Raskaaseen linnoitustyöhön Pohjois-Norjassa sotavankeja käyttäneet saksalaiset pitivät heitä uuden kirjan mukaan hirvittävissä olosuhteissa kuolemanleireillä.

  • Saksalaisten Kilpisjärven lähellä Lyngenin vuoristossa pitämillä vankileireillä vallitsivat uutuuskirjan mukaan keväällä 1945 järkyttävät olosuhteet vankien nääntyessä nälkään.
  • Lapin sodan loppuvaiheita ja saksalaisten toimintaa läpikäyvän Operaatio Nordlicht -kirjan mukaan pahimmat olosuhteet olivat Suomen rajan lähellä sijainneella Mallnitzin leirillä, jossa vangit myös söivät menehtyneitä tovereitaan.
  • Vankien ruoka-annosten leikkaamisesta vastanneet korkeat upseerit eivät koskaan joutuneet vastuuseen teoistaan.
  • Monia vankien hautoja arvellaan jääneen kateisiin. Kirjan tekijät pitävät selvänä, että kadonneita vankileirejä löytyy vielä Suomen alueeltakin.

Lapin sodan loppuvaiheita tarkasti selvittäneen uuden kirjan mukaan natsi-Saksan armeijan Suomen rajan lähellä Lyngenin vuoristossa Norjassa pitämillä vankileireillä vallitsivat keväällä 1945 järkyttävät olosuhteet, ja niiden myötä osa neuvostovangeista söi kuolleita tovereitaan. Leireistä pahamaineisimmaksi paljastuneelle Mallnitzille saksalaiset myös kuljettivat muilta leireiltä kaikkein huonokuntoisimpia vankeja, joiden ei uskottu enää selviytyvän hengissä.

– Olosuhteet tavanomaisen kurjassa Mallnitzissa muuttuivat, kun sinne siirrettiin 160 kaikkein heikoimmassa kunnossa olevaa sotavankia. Tämä muutti Mallnitzin sodan viimeisinä viikkoina todelliseksi kuolemanleiriksi, äskettäin julkaistussa teoksessa Operaatio Nordlicht, Lapin sodan arktinen loppunäytös (Atena, 2025) kuvaillaan.

Kirjan tehneet sotahistorian tutkijat Emil Kastehelmi ja Aleksi Rikkinen kertovat laajoihin arkistolähteisiin nojaten, miten Mallnitzin läheisyydestä löydettiin neljä joukkohautaa, joissa oli yhteensä 143 sotavangin ruumiit. Ruumiinavausten perusteella vankeja oli kuollut nälkään ja tauteihin, mutta myös pahoinpidelty ja ammuttu.

– Useiden todistajanlausuntojen mukaan merkittävä osa vahtikomppanian miehistä kohteli sotavankeja sadistisesti. Pahoinpitelyt olivat yleisiä, ja niiden tavoitteena oli saada nälkiintyneitä vankeja työskentelemään tehokkaammin. Teloitukset taas olivat painottuneet vankeihin, jotka eivät jaksaneet enää työskennellä, kirjassa kerrotaan.

Vankileirien olosuhteet paljastuivat, kun Saksan antautumisen jälkeen Pohjois-Norjaan saapui brittien valtuuskunta toukokuussa 1945. Julmuuksia ryhtyi selvittämään liittoutuneiden monikansallinen tutkijaryhmä, johon kuului muun muassa amerikkalaisia ja norjalaisia upseereita, norjalaisviranomaisia sekä patologeja ja valokuvaaja.

Kaksi ateriaa kengistä

Mallnitzin läheisyydestä löydettiin sodan päätyttyä neljä joukkohautaa, joissa oli yhteensä 143 sotavangin ruumiit. Sotarikostutkijoiden työtä vaikeutti se, että elossa selvinneitä vankeja palautettiin jo kotimaahansa ja vuoristo oli tyhjentynyt. Mallnitzin vierestä paljastui joukkohauta vielä 1980-luvulla. Narviksentret / Bjørn Winsnes

Saksalaisten sotarikoksia selvittäneen liittoutuneiden ryhmän tutkimuksissa paljastui, että neuvostoliittolaisten sotavankien pääasiallinen syy kuolemien taustalla oli nälkiintyminen.

Todistajien mukaan vankien ruokinta oli perustunut ajatukseen, että heikoimpien ja sairaimpien tulisi kuolla, joten myös täysin uupuneet vangit yrittivät jatkaa työntekoa välttääkseen nälkäkuoleman. Työkykyisille vangeille tarjottu laiha keitto oli useiden haastattelujen mukaan tehty pilaantuneista jauhoista ja maistunut bensiiniltä.

– Mallnitzissa yli kaksi kuukautta viettänyt Ivan Korolev söi kertomansa mukaan leirillä kaksi hyvää ateriaa. Kumpikin niistä koostui hänen kuolleen toverinsa kengistä, joista toisen hän söi 28. huhtikuuta ja toisen toukokuun kolmantena. Kenkien lisäksi Korolev oli syönyt leirissä ollessaan pieniä nahanpaloja, ihmislihaa sekä kalanruotoja ja jätettä, kirjassa kerrotaan.

Teoksen mukaan useista Mallnitziin haudatuista ruumiista löytyikin merkkejä kannibalismista, mitä elossa selvinneiden vankien kertomukset tukivat.

– Huhtikuun loppupuolella eräs venäläisvanki joutui todistamaan työkyvyttömän toverinsa teloitusta. Erittäin heikossa kunnossa ollut vanki raahattiin ulos majoitusparakista ja hakattiin. Sen jälkeen hänet vietiin hautakuopan reunalle ja surmattiin päähän ampumalla. Myöhemmin toinen nälkäkuoleman partaalla ollut sotavanki keräsi, kypsensi ja söi teloitetun aivot.

Kaikki nälkiintyneitä

Saksan antautumisen jälkeen vankien olosuhteita selvittäneen liittoutuneiden tutkijaryhmän mukaan neuvostovangit näkivät nälkää kaikilla saksalaisten vankileireillä Lyngenin alueella. Kuva tuntemattomalta vankileiriltä Pohjois-Norjasta tammikuulta 1943. shutterstock / aop

Olosuhteet Mallnitzissa olivat todistajien mukaan jatkuneet hirvittävinä vielä muutama päivä ennen Saksan antautumista. Toisen sotavangin kuvailun mukaan vartijat olivat huomanneet, että joku oli leikannut lihaa aiemmin kuolleen sotavangin jalasta. Tapausta selvittäessään sotilaat löysivät leiristä ihmislihaa sisältäviä pakkeja ja kysyivät, kenelle ne kuuluivat. Kun kukaan ei aluksi myöntänyt tekoa, vartijat uhkasivat tappaa kaikki paikalla olleet.

– Tällöin kolme vankia astui esiin ja myönsi tekonsa. Heidät ammuttiin, kirjassa kuvataan.

Sotarikostutkijoiden mukaan Mallnitzin uhriluku olisi noussut vielä huomattavasti suuremmaksi, jos antautuminen ei olisi keskeyttänyt saksalaisten toimintaa. Tutkijat totesivat, että kaikki Saksan vuoristoarmeijan valtaviin linnoitustöihin Lyngenin alueella osallistuneet vangit tekivät hidasta kuolemaa ja olisivat ennen pitkää päätyneet Mallnitziin.

Upseerit välttivät tuomiot

Liittoutuneiden sotarikostutkijat haastattelivat saksalaisupseereita Norddalenin laaksossa Saksan antautumisen jälkeen. Monokkeli päässä esiintyvä upseeri on huonokuntoisten vankien siirrosta päättänyt tohtori Brunner (2. oik.). Narviksentret / Bjørn Winsnes

Operaatio Nordlicht -kirjassa kerrotaan, miten alkukesän 1945 aikana saksalaisten vankityövoiman käytön mittakaava Pohjois-Norjassa alkoi lopulta valkenemaan. Mallnitz toimi sotarikostutkijoiden mukaan vain esimerkkinä tapauksesta, jollaisia Pohjois-Norja oli pullollaan.

Mallnitzin raakuuksiin syyllistyneitä vartijoita luovutettiin myöhemmin neuvostoviranomaisille oikeudenkäyntejä varten, ja he saivat ankarat tuomiot. Vankien näännyttämisestä varsinaisesti vastuussa olleet ylemmät upseerit välttivät kuitenkin vastaavan kohtalon esimerkiksi Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynneissä.

Kohtalokas käsky leikata Lyngenin alueen sotavankien ruoka-annoksia oli kirjan mukaan tullut suoraan Narvikin alueen komentajalta kenraali Ferdinand Jodlilta. Hän puolustautui sodan jälkeen väittämällä, että käsky tuli hänen esimiehiltään Oslosta. Jodlin mukaan saksalaisten muonatilanne Norjassa oli käymässä kriittiseksi, mutta samalla Lyngenin puolustusasemat piti saada valmiiksi määräajassa.

Karuja päätöksiä

Valtava määrä sotavankeja pidettiin vuoristossa orjatyössä, jotta Saksan armeijalle saatiin tehtyä korsuja ja muita linnoitteita. Linnoitteiden käyttö jäi kuitenkin vain muutaman kuukauden mittaiseksi. Suomen puolelta Kilpisjärveltä löytyy yhä saksalaisilta jääneitä piikkilankakeriä. Emil Kastehelmi

Mallnitzin kammottavista tapahtumista huolimatta alueella toimineen 6. vuoristodivisioonan lääkäri Brunner painotti jälkeenpäin sotavankien terveyden ylläpitämisen olleen hänen keskeinen tehtävänsä. Hänen mukaansa 95 prosenttia linnoitustöissä olleista vangeista pystyttiin pitämään hengissä. Brunner syytti vankikuolleisuudesta ylempiä esimiehiään.

Vuoristodivisioonan johto oli kyllä neuvotellut sotavankien hälyttävästä muonatilanteesta huhtikuun puolivälissä kenraali Jodlin kanssa. Tällöin Jodl antoi määräyksen leikata muona-annoksia entisestään ”toivottomilta tapauksilta”. Päätös tehtiin siitä huolimatta, että armeijaosaston muonahuollosta vastanneen everstiluutnantin mukaan varastojen olisi pitänyt riittää aina kevääseen 1946 saakka.

Tutkimuksissa selvisi myös, että tohtori Brunnerin arvion mukaan jopa 300 vankia tulisi kuolemaan nälkään, ja hän päättikin siirrättää suuren osan riutuneista vangeista juuri Mallnitziin, koska heitä oli pidetty Storfjordin rannalla Kvesmenesin leirissä. Tämä sijaitsi lähellä divisioonan komentopaikkaa ja muita saksalaisten johtoportaita. Brunnerin mielestä sijainti ei ollut sopiva kuolemaisillaan oleville vangeille.

Useita leirejä löytämättä

Emil Kastehelmi arvioi, että Kilpisjärven alueella sekä Käsivarressa ja Lapissa ylipäätään on todennäköisesti vielä useita tuntemattomia saksalaisten vankileirejä.

– Olemme itsekin löytäneet kenttätutkimuksissa niitä vuosien mittaan ainakin kymmenkunta, hän sanoo.

Kastehelmi kertoo saksalaisten linnoitteiden raskaissa rakennustöissä kuolleen vankeja myös Suomenkin puolella loppuvuonna 1944. Tarkat kuolleiden määrät eivät ole tiedossa, mutta selvää on, että jokainen laajoille rakennustyömaille päätynyt ei selvinnyt sieltä hengissä pois.

– Voin sanoa suurella varmuudella, että Suomenkin puolella on vielä useita sotavankien hautoja, joita ei ole vielä löydetty. Kilpisjärveltä on löytynyt ihmisten pääkalloja ja luita vuosikymmenten aikana, viimeksi 2010-luvulla. Meillä on muutamia potentiaalisia hautapaikkoja tiedossa, joita toivottavasti päästään tutkimaan tulevaisuudessa tarkemmin, hän sanoo.

– Suurella osalla Norjan Kitdal-aseman rakennustyömaille päätyneistä sotavangeista oli takanaan kuukausien mittainen orjatyö Suomen puolella sijainneilla linnoitustyömailla. Monet rakentajista olivat raataneet vuoden 1944 mittaan esimerkiksi Sturmbock- ja Schutzwall-puolustuslinjojen sekä Kilpisjärven alueella, Aleksi Rikkinen sanoo. Aleksi Rikkinen

Mallnitzin kuolemanleiri

– Itävaltalaisen vuoristolaakson mukaan nimetty Mallnitzin vankileiri sijaitsi Kilpisjärvellekin hyvin näkyvälle Paras-vuorelle johtavassa Norddalenin laaksossa.

– Mallnitz perustettiin marras-joulukuussa 1944 sotavankien työleiriksi. Vankien tehtävänä oli hankkia polttopuita Saksan vuoristoarmeijan linnoitustyömaan tarpeisiin.

– Mallnitz sijaitsi puurajan alapuolella, joten sääolosuhteet siellä eivät olleet aivan yhtä ankarat kuin ylempänä vuoristossa, esimerkiksi Kitzbühelin leirillä.

– Leirin koko oli vain 75 x 50 metriä. Sinne oli mahdutettu kuusi rakennusta: sairas- ja pesutuvat, sekä neljä majoitusrakennusta.

– Leirin lähistöllä oli huoltotie ja huoltokuljetuksiin käytetty köysirata, jotka kulkivat kohti etulinjan asemia ylempänä vuoristossa.

– Mallnitzin läheisyydestä löydettiin sodan päätyttyä neljä joukkohautaa, joissa oli yhteensä 143 sotavangin ruumiit. Sotarikostutkijoiden työtä vaikeutti se, että leireiltä selvinneitä vankeja palautettiin jo kotimaahansa ja vuoristo oli tyhjentynyt. Lisäksi julmuuksia tehneet saksalaiset vartiosotilaat eivät juurikaan auttaneet etsinnöissä.

– Osan merkitsemättömistä haudoista arveltiinkin jääneen kateisiin. Mallnitzin vierestä löytyi kuudentoista vangin joukkohauta vielä 1980-luvulla.