Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi talousarviota ja -suunnitelmaa vuosille 2026-2028. Talousarvio ja -suunnitelma jatkaa Varhan rakenneuudistusta. Tavoitteena vuodelle 2026 on 52 miljoonan euron ylijäämä. Talousarvio on laadittu niin, että ensimmäisinä toimintavuosina kertyneet alijäämät saadaan katettua asteittain vuoden 2028 loppuun mennessä.
Aluehallitus korosti, että talousarvion valmisteltiin sujuvassa yhteistyössä. Aluehallitus teki talousarvioon tarkennuksia. Tarkennukset ovat kokonaisuudessaan nähtävillä liitteenä: Aluehallituksen tarkennukset Varhan talousarvioon ja -suunnitelmaan 2026-2028
-Hallitus kiinnitti huomiota erityisesti strategisiin hankkeisiin ja niitä täydennettiin. Kiitokset talousarvion valmistelusta virkakunnalle sekä hyvästä yhteistyöstä kaikille tässä työssä mukana olleille, aluehallituksen puheenjohtaja Niina Alho sanoo.
-Hyvinvointialueen rakennemuutos etenee suunnitelmiemme mukaisesti. Otamme kaikessa, myös talouden suunnittelussa huomioon sen, että alueen väestö ikääntyy ja palvelujen tarve kasvaa. Panostamme nimenomaan vaikuttaviin palveluihin ja kohdennamme säästöjä toisaalle, sanoo hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen.
Varhan vuoden 2026 toimintakulut ovat 2 713 milj. euroa (+3,2 % vuoden 2025 ennusteeseen). Toimintakulujen kasvua selittävät alan yleissitovien palkkaratkaisujen myötä kasvavat henkilöstökulut sekä palvelujen ostoissa erityisesti kustannusten nousu. Vuoden 2026 toimintatuotot on ennakoitu 397 miljoonaan euroon (-3 %). Toimintatuottojen laskua selittävät pääosin valtion kertaluonteisten avustusten poistuminen.
Varhan saaman valtion yleiskatteisen rahoituksen ennakoidaan kokonaisuutena vuonna 2026 kasvavan kuluvan vuoden ennusteeseen verrattuna noin 96 milj. euroa pääasiassa hyvinvointialueindeksin muutoksen ja rahoituksen jälkikäteistarkistuksen vuoksi.
-Talouden kehitysura on saatu Varhassa käännettyä ja näkymämme ensi vuoteen ovat hyvät. Vuoden 2026 talousarviossa kohdennamme merkittäviä panostuksia palveluihin talouden tasapainottamisen rinnalla. Talouden tasapainottuminen edellyttää sopeutusten jatkamista, jotta menojen kasvu hidastuisi riittävästi, sanoo talousjohtaja Ville Rajahalme.
Talousarvioon vuodelle 2026 kohdentuu noin 46 milj. euron sopeutustavoite. Alijäämän kattaminen edellyttää palvelurakenteen ja -verkon uudistamista edelleen, palvelujen integraatiota sekä uudistuksia, joilla hyvinvointialueen palveluja voidaan tarjota entistä vaikuttavammin.
Hyvinvointialueen investointisuunnitelma vuosille 2027-2030 sisältää noin 224 milj. euron sosiaali- ja terveydenhuollon ja noin 23 milj. euron pelastustoimen investoinnit. Tilahankkeita suunnitelmaan sisältyy yhteensä noin 167 milj. euron arvosta.
Taustaksi:
-
Hyvinvointialueelle on muodostunut vuosina 2023-2024 alijäämiä yhteensä 266 milj. euroa.
-
Hyvinvointialueen tulos on kääntymässä kuluvan vuonna positiiviseksi n. 64 milj. euroon. Vuosilta 2023-2024 syntyneiden alijäämien kattaminen käynnistyy.
-
Varha haki valtiolta lisärahoitusta kesällä 2025. Lähtökohtana hakemisessa oli, että lisärahoituksen turvin alijäämät olisi voitu kattaa palveluja vaarantamatta tällä hetkellä voimassa olevan lain määräajassa vuoden 2026 loppuun mennessä. Koska lisärahoitusta ei saatu, Varha on jaksottanut alijäämien kattamisen useammalle vuodelle, jotta palvelut pystytään turvaamaan.
Lisätietoja:
Esitykset talousarvio- ja suunnitelmaksi 2026-28 sekä investointisuunnitelmaksi 2027-30