Asukas- ja yrityspysäköintiä suunnitellaan otettavaksi käyttöön Käpylän, Kumpulan ja Toukolan, Kulosaaren sekä Kuusisaaren ja Lehtisaaren alueilla. Muutos tarkoittaisi, että alueen pysäköintipaikat katujen varsilla muuttuisivat aikarajoitetuiksi. Tällöin alueen asukkaat ja yritykset voivat hakea tietyin edellytyksin asukas- tai yrityspysäköintitunnuksen, jolla voi myös jatkossa pysäköidä ilman aikarajoitusta. Kaupungin tavoitteena on saada muutokset voimaan vuoden 2026 syksyn sekä 2027 kevään aikana.

Tavoitteena helpottaa pysäköintipaikan löytämistä

Suunnitellun muutoksen tarkoituksena on helpottaa alueen asukkaiden pysäköintiä vähentämällä autojen pitkäaikaista säilytystä katujen varsilla. Kun pysäköintipaikkoja käytetään tehokkaasti, löytyy paikka nopeammin ja paikkoja riittää aiempaa paremmin myös asiointiin ja vierailuun. Lisäksi suunniteltu muutos helpottaa katujen kunnossapitoa sekä mahdollistaa paremmin katutilan monipuolisen käytön, esimerkiksi katuvihreän lisäämisen.

Asukas- ja yrityspysäköinti on otettu käyttöön vanhemmilla alueilla, joissa asukkaiden pysäköintiä ei ole lainkaan tai on vain osittain toteutettu tonteille, ja joissa on laajasti myös muilta alueilta tulevaa pysäköintiä sekä ajoneuvojen pitkäaikaista säilyttämistä. 1980-luvulla kantakaupungissa käyttöön otettua järjestelmää on laajennettu viimeksi vuonna 2015 Lauttasaareen ja Munkkiniemeen, ja vuonna 2018 Munkkivuoreen ja Niemenmäkeen sekä Etelä-Haagaan ja Kivihakaan.

Uusille alueille on suunniteltu, että pysäköinnin aikarajoitus muille kuin asukas- ja yrityspysäköijille olisi arkisin neljä tuntia kello 6-24.

Asukas- ja yrityspysäköintitunnuksella ei aikarajoitusta

Suunnitelmien toteutuessa alueen asukkaat ja yritykset voivat pysäköidä ilman aikarajoitusta hakemalla asukas- tai yrityspysäköintitunnuksen. Tällä hetkellä asukaspysäköintitunnus maksaa vastaavilla alueilla 45 euroa kuukaudessa ja yrityspysäköintitunnus 60,83 euroa kuukaudessa. Yrityksille on tarjolla myös kaikkien vyöhykkeiden tunnus, jonka hinta on 91,66 euroa kuukaudessa. Hinnat voivat muuttua vuosittain tehtävien pysäköinnin käyttöastelaskentojen perusteella. Täyssähköautot saavat alennusta kuukausihinnasta.

Kyselyssä kerätään paikallistietoa suunnittelun tueksi

Kyselyssä kartoitetaan Käpylän, Kumpulan ja Toukolan, Kulosaaren sekä Kuusisaaren ja Lehtisaaren pysäköintitilannetta sekä alueiden asukkaiden ja yritysten mielipiteitä pysäköinnistä sekä sen kehittämisestä. Alueiden sisällä voi olla eroja pysäköinnin toimivuudessa sekä erityiskohteita ja muita pistemäisiä kohteita, jotka on hyvä saada tietoon suunnittelun tueksi. Näitä voivat olla esimerkiksi kauppojen edustat ja muut asiointipysäköintipaikat, joissa on tarpeellista nopeuttaa pysäköinnin kiertoa.

Kyselyssä voi myös ehdottaa asukas- ja yrityspysäköinnin laajentamista muille alueille. Kysely on auki 7. joulukuuta asti.

Suunnitelmia kehitetään palautteen perusteella. Tavoitteena on, että uudet asukas- ja yrityspysäköintialueet viedään kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi ensi keväänä. Tämän jälkeen laaditaan yksityiskohtaisemmat liikenteen ohjaussuunnitelmat, joihin merkitään kaduille laitettavat liikennemerkit. Näistä on tavoitteena tehdä päätökset ensi vuoden kesällä. Asukas- ja yrityspysäköinti voitaisiin ottaa tällöin käyttöön aikaisintaan vuoden 2026 syksyllä. Uudistus perustuu kaupunginhallituksen 24.10.2022 hyväksymään pysäköintipolitiikkaan.