Stam1nan viime kuun lopussa startannut Skargelin karkelot 2005–06 on nimellinen jatkumo bändin alkuvuosien Alaha skargeli rohjustaa -kiertueelle. Eikä vain nimellinen, keskittyyhän uusi kiertue pelkästään kahden ensimmäisen albumin kappaleisiin. Oli siis suoranainen velvollisuus ja kunnia päästä tuota konserttia katsomaan. Loppuunmyydylle keikalle kierteli pidempi linjasto innokkaita odottajia kuin parhaimpiinkin ämpärinjonottajaisiin, mikä lupasi tiivistä tunnelmaa.
Lämmittelybändin aseman sijalla oli yhtyeen itsensä esittämä lyhyt teatraalinen historiikki, jonka aikana jäsenet saapuivat lavalle ja mimikoivat taustanauhan päälle alkuaskeleensa bändissä. Tämä oli toimiva valinta enkä jäänyt yhtään kaipaamaan lämmittelyorkesteria. Lavastus oli teemaan sopiva lampaita ja Steve Vai -julistetta myöten. Kotiseuturakkaus Lemiä kohtaan paistoi aurinkoisesti monella tavalla läpi keikan niin paidoissa, lavakalustuksessa kuin välispiikeissäkin.
Looginen valinta alkuun oli Stam1nan debyyttilevyn avausraita Ristiriita. Keikan edetessä kävi selkeäksi että bändi ei anna tippaakaan armoa itselleen eikä yleisölle. Kaikenlaiset hempeydet ja mahdolliset hengähdystauot oli pudotettu settilistasta pois (esim. Ovi ja Kaikki kääntyy parhain päin)
Olen nähnyt Stam1nan lukuisia kertoja ja voin sanoa, että tämä keikka oli tasan yhtä intensiivinen kuin ensimmäiset miltei parikymmentä vuotta sitten näkemäni. Jokainen biisi toimi ns. täysillä kuten bändikin ja se teki keikasta loistavan. Kun hommat tehdään tunteella eikä rutiinilla, niin se näkyy ja kuuluu.
Näitä kappaleita rakastetaan ja noin 40-vuotiaista pääosin koostunut yleisö lauloi mukana erittäin kovaa, mutta ei välttämättä ihan nuotilleen.
Biisien välissä yleisöä valistettiin mm. perunoista, pelloista ja traktoreista, siitä kuinka kitaristi Olkkonen on keksinyt Antti Hyyrysen Hyrde-lempinimen lukion ruotsin tunnilla ja tituleerasipa bändi itseään makuuhuoneiden Meshuggahiksikin. Ilahduttavinta tamperalaisyleisölle toki oli bändikavereiden ehdotus rumpali Velinin muutosta Hervantaan, joka on ainoa Tampereen kaupunginosa, jonka basisti Kangasmäki sanoi tietävänsä.
Armoton tykitys jatkui läpi keikan. Tukat pyörivät ja hiki lensi kuin kovimmilla 80-luvun thrash metal -keikoilla. Yleisö eli hienosti hetkessä ja keskittyi keikkaan eikä puhelinmerta tai satoja selfiekeppejä ollut näkyvissä.
Piristävä vierailijakin nähtiin, kun Hyyrynen kertoili Erilaisen rakkauden todistajan olleen sävelletty ex-tyttöystävän patjalla ja toivotti lavalle lauluavuksi matalamörinän kuningattaren Kaisu Kärrin (joka nyt tuskin oli kuitenkaan tämä mainittu ex-tyttöystävä.) Kaisu oli mukana myös kolmessa encore-biisissä, mm. Sananen lihasta -kappaleessa, jossa hän alunperinkin lauloi.
Encoreiden jälkeen lavalta kerrottiin, että on aika mennä kotiin. Osa yleisöstä oli tässä vaiheessa ehtinyt jo köpötellä miltei takaisin peiton alle luullen keikan päättyneen. Stam1na kuitenkin päätti vielä rykäistä viimeiseksi Kaksi reittiä, yksi suunta -kappaleen innokkaimmille huutajille ja sulkea ympyrän toisen levynsä viimeisellä kappaleella.
Jos haluat mennä katsomaan loistavan keikan, niin mene katsomaan Stam1na. Missä tahansa, milloin tahansa.
Teksti: Tomi Behm, kuvat: Sonja Behm
