Aalto Energian tavassa markkinoida sähköään oli kuluttaja-asiamiehen mukaan ongelmia. LEHTIKUVA / Vesa MoilanenAalto Energian tavassa markkinoida sähköään oli kuluttaja-asiamiehen mukaan ongelmia. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Kuluttaja-asiamies on puuttunut Aalto Energian pörssisähkön markkinointiin ja epäselviin hinnankorotuksiin. Kuluttaja-asiamies katsoo ratkaisussaan yrityksen muun muassa houkutelleen kuluttajia tekemään edullisia sopimuksia tiedostaen, että sen markkinoima hinta tulisi olemaan voimassa vain lyhyen ajan.

Koska hinnan lyhyestä voimassaolosta ei kerrottu asiakkaille, toiminnan katsottiin täyttävän kielletyn täkymainonnan tunnusmerkit.

Kuluttajat olivat tehneet keväästä 2024 lähtien Aalto Energian kanssa pörssisähkösopimuksia, joissa marginaali oli noin 0,4 senttiä kilowattitunnilta ja kuukausittainen perusmaksu noin kaksi euroa. Keskimäärin alle kolme kuukautta sopimuksen tekemisen jälkeen yritys ilmoitti korottavansa marginaalin noin 1,5 senttiin kilowattitunnilta ja perusmaksun noin 4,95 euroon kuukaudessa. Tätä perusteltiin muun muassa sähkön hankintakustannusten nousulla. Samaan aikaan uusille asiakkaille tarjottiin kuitenkin sopimuksia edullisella hinnalla.

Kuluttaja-asiamies katsoo, että hinnankorotukset olivat sähkömarkkinalain ja kuluttajansuojalain vastaisia.

Yhtiö sitoutunut toimenpiteisiin

Kuluttaja-asiamies puuttui ratkaisussaan myös Aalto Energian tapaan ilmoittaa tulevista hinnankorotuksista sopimusvahvistuksella ilman, että niistä olisi kerrottu kuluttajalle millään tavalla ennen sopimuksen tekemistä. Se piti myös sopimusehtoihin kirjattua valtakirjan käsittelymaksua kohtuuttomana sopimuksen irtisanomis- ja vaihtotilanteissa.

Aalto Energian kerrotaan sitoutuneen kaikkiin kuluttaja-asiamiehen edellyttämiin toimenpiteisiin. Se on ilmoittanut luopuvansa kuluttajansuojalain vastaisesta täkymainonnasta ja epäselvistä hinnankorotuskäytännöistään.