Boston Consulting Groupin (BCG) ja Nordic Angelsin tuore raportti State of the European Angels 2025 paljastaa, että Suomi erottuu edukseen Euroopan pääomasijoitusmarkkinoilla, vaikka koko alue kärsi laskusta. Vuonna 2024 Euroopan VC-sijoitukset laskivat arvossa 7 % ja kierrosten määrässä 9 %. Suomessa tilanne oli päinvastainen: sijoitukset kasvoivat 34 %, erityisesti alkuvaiheen (+35 %) ja myöhemmän vaiheen (+46 %) rahoituksessa.
Suomen kasvu tapahtui kuitenkin erittäin heikon vuoden jälkeen (2024: –60 %). Vielä ei siis palattu vuoden 2022 tasolle – sijoitukset ovat edelleen noin 45 % alempana kuin huippuvuonna. Alkuvuosi 2025 jatkoi positiivista trendiä, joskin maltillisemmin: myöhäisvaiheen sijoitukset nousivat 21 %, vaikka siemenrahoitus hieman laski. Uusia startupeja syntyy edelleen vähemmän kuin edellisvuonna, mikä näkyy siemenkierrosten 11 %:n pudotuksena.
Suomen ekosysteemi on poikkeuksellisen monipuolinen. Terveysteknologia nousi suurimmaksi rahoituskohteeksi (20 %), ja muita vahvoja sektoreita ovat hyvinvointi, energia, avaruusteknologia ja yritysohjelmistot. Siemenrahoituksen hajautuminen peliteknologiaan ja puolijohteisiin kertoo, että Suomi houkuttelee sijoituksia laajasti eri toimialoille. Tämä kertoo sijoittajien strategisesta ajattelun muutoksesta.
“Nykytilanne tekee sijoittajista entistä valikoivampia – mutta myös strategisempia”, kertoo Andreas Grape, Nordic Angelsin toimitusjohtaja ja toinen perustaja. “Data osoittaa selkeän muutoksen: enää ei jahdata kauppoja, vaan pyritään luomaan kestävää vaikutusta. Sijoittajien yhteistyö ja pääoman yhdistäminen ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan – juuri tätä me Nordic Angelsissa edistämme.”
Suomi ohittaa Euroopan keskiarvon ja loistaa erityisesti siemenrahoituksessa
Vaikka Suomi on kokonaislukujen osalta muita Pohjoismaita jäljessä – sijoitustaso on noin 26 % alle naapurimaiden keskiarvon – se on parantanut eniten viime vuoteen verrattuna. Asukaslukuun suhteutettuna Suomi on 34 % muuta Eurooppaa edellä, mikä kertoo vahvasta potentiaalista. Euroopan VC-markkinat yltävät kokonaisuutena vain noin kolmasosaan esimerkiksi Yhdysvaltojen tasosta, ja ero kasvoi vuoden 2025 alkupuolella erityisesti myöhäisvaiheen AI-investointien vuoksi. Siemenpuolella tilanne on valoisampi: Eurooppa on lähes Yhdysvaltojentasolla, ja Suomi erottuu edukseen – taso on jopa 80 % yli Euroopan keskiarvon.
“Suomen vahvuus on kyky yhdistää varhaisen vaiheen aktiivisuus ja kypsien kasvuyritysten vetovoima – kaksi osa-aluetta, jotka monissa Euroopan maissa eivät usein linkity toisiinsa”, BCG:n Suomen pääomasijoitusasiakkaista vastaava osakas Elias Mithiku tiivistää.
Suomen kehitys ei ole irrallinen ilmiö, vaan osa laajempaa pohjoismaista trendiä, jossa resilienssi ja innovaatio kulkevat käsi kädessä. Tämä vahvistaa koko alueen asemaa Euroopan startup-ekosysteemin suunnannäyttäjänä.
“Pohjoismaat osoittavat, että resilienssi ja innovaatio voivat kulkea rinnakkain,” sanoo Ash Pournouri, Nordic Angelsin hallituksen puheenjohtaja. “Täällä syntyvä kehitys määrittää Euroopan tulevaisuuden teollisuudenalat. Nyt on enkelisijoittajien aika ottaa johtajuus, kasvattaa vaikutusta ja tukea ideoita, jotka vievät yhteiskuntaa eteenpäin.”
State of the European Angels 2025 on kattava vuosittainen analyysi Euroopan varhaisen vaiheen ja enkelisijoittamisen maisemasta. Raportin ovat tuottaneet yhdessä Boston Consulting Group (BCG) ja Nordic Angels, ja se yhdistää kvantitatiivista dataa johtavista taloustietokannoista sekälaadullisia näkemyksiä merkittäviltä sijoittajilta ja ekosysteemin johtajilta eri puolilta Eurooppaa.