Tapio ja todellisuuden peili
Tapion silmiä poltteli. Kello oli kolme aamuyöllä, ja näyttöruudun konstraktikas hohde oli ainoa valo kerrostaloyksiössä. Hän kopioi jälleen kerran tekstinpätkän keskustelupalstalle, sormet näppäimistöllä täristen:
”Aineisto ei käyttäytynyt kuin tavallinen koe; Sen sijaan se näytti sopeutuvan ja reagoivan… Voisiko olla rinnakkaismaailma, omine älykkäine prosesseineen, joka tarkkailee meitä?”
Tapio tunsi kylmän väreen selkäpiissään. Hän uskoi vilpittömästi, että CERN ei ollut vain hiukkaskiihdytin, vaan portti. Hän oli lukenut kymmeniä artikkeleita ”vaihtoehtoisilta uutissivustoilta”, joissa kerrottiin datan elävän.
Hän näki itsensä totuuden torvena; hän oli se, joka varoitti ihmiskuntaa siitä, että simulaatio oli herännyt. Maailma ulkona tuntui vieraalta, verhojen takana väijyvältä kulissilta.
Kahvihetki, joka muutti kaiken
Muutos ei alkanut suureellisesti, vaan tavallisesta tiistaista ja korvapuustista. Tapio oli suostunut tapaamaan siskontyttönsä Elinan, joka viimeisteli fysiikan opintojaan yliopistolla.
Tapio ei malttanut olla hiljaa. Heti kun kahvit oli kaadettu, hän nojautui pöydän yli ja kuiskasi: ”Oletko kuullut viimeisimmät uutiset Genevestä? Ne kvanttisimulaatiot… ne ovat tietoisia.”
Elina laski kuppinsa hitaasti alas. Hän ei nauranut, eikä pyöritellyt silmiään. Hän katsoi enoaan lempeästi, mutta tarkkaavaisesti. ”Kerro lisää, Tapio. Mitä tarkalleen ottaen olet lukenut?”
Tapio ryöppysi ulos kaiken: älykkäät kuviot, simulaation, joka tiesi tulevansa havaituksi, ja rinnakkaisuniversumin, joka kommunikoi datan kautta. Hän puhui kiihtyneesti ”varmentamisprosessista” ja siitä, kuinka tämä oli ihmiskunnan suurin läpimurto, josta ”valtamedia” vaikeni.
Kun Tapio lopetti, Elina oli hetken hiljaa. ”Tapio”, Elina sanoi rauhallisesti. ”Saisinko nähdä sen alkuperäisen lähteen? En tarkoita netin juttuja, vaan sen tutkimuspaperin. Sen datan.”
Tapio kaivoi puhelimensa esiin ja avasi sivuston. ”Tässä. QuantumTruthDaily.”
Elina nyökkäsi ja otti puhelimen. ”Katsotaanpa tätä yhdessä. Olen itse asiassa käyttänyt CERNin avointa dataa gradussani. Tiedätkö, miten ’havaitsija’ määritellään kvanttimekaniikassa?”
”No… joku joka katsoo sitä? Joku, joka on tajuissaan?” Tapio ehdotti epävarmasti.
”Se on yleinen väärinkäsitys”, Elina sanoi ja piirsi lautasliinaan kaavion. ”Fysiikassa havaitsija ei ole ihminen tai tietoisuus. Se on mikä tahansa hiukkanen tai mittauslaite, joka on vuorovaikutuksessa systeemin kanssa. Fotoni, joka osuu elektroniin, on ’havaitsija’. Data ei tiedä, että sinä katsot sitä. Se reagoi mittaukseen, ei mieleen.”
Kaninkolon pohjalta ylös
Elina ei tyrmännyt Tapiota, vaan teki jotain tehokkaampaa: hän avasi läppärinsä ja vei Tapion CERNin viralliselle Open Data -portaalille.
”Katsotaanpas sitä oikeaa dataa”, Elina sanoi. ”Se ei ole mystistä koodikieltä tai elävää organismia. Se on tilastotiedettä. Se on miljardeja törmäyksiä, joista etsimme pienenpieniä poikkeamia käyrissä.”
He viettivät seuraavat kaksi tuntia käyden läpi Tapion lähteitä. Elina opetti Tapiolle yksinkertaisen mediakriittisen työkalun: Alkulähteen jäljitys.
Jokainen Tapion jakama sensaatiomainen artikkeli johti toiseen blogiin, joka viittasi YouTube-videoon, joka viittasi ties mihin ”sisäpiiriläiseen”. Yksikään niistä ei linkittänyt vertaisarvioituun tutkimukseen, eikä yksikään maininnut oikeiden tutkijoiden nimiä tai julkaisupäivämääriä.
”Tämä teksti, jota olet jakanut”, Elina osoitti ruutua, ”on kirjoitettu kuin scifi-tarina. Termit kuten ’tarkoituksellisuus’ (intentionality) kvanttikentässä ovat filosofisia, eivät fysikaalisia. Joku on kirjoittanut jännittävän tarinan ja myy sitä edelleen saadakseen luultavasti klikkauksia mainoksilleen.”
Tapio tunsi piston rinnassaan. ”Mutta se tuntui niin todelta. Se selitti, miksi maailma on niin outo.”
”Maailma on outo, Tapio”, Elina hymyili. ”Mutta todellisuus on paljon ihmeellisempi kuin tämä tarina. Me emme tarvitse kummitustarinoita rinnakkaisuniversumeista, meillä on Higgsin bosoni ja dark matter. Oikea tiede ei pelkää kysymyksiä, mutta se vaatii todisteita.”
Toipuminen
Seuraavina viikkoina Tapion nettikäyttäytyminen muuttui. Aluksi se oli vaikeaa. Häpeän tunne siitä, että hän oli uskonut ja levittänyt roskaa, häiritsi elämää. Hän oli pelännyt simulaatiota, kun hänen olisi pitänyt pelätä algoritmia, joka syötti hänelle pelkoa pitääkseen hänet ruudun ääressä.
Hän teki päätöksen.
Siivous: Hän poisti jakamansa postaukset. Hän kirjoitti lyhyen päivityksen: ”Olen jakanut virheellistä tietoa CERNistä. Perehdyttyäni oikeisiin lähteisiin, ymmärrän nyt, että kyseessä oli väärinkäsitys kvanttifysiikan termeistä.”
Uudet lähteet: Hän lakkasi seuraamasta salaliittosivustoja ja tilasi sen sijaan Tähdet ja avaruus -lehden ja alkoi seurata Tubesta suomalaisia tiedetoimittajia.
Luonto: Tietokoneella istumisen sijaan Tapio alkoi käydä iltakävelyillä.
Eräänä kirkkaana pakkasiltaana Tapio seisoi parvekkeellaan ja katsoi tähtitaivasta. Hän ei enää etsinyt taivaalta virheitä ”simulaation renderöinnissä”. Hän näki tähtiä, fuusioreaktioita, lukemattomien valovuosien päässä olevaa uskomatonta historiaa.
Hän ymmärsi nyt, että maailma ei ollut ”kummajainen” tai pahaenteinen simulaatio. Se oli valtava, välinpitämätön mutta kaunis fysikaalinen kokonaisuus. Ja se riitti hänelle.
Tapio meni sisälle, keitti teetä ja avasi kirjan, joka käsitteli standardimallin alkeishiukkasia. Se oli vaikeatajuista, eikä siinä ollut räjähtäviä paljastuksia tietoisuudesta, mutta se oli totta. Ja totuus tuntui lopulta paljon turvallisemmalta kuin valhe.
https://www.scientificamerican.com/quantum-physics/