Valitukset|Tampereen kaupunki vetäytyy jääkiekon suurturnauksen hausta, mutta Tampereen monitoimiareena hakee tapahtumaa edelleen.
19.11. 19:12
Tampere vetäytyy jääkiekon suurtapahtuman hausta sarjavalittajan oikaisuvaatimuksen vuoksi, Aamulehti kertoo.
Lokakuussa kerrottiin, että Tampereen kaupunki ja Nokia-areena aikoivat hakea järjestettäväkseen jääkiekon miesten suurturnauksen World Cupin otteluita. Turnaus järjestetään helmikuussa 2028.
Aamulehden mukaan nyt kaupunki kuitenkin vetäytyy hausta, sillä viranhaltijan päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen vuoksi päätös ei ole lainvoimainen.
Oikaisuvaatimuksen on tehnyt sama henkilö, joka on tehtaillut kaupungille viime aikoina lähes sata oikaisuvaatimusta, apulaispormestari vahvistaa Aamulehdelle.
Niin sanotun sarjavalittajan oikaisuvaatimukset ovat liittyneet enimmäkseen asunto- ja kiinteistölautakunnan omakotitonttien varaamista, vuokraamista tai myyntiä koskeneisiin päätöksiin.
Lisäksi sama henkilö on tehnyt kymmeniä valituksia hallinto-oikeuteen. Ne ovat koskeneet oikaisuvaatimuksista tehtyjä päätöksiä.
Syksyllä Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi lähes 50 valittajan valitusta.
Oikaisuvaatimusten ja valitusten taustalla on syksyn 2024 tonttiarvonta. Henkilö sai arvonnassa tontin, mutta kaupunki ei myöntänyt tonttia hänelle oman etunsa vuoksi. Perusteluja ei ole kerrottu julkisuuteen.
Tampereen kaupungin vetäydyttyä Nokia-areenan taustayhtiö Tampereen monitoimiareena hakee World Cup -jääkiekkoturnausta itsenäisesti, Aamulehti kertoo.
Aamulehden mukaan tapahtuma olisi näkyvyydeltään suurin Tampereella järjestetty tapahtuma, ja sen ennakoidut verotulovaikutukset olisivat 4–5 miljoonaa euroa.