Oikeudenkäynnissä Anneli Auerin ja hänen entisen miesystävänsä seksuaali- ja väkivaltarikossyytteistä kuultiin keskiviikkona Auerin poikaa. Hän on neljästä sisaruksesta toiseksi vanhin.
Auerin poika oli väitettyjen rikosten alkamisen aikaan kahdeksanvuotias ja nykyisin parikymppinen. Kahden muun sisaruksensa tavoin hän sanoo nyt, ettei mitään rikoksia ole tapahtunut. Sisaruksista vanhin on aina kiistänyt rikokset.
Aikuistuttuaan sisarukset ovat kertoneet, että sijaisvanhemmat painostivat ja johdattelivat heitä puhumaan pahaa äidistään, tämän entisestä miesystävästä sekä vanhimmasta siskostaan, joka muutti aikanaan nopeasti pois sijaisperheestä.
Oikeudessa poika kertoi sijaisperheen omituisista säännöistä ja pelon ilmapiiristä.
Pojan mukaan lasten piti noudattaa kotiintuloaikoja minuutilleen, pysyä talon yläkerrassa ja mennä iltakuudelta nukkumaan. Heillä ei ollut kotiavaimia, puhelimia, tietokoneita tai pääsyä nettiin.
Pojan mukaan sijaisperheessä vietettynä aikana lasten yhteydet lähisukulaisiin katkesivat ja kaverisuhteet ohenivat, kunnes he olivat täysin eristyksissä sijaisvanhempien talossa.
– Meillä ei ollut mitään muuta yhteyttä ulkomaailmaan kuin koulu, hän sanoi.
”Manasivat paholaista pikkusiskosta”
Pojan mukaan sijaisvanhempien talossa piti myös noudattaa outoja hygieniasääntöjä.
– Kerran (nuorimmalle siskolle) kävi niin, että sen housunlahje hipaisi sohvaa. (Sijaisvanhemmat) ajattelivat, että ulkovaatteet olivat saastaisia, joten koko sohva piti puhdistaa. Jos pöydällä oli ollut koulukirjoja tai kirjastonkirjoja, pöytä piti pestä sen jälkeen, poika kertoi.
Toisaalta sijaisvanhemmat eivät halunneet lasten käyttävän alakerran suihkua, joten he veivät lapset kerran viikossa peseytymään uimahalliin, poika kertoi.
– He sanoivat, että meille oli tullut syyliä koulun suihkusta, mikä ei pitänyt paikkaansa. Yläkerrassa oli toinen suihku, mutta sitä ei saanut laittaa päälle. He eivät kertoneet, miksi sitä ei saanut käyttää.
Pojan mukaan sijaisvanhemmat olivat myös hyvin uskonnollisia.
– Ne saivat päähänsä, että (nuorin sisko) oli paholaisen riivaama. Ne olivat ihan tosissaan siitä ja ryhtyivät manaamaan sitä (paholaista) pois, kun (nuorin sisko) oli sängyssä. Se oli todella absurdi tilanne, olimme kaikki paniikissa ja itkimme, poika kertoi.
Poika arveli sijaisvanhempien halunneen kuitenkin pitää lapset, koska heille maksettiin siitä.
– Aikuisena olen kuullut, että he olivat ansainneet rahaa meistä — se on ollut varmasti iso tekijä, hän sanoi.
”Piti vastata kuten he halusivat”
Jos lapset tekivät sijaisvanhempien mielestä jotain kiellettyä, rangaistuksena saattoi olla esimerkiksi ruuan rajoittamista tai mykkäkoulua. Pojan mukaan pahinta oli kuitenkin se, miten sijaisvanhemmat vaativat lapsia ”selvittämään” asioita kanssaan.
– Heille oli tärkeää, että asiat aina selvitetään. Käytännössä se tarkoitti, että istuimme jossain ja he syyttivät meitä jostain, mitä emme yleensä edes olleet tehneet. Meidän piti olla siinä niin kauan, kunnes olimme ihan paniikissa ja itkimme ja lopulta myönsimme asiat.
Sisarukset sanovat, että samalla tavalla syntyivät kertomukset heidän äitinsä ja tämän entisen miesystävän väitetyistä rikoksista.
– Muistan, että (sijaisvanhemmat) kysyivät, onko meistä otettu alastomina kuvia ja erityisesti onko (ex-miesystävä) ottanut. Sanoin, että ei. (Nuoremmat siskot) eivät uskaltaneet sanoa ei, ja he, niin kuin minäkin sen jälkeen vastasivat, että joo on ottanut kuvia. Sitten he jatkoivat kyselemistä, että millaisia kuvia. Meidän piti vastata niin kuin he halusivat — tuntui, että ne uskoivat ne tarinat, jotka olivat saaneet meidät kertomaan.
”Miten järjettömiä kertomuksia uskottiin?”
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
– Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten ”järjettömiä” heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
– Miten niitä on alun perin uskottukaan? — Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi — jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Oikeudenkäynti Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turussa jatkuu tammikuulle asti.