Rallit.fi uutisoi aiemmin tällä viikolla melkoisesta uutispommista. Esapekka Lappia on kyselty takaisin rallin MM-sarjaan ja Hyundaille.
Uutinen ei sinällään varsinaisesti yllätä, sillä Hyundai menettää tämän kauden jälkeen yhden suuren tähtensä, kun Ott Tänak jättää – ainakin toistaiseksi – MM-sarjan taakseen.
Hyundaille tuli suorastaan palava tarve löytää jostain kokenut ja tasonsa osoittanut kuski ja näin Lapin puhelin soi.
Hyundai tarvitsee ensi vuonna Lappia MM-taistossa. Lappi on osoittanut, että hän kykenee varsinkin tietyissä kilpailussa voittamaan ja näin hän auttaisi merkittävällä tavalla korealaistiimiä mestaruustaistelussa Toyotaa vastaan.
Suunnitelma lienee se, että Lappi ja Dani Sordo jakavat vastuun puoliksi Hyundain kolmannessa autossa ja tämä järjestely nostaisi Hyundain mahdollisuuksia merkkimestaruuteen tuntuvasti.
Lappi itse on ehtinyt jo toteamaan, ettei hän kaipaa takaisin MM-sarjaan, mutta osa-aikainen kausi MM-sarjassa voisi olla jotain, mille Lappi ei yksinkertaisesti kehtaisi sanoa ei.
Ja täytyy muistaa, että Lappi saa todennäköisesti osa-aikaisestakin kaudesta merkittävän rahallisen korvauksen. Senkään merkitystä ei voi tietysti väheksyä.
On hyvin todennäköistä, että Lappi ajaa ensi kaudella MM-sarjassa. Yksinkertaisesti kaikki ovat tässä yhtälössä kaikkien osapuolien kannalta niin hyvin kohdallaan.