Taitoluistelu|Valtter Virtanen uskoo, että voisi kilpailla vielä yli 40-vuotiaana.
Taitoluistelija Valtter Virtanen on herättänyt iällään huomiota maailmalla asti. 38-vuotias Virtanen on lajissaan poikkeuksellisen vanha.
Kovatasoisessa kotikisassaan Finlandia Trophyssa Virtanen kilpailee jo 17. kertaa. Perjantain lyhytohjelmassa hän luisteli kauden ennätyspisteensä 61,92.
Pariluistelusta ja jäätanssista löytyy vielä joitain Virtastakin vanhempia urheilijoita, mutta yksinluistelussa hän on poikkeustapaus.
”Viime vuonna olin EM-finaalissa ainoa yli 30-vuotias, se kuvastaa jo aika paljon”, Virtanen naurahtaa.
Yhtä kokeneita huipputason luistelijoita hän ei sarjastaan keksi.
”Tällä hetkellä ei varmasti ole muita. Historiassakin voi laskea ihan yhden käden sormilla sellaisia, jotka ovat kiertäneet tässä iässä EM- ja MM-finaaleja”, Virtanen kertoo.
Lääkärinä työskentelevä suomalainen uskoo, että fyysisesti hän voisi jatkaa uraansa huipputasollaan vielä vuosia.
”Fysiologisesti mikään ei romahda vuodessa. Fysiikkapuoli on kunnossa. Se on tosi poikkeuksellista, siitä en ole huolissani.”
”Harjoittelua ei pystyisi enää ihan samaa määrää tekemään, palautumiseen pitää vain pikkuhiljaa jättää enemmän aikaa. Hyvin pystyisi jatkamaan vielä muutaman vuoden ihan ongelmitta.”

Tämän vuoden Finlandia Trophy voi olla Valtter Virtasen uran viimeinen. Kuva: Juha Salminen / HS
Kuluva kausi saattaa jäädä Virtasen pitkän uran viimeiseksi, sillä paikka helmikuun olympiakisoihin jäi tälläkin kertaa haaveeksi.
Olympialaisiin pääseminen oli Virtaselle ainoa tavoite, mitä hän ei koe saavuttaneensa urallaan.
”Nyt on luultavasti viimeinen kausi. Yritän löytää itselleni tyylikkään ja hyvän tavan lopettaa ura. Haluaisin luistella sellaisen kauden, että itselle jää hyvä fiilis. Tavallaan etsin sellaista omannäköistä uran lopetusta, jos niin voin sanoa.”
Virtanen toteaa, että esimerkiksi tammikuun EM-kilpailut voisivat olla mahdollinen paikka uran päätöskilpailulle. Hän myöntää, että vuoden 2027 MM-kotikisat kiinnostavat, tosin niihin pääseminen tuntuu ”epärealistiselta”.
”Sinänsä ei ole mitään syytä lopettaa, arjessa tai kropassa ei ole mitään tekijää, mikä siihen pakottaisi. Siinä mielessä on oma päätös, voin lopettaa vaikka huomenna tai vuoden kuluttua.”
Virtanen nauttii edelleen urheilijan arjesta ja kilpailemisesta. Hän harjoittelee täysipäiväisesti, jonka ohella hän työskentelee muutaman kerran viikossa siviiliammatissaan lääkärinä. Kliinisen työn lisäksi hän toimii ottelulääkärinä SM-liigaseura JYPin kotiotteluissa.
Taitoluistelu on Virtasen perheessään erityisen vahvasti läsnä, sillä Virtasen vaimo Alina Mayer-Virtanen on taitoluisteluvalmentaja ja valmentaa myös aviomiestään.
”On kivaa tuntea itsensä nuoremmaksi, kun pääsee treenaamaan ja kisaamaan parikymppisten kanssa. Ja se on ihan makeeta, kun täällä kaikki tietävät taustani luistelijana ja lääkärinä.”
”Saan aika kovaa kunnioitusta ja arvostusta omasta tekemisestäni. Kaikki tietävät, kuinka vaativaa tämä laji on tällä tasolla. Ja sen, kuinka vaativaa lääkäriksi opiskeleminen ja se itse työ on.”

Valtter Virtanen vaihtoi muutama vuosi sitten pariluisteluun, jotta olympiaunelma toteutuisi. Hän palasi kuitenkin vielä takaisin yksinluisteluun. Kuva: Juha Salminen / HS
Jyväskylässä asuva Virtanen on poikkeuksellinen myös siitä, että hän on kehittynyt entistä paremmaksi vielä vanhemmalla iällä. Se on tuonut lisää motivaatiota.
Vuoden 2023 EM-kotikisoista hän saavutti uransa parhaan sijoituksen arvokisoissa, viime vuonna hän taas luisteli uudet ennätyspisteensä.
Käynnissä oleva Finlandia Trophy on siis Virtaselle jo uran 17:s. Hän nautti perjantain lyhytohjelmasta Grand Prix -kilpailussa täysin siemauksin, vaikka hänen omaa ohjelmaansa muutettiin täysin aivan kalkkiviivoilla.
”Kokemuksena varmasti pääsee ihan kärkikolmikkoon”, hän hehkuttaa.
”Oli hyvä fiilis, vaihdoimme lyhytohjelman kahden vuoden takaiseen viime viikolla. Tuollaisella kymmenen päivän harjoittelulla löysin siihen hyvän flow’n.”
Musikaalisesti Virtanen toteaa ohjelman menneen hyvin, mutta uskoo sen kehittyvän vielä paremmaksi. Vanhan koreografian esittäminen ei ollut miehelle itselleen vaikeaa, ja siihen vaihtaminen tuntuu oikealta päätökseltä.
”Se oli minun suosikkiohjelmani, viime vuonna esitin sen yhdessä näytöksessäkin. Sen liikekieli niin omanlainen ja minun tyylinen, niin sain siitä yllättävän nopeasti kiinni.”
”Nyt kun voi olla viimeinen kausi, niin sitten ehkä loppui vähän kärsivällisyys kesken uuden ohjelman kanssa. Halusin vielä saada hyvän fiiliksen ja flow’n tuolla.”