Kipeän alaselän röntgenkuvaus, flunssan hoito antibioottikuurilla, lievien masennusoireiden tai unettomuuden hoito lääkkeillä.
Siinä esimerkkejä tutkimuksista ja hoidoista, joita useimmin määrätään potilaalle, vaikka niistä ei aina ole lainkaan hyötyä. Pikemminkin röntgensäteilylle altistumisesta on potilaalle haittaa, ja antibioottikuuri sekoittaa suoliston mikrobitasapainoa.
Tällaisia tarpeettomia tai vähähyötyisiä hoitoja on peräti 20–30 prosenttia Suomessa tehdyistä terveydenhuollon toimenpiteistä.
Määrä on valtava, kun sitä ajattelee hukkaan heitettynä terveydenhuollon resurssina, sanoo tutkija, yleislääkäri Aleksi Raudasoja. Hän on käsitellyt vähähyötyisiä hoitoja elokuussa julkaistussa Helsingin yliopiston väitöskirjassaan.
– Etenkin jos miettii siltä kantilta, miten paljon hyvää tällä resurssilla voitaisiin saada aikaan, jos se kohdennetaan oikein, hän sanoo.
Tarpeettomat hoidot maksavat karkean arvion mukaan vähintään satoja miljoonia euroja vuosittain.
– Jos huomioidaan työaika, turha vastaanottokäyttö ja kaikki muu resurssi, joka tarpeettoman hoidon tuottamiseen kuuluu, kokonaiskustannus voi olla miljardiluokkaa, Raudasoja arvioi.
Avaa kuvien katselu
Terveyden parantamisen ytimessä on se, että lääkäri ja potilas keskustelevat potilaan yksilöllisestä tilanteesta. ”Se vaatisi, että nykyinen tapa hoitaa potilaita muutetaan”, sanoo tutkija, yleislääkäri Aleksi Raudasoja. Kuva: Toni Määttä / Yle
Väitöskirjan mukaan peräti neljä lääkäriä viidestä eli yli 80 prosenttia arvioi ylihoidon ja ylidiagnostiikan merkittäviksi ongelmiksi terveydenhuollossa. Kyselyyn haastateltiin yhteensä 1 505 perusterveydenhuollon lääkäriä Suomesta, Ruotsista Itävallasta, Japanista, Italista ja Kreikasta.
Samalla kun osaa väestöstä ylihoidetaan, osaa alihoidetaan eli kaikki eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Ideaali tilanne olisi Raudasojaan mukaan se, että lääkäreiden ja hoitajien työaikaa voitaisiin kohdentaa paremmin alihoidetun väestönosan hoitamiseen.
Yhdenvertaisesta priorisoinnista ja hoitojen rajaamisesta on muistuttanut myös Helsingin yliopiston terveydenhuollon professori, HUSin johtava ylilääkäri Kristiina Patja.
Keskustelu sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoittamisesta käy laajemminkin kuumana. Väestö ikääntyy, talous ei kasva, Suomi on velkaantunut ja hyvinvointialueet ovat vaikeuksissa.
Virheiden pelko vaivaa
Tarpeettomista hoidoista luopuminen voi olla vaikeaa, sillä hoitokäytännöt ovat muotoutuneet pitkien aikojen kuluessa ja niihin ovat tottuneet potilaat ja ammattilaiset.
Väitöskirjan mukaan valtaosa, noin 80 prosenttia lääkäreistä koki, että vähähyötyisestä hoidosta luopumista haittaavat esimerkiksi kiire ja virheiden pelko.
Molemmat ovat tilanteita, jotka on lääkärin työssä helppo tunnistaa, vahvistaa Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Jukka Mattila.
Kiirevastaanotoilla ja perusterveydenhuollossa potilas ja lääkäri kohtaavat usein toisensa ensimmäisen ja samalla myös viimeisen kerran. Kun potilaan vointia ei pääse seuraamaan, hoitopäätöksiä pitää tehdä varmuuden vuoksi, koska tavoitellaan pienintä haittaa.
Esimerkiksi flunssaan saatetaan määrätään antibioottia, vaikka ei vielä tiedetä, onko kyse viruksen aiheuttamasta sairaudesta, johon antibiootti ei pure.
– Jos ei tavata potilasta uudestaan ja varmisteta sairauden kulkua, silloin halutaan pelata varman päälle eli tehdä hoitoratkaisuja, jotka ehkä ovat joissain tapauksissa vähän tarpeettomia.
Lääkäriliitto on pitkään liputtanut omalääkärimallin puolesta, johon hallitus nyt laittaa rahaa. Mattila näkee että pysyvämpi potilas-lääkärisuhde vähentäisi myös tarvetta turvautua hoitoihin, joista on vähän hyötyä.
Avaa kuvien katselu
Väitöskirjan mukaan valtaosa lääkäreistä koki, että vähähyötyisestä hoidosta luopumista haittaavat kiire ja virheiden pelko. Potilas käveli Naistenklinikan käytävällä lokakuussa. Kuva: Henrietta Hassinen / YleEntä kun potilas toivoo tablettia?
Myös potilaan toiveet ja odotukset vaikuttavat tarpeettomien hoitojen tekemiseen.
Jos lääkärin on vaikeaa keskustella potilaan kanssa, helpompaa on vain määrätä potilaan toivomat tutkimukset ja hoidot. Tämän voi ymmärtää, sillä kun tehdään toimenpiteitä tai saadaan edes resepti kouraan, tulee tunne, että vastaanotolta saa jotain konkreettista irti.
Potilas voi myös heittäytyä hankalaksi, jos ei saa etukäteen odottamaansa hoitoa tai lääkettä.
Lääkäriliiton Mattilan mukaan perusterveydenhuollon valitukset eivät ole kovin yleisiä, mutta pelko niistä voi kaihertaa.
– Lääkärin näkökulmasta potilaan tyytymättömyys voi näkyä vaikkapa paperitöinä, muistutuksiin tai kanteluihin vastaamisessa tai potilasvahinkojen selvittämisenä.
Lääke korvaa lääkärille pääsyä
Raudasoja pitää myös lievästi koholla olevan verenpaineen lääkehoitoa useissa tapauksissa vähähyötyisenä.
Järkevämpää olisi hoitaa kohonneen verenpaineen juurisyytä, oli se sitten stressi, liian suolainen ruokavalio, unen tai liikunnan puute.
Lääkäriliiton Jukka Mattila on samoilla linjoilla. Toisaalta vastassa on arkitodellisuus: se että jätetään jokin lääke määräämättä, ei aina poista tarvetta tutkia potilasta uudelleen. Esimerkiksi korkeaan verenpaineeseen liittyvät infarktit ovat suomalaisten yleisimpiä kuolinsyitä, ja riskitekijänä se pitää hoitaa.
– Kääntöpuolena sille, ettei valita heti antibioottihoitolinjaa on, että potilaalle pitäisi olla tarjolla tarvittaessa tarkastuskäynti kohtuullisen helposti, sanoo Mattila.
Avaa kuvien katselu
On potilaiden hoidon logiikan vastaista, että joitain kuvantamistutkimuksia voidaan myydä muulla kuin sairauden hoidon perusteella, sanoo Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Jukka Mattila. Kuva: Esa Syväkuru / YleLääkärin koulutus radikaalisti uusiksi?
Terveyden parantamisen ytimessä on Raudasojan mukaan niin sanottu näyttöön perustuva hoito.
Sillä tarkoitetaan lääkärin ja potilaan keskustelua potilaan yksilöllisestä tilanteesta sekä toisaalta ymmärrystä siitä, mitä hoidolla voidaan tosiasiallisesti saavuttaa ja mitä ei.
– Se, vastaako jokin hoito potilaan yksilölliseen tarpeeseen tai tuoko se merkittävää helpotusta oireisiin, määrittää, aloitetaanko hoitoa vai ei.
Lääkäri ei siis määrää tiettyä toimenpidettä kaavamaisesti vain siksi, että potilas kuuluu tiettyyn ikäryhmään tai mittarissa jokin arvo värähtää yli tilastollisen raja-arvon.
Väitöskirjan mukaan tarpeeton hoito vähentyy, kun potilaille kerrotaan sen haitoista.
– Potilaiden informointi yhdistettynä muihin interventioihin johti tarpeettoman hoidon vähenemiseen kolmanneksella, Raudasoja avaa väitöskirjan tuloksia.
Tällä tarkoitetaan lääkärien koulutusta ja sitä että tarpeettomasta hoidosta annetaan lääkäreille palautetta.
Jos antibioottikuuri lyhentää sairautta yhdeksästä päivästä kahdeksaan, mutta aiheuttaa toisaalta vatsavaivoja, potilas voi sen kuultuaan päättää, ettei ota kuuria.
Raudasoja myöntää, että tällä hetkellä terveydenhuollossa ollaan varsin kaukana yksilöllisiin hyötyihin perustuvasta hoidosta.
– Se vaatisi, että nykyinen tapa hoitaa potilaita muutetaan.
Tämä taas edellyttäisi esimerkiksi lääkärin koulutuksen muuttamista.
– Pitäisi alkaa opettaa hoidon valintaa hyötyihin ja haittoihin perustuen sen sijaan että tietylle potilasryhmälle aloitetaan tietty hoito. Nyt lääkärikoulutus ei tämän tyyppiseen hoidon määritykseen juuri valmista, Raudasoja sanoo.
Pelisäännöt tee-se-itse testeihin
Sanonta kuuluu, että terve on vain se jota ei ole tutkittu tarpeeksi. Mitä enemmän tutkitaan, sitä todennäköisemmin löytyy jotain epätyypillistä, joka ei ole potilaalle vaarallista, mutta joka johtaa jatkotutkimuksiin.
Lääkäriliiton Jukka Mattila toivoo pelisääntöjä melko tuoreeseen ilmiöön eli ilman lähetettä tehtäviin laboratorio- tai kuvantamistutkimuksiin. Voi selvittää vaikkapa ferritiini- eli varastorauta-arvonsa tai kuvauttaa lonkkansa.
Sairauden diagnosoinnin tai hoidon kannalta niiden hyötyä voi pitää varsin rajallisena.
– Olen ihmetellyt, että valvojamme (Valvira) ei ole puuttunut tähän, Mattila sanoo.
Potilaan tutkimisesta, diagnoosista ja hoidosta päättää lain mukaan lääkäri. Tästä säädetään terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevassa laissa.
Testejä ja kuvantamista myydään kuitenkin palveluina, jotka eivät siis ole sairauden toteamista.
– Katson sitä potilaiden hoidon pelisääntöjen kannalta. Mielestäni on tämän logiikan vastaista, että näitä tutkimuksia voi myydä muulla kuin sairauden hoidon perusteella.
Mattilan mukaan ei ole tiedossa, paljonko ne kuormittavat julkista terveydenhuoltoa, mutta selvää on että ne kuormittavat.
Syykin on selvä: vaikka tutkimukset ovat melko edullisia, mahdolliset jatkotutkimukset eivät enää olekaan.
– Sen vuoksi ihmiset, jotka ovat halunneet niitä syystä tai toisesta ostaa, tulevat julkiseen terveydenhuoltoon selvitettäväksi.
Mattilan mukaan kotitesteihin ei kannata silti suhtautua liian yksioikoisesti. Esimerkiksi koronatestit olivat covid-pandemian aikaan tarpeellinen tapa varmistaa, miten pitkään flunssan jälkeen ihmisten ilmoille menemistä tulisi välttää.