Mother Beast Louhimo hallitsi alamaisiaan vankkumattomasti uskomatonta äänialaansa ja rouheaa raspiaan hyödyntäen. Ville Laine
Vuonna 2010 Battle Beast esiintyi ovensa sulkevassa Dog’s Homessa noin viidelle ihmiselle. 15 vuodessa yhtye on päässyt muutaman sata metriä etelään Nokia-areenaan ja väkimäärä on noin tuhatkertaistunut. Ville Laine arvioi perjantai-illan keikan.
Tänään 16:38
Battle Beast on noussut hiljalleen yhdeksi maamme metallikentän vientiartikkeleista. Yhtye on ollut uuden Steelbound-albuminsa kunniaksi kattavalla Euroopan kiertueella, jonka keskivaiheilla yhtye ehti myös kotimaahan neljän keikan verran.
Battle Beast on kasvanut jo aikoja sitten ulos Pakkahuoneen ja Tavara-aseman reilun tuhannen hengen yleisöluokasta, josta oli todisteena yhtyeen (toistaiseksi) isoin keikka kotimaassaan pääesiintyjänä reilun 5000 hurmoksellisen katsojan edessä.
Battle Beastin voimametalliin yhdistyvät yhtä lailla sinfoniset piirteet kuin diskovivahteetkin. Kaiken kruunaa metronomin tarkka soitto sekä Mother Beast Noora Louhimon uskomaton ääniala, jota täydentää Janis Joplin -tyyppinen raspi. Noora Louhimon paikallisuuden vuoksi yhtyeen voitaneen sanoa olevan Tampereella kotikentällään. Tätä näkemystä tuki myös tämän illan yleisön vankkumaton ja äänekäs tuki suosikkiyhtyeelleen.
Dynaztyn Nils Molin yllytti yleisöä osallistumaan karkeloihin. Ville Laine
Ilta alkoi ruotsalaisen hard rock -jyrän Dynaztyn tahdittamana. Myös Dynazty nauttii maassamme suosiota rankaan musiikin ystävien parissa, joten tukholmalaisretkueen edesottamuksiakin oli saapunut seuraaman leijonanosa illan yleisöstä. Nils Molinin kipparoima yhtye saikin oman osuutensa suomalaisyleisön rakkaudesta kahlatessaan tunnin settinsä aikana läpi kahdeksan albumin katalogistaan muun muassa iskevät hittinsä Natural Born Killer ja Waterfall.
Dynazty sopi mielestäni illan avaajaksi hyvin, ollen riittävän erilainen illan päätähteen verrattuna, mutta ei kuitenkaan liian kaukana puhutellakseen myös Battle Beastin yleisöä. Yhtyeen tunnin setti oli sinänsä varsin peruskauraa, mutta jaksoi viihdyttää loppuun asti, jonne oli huipennukseksi säästetty suosikkikappaleet Presence of Mind ja erityisesti Heartless Madness.
Yleisö osallistui äänekkäästi myös Dynaztyn osuudella. Lämmittely hoitui täten mallikkaasti. Ville Laine
Näistä jälkimmäinen sai päätösnumeron ominaisuudessaan toimia myös yleisön laulattajana, kun Molin laittoi hallin oikean ja vasemman puolen kilpailemaan äänekkyydestään. Tämä kliseinenkin toiminta viritti yleisön varmasti sopiville taajuuksille illan pääesiintyjää ajatellen, mutta venytettiin omaan makuuni liian pitkäkestoiseksi. Samoin loppupuoleen ympätty rumpusoolokin tuntui hieman tarpeettomalta, mutta sitä ei onneksi venytetty kovinkaan pitkäksi. Kaikkiaan Dynazty suoriutui tehtävästään kunniakkaasti, jättäen yleisön lämpimäksi kaipaamaan lisää toimintaa lavalle, joka tietysti toteutuikin pienen roudaustauon jälkeen.
Noora Louhimon Mother Beast -asu toi vahvasti mieleen Disney-elokuvista tutun Pahattaren. Ville Laine
Myös yleisöllä oli hiustensa joukossa erilaisia sarvia teemaan sopien. Ville Laine
Illan omisti kuitenkin Battle Beast, joka saapui lavalle yhtyeen perustajiin kuuluvan rumpalinsa Pyry Vikin johdolla. Suurimmat ihastuksen huokailut, tai oikeammin huudot, sai aikaan Louhimo, jonka uudistunut Mother Beast -asu toi mustuudessaan siipien ja näyttävien olkapäälisäkkeiden sävyttämänä, unohtamatta myöskään tavaramerkiksi muodostuneita sarvia, mieleen Disney-elokuvien Pahattaren. Tämä ei myöskään jäänyt illan ainoaksi Disney-viitaukseksi, mutta siitä lisää hieman tuonnempana.
Yhtye oli liikkeellä areenatason puitteet täyttävällä lavakokonaisuudella lavasteiden muodostaessa oman fantasiamaailmansa, jossa yhtyeen jäsenten oli hyvä temmeltää valojen ollessa myös näyttäviä ja suuruusluokkaan sopivia.
Pyrotekniikka ei myöskään ollut säästöliekillä, sillä lieskat loimusivat grillaten erityisesti kenttäkatsomon etuosaa käytännössä läpi koko kaksituntisen keikan. Tulipatsaita täydennettiin myös tasaisin väliajoin kipinäsuihkuilla ja paukkuvilla pommeilla. Lavan reunustoilla olleet videoscreenit olisivat tosin voineet olleet hieman isommatkin hallin takaosaa ajatellen, mutta muuten visuaalisuudesta ei jäänyt mitään valitettavaa.
ero Sipilän keskittyessä nestetasapainosta huolehtimiseen, Juuso Soinien tuntuu pohtivan, miten ne sormet nyt sydämeksi aseteltiinkaan. Ville Laine
Yleisö eli mukana joka solullaan. Ville Laine
Yleisömäärä olisi saattanut olla isompikin, mutta jostain syystä koko halli oli määritelty K-18 alueeksi. Tai ”jostain syystä” johtuu tietenkin Suomen holhoavasta alkoholipolitiikasta, jolloin ymmärtää järjestäjän näkökulmasta helppouden pitää koko keikka-alue anniskelualueena.
Aina ei ihan jaksa ymmärtää sääntö-Suomemme kommervenkkejä. Esimerkkinä olin muutama viikko sitten Manchesterissa Englannissa konsertissa yli 20 000 hengen hallissa, jossa oluttuoppinsa kanssa sai liikkua katsomoissa ja muualla hallissa täysin vapaasti. Eipä ne alaikäiset siitäkään huolimatta sen turmeltuneemmilta näyttäneet kuin kotimaassammekaan, vaikka tällaiselle toiminnalle altistuivatkin.
Pyrotekniikka ei palanut säästöliekillä, kun Battle Beast grillasi Nokia-areenan yleisön kuumaksi. Ville Laine
Nokia-areenan illassa ei jäänyt epäselvyyksiä, minkä takia yleisö oli tullut paikalle. Battle Beast syöksyi suoraan sydämiin aloituskappaleellaan Straight to the Heart, eikä nyrkkien takomisesta, käsien heiluttamisesta tai yhteislaulusta tullut loppua koko illan aikana. Master of Illusion jatkoi vielä vanhempien hittien parissa, kunnes Last Goodbye sai toimia ensimmäisenä maistiaisena tuoreimmalta Steelbound -albumilta, joka julkaistiin vasta reilu kuukausi sitten. Last Goodbye solahti vaivattomasti vanhempien hittien perään jatkaen metallihymnien kavalkadia, kertosäkeen räjäyttäen potin, tai yleisön, jälleen kerran.
Uuden albumin tunnelmissa jatkoi myös Here We Are, joka basisti Eero Sipilän mukaan kertoo juuri kaikista, jotka ovat tulleet paikalle. Yhtye tuntui hykertelevän tyytyväisyyttään, että tässä me nyt ollaan, lavalla ”mihin kuuluvat Scorpions, Iron Maiden ja Bryan Adams, Ilveksen ja Tapparan kotihallissa”, kuten Sipilä asian muotoili.
Kitaristikaksikko Juuso Soini ja Joona Björkroth eivät säästelleet kielisoittimiaan, joka nuotin toistuessa millintarkasti. Ville Laine
Kauas on tultu yhtyeen keikasta 2010 Dog’s Homessa, jossa Sipilän mukaan oli viisi katsojaa. Viisitoista vuotta on siis tuhatkertaistanut Battle Beastin yleisön, ei mikään huono saavutus.
Sipilä ja Louhimo toimivat muutenkin yhtyeen puhetorvina kappaleiden välillä ja varsinkin Sipilän tarinointi rönsyili paikoin pitkästikin. Tämä toi kuitenkin iltaan lisää lämminhenkisyyttä ja kummankin puheenvuoroissa toistui rakkaus ja jopa liikuttuneisuus yleisöä kohtaan, joka oli raahautunut paikalle. Rakkaus oli toki vastavuoroista, sillä yleisö ei myöskään pidätellyt rakkauden osoituksiaan Louhimolle ja kumppaneille.
Yleisö oli kädet koholla lähes koko illan. Jumpasta käynee tämäkin. Ville Laine
No More Hollywood Endings ja Eye of the Storm toimivat vanhoina hitteinä yleisölle myös käsijumppana, nyrkkien takoessa väsymättömästi ilmaa. Vaikka yhtye henkilöityy suurelle yleisölle Louhimoon, niin ihailla täytyy myös soittajien rautaista ammattitaitoa. Kitaristit Juuso Soinio ja Joona Björkroth tarjoilivat järkähtämättömiä kitaravalleja, eikä heistä jäänyt millään muotoa jälkeen kosketinsoittaja Janne Björkroth, joka operoi näyttävästi ja pieteetillä keytarinsa, tuon koskettimien ja kitaran sekasikiön, varressa. Vikki ja Sipilä puolestaan pitivät koko paketin kasassa tahdin ja murinan pysyessä järkkymättömänä alusta loppuun.
Janne Björkroth liekehti keytarinsa varressa. Ville Laine
Eero Sipilä hoiti nelikielisensä lisäksi myös valtaosan välispiikeistä sekä Can You Feel the Love Tonight -tunnelmoinnin vokaalit. Ville Laine
Sipilän mukaan ”viimeiset vuodet ovat osoittaneet, miten epätäydellisessä maailmassa me eletään”, joten sodasta kertovat kappaleet ovat edelleen valitettavan ajankohtaisia. Vuorossa oli uuden albumin Blood of Heroes, joka eeppisyydessään tunnelmoi itsensä illan suosikkivedokseni. Vaikka Battle Beastin metalli sekoittuu monesti purkkaan häpeilemättömän diskohevin muodossa, osaa yhtye myös vakavoitua, josta tämä kappale on hyvä esimerkki.
Jotta ei olisi menty liiallisen vakavahenkisyyden puolelle, koitti illan välikevennys, yllätysnumerona esitetty Sipilän laulama Disney-balladi, Leijonakuninkaasta tuttu, Can You Feel the Love Tonight, jonka kertosäkeen Sipilä on kuulemma laulanut aina kulloisenkin esiintymispaikan kotikielellä. Tänään hän pääsi helpolla, kun kieli oli suomi. Kuulemma muun muassa tsekki ei ollut taipunut aivan yhtä ongelmattomasti. Balladi esitettiinkin Sipilän ja yleisön yhteislauluna kännykkävalojen tuikkeessa. Battle Beast ei ota itseään turhan vakavasti, mikä sopii yhtyeen pirtaan kuin valettu.
Tuhannet kännykkätuikut valaisivat hallia Can You Feel the Love Tonightin aikana. Ville Laine
Showssa ei kitsasteltu näyttävyyden suhteen. Liekojen ja pommien lisäksi myös valot olivat näyttäviä. Ainoastaan lavan sivuilla olleet screenit olisivat voineet olla hieman isompia. Ville Laine
Where the Angels Fear to Fly vei hetkeksi edellisen, Circus of Doom, albumin maisemiin, kunnes Steelboundiin palattiin Watch the Sky Fallin ja Twilight Cabaretin sävelin. Jälkimmäisessä oli vuorossa Louhimon Mother Beastin salsakoulu, kun ultimaattiseen diskometallikeitokseen oli lisätty ripaus latinorytmejä. Kappaleeseen otettiin tueksi perkussionistiguru Joonas Kaikko sekä muun muassa Brymirissa rumpaloiva Patrik Fält, jotka Vikin kanssa takoivat kilpaa lyömäsoittimiaan lattarirytmien kantaessa eteenpäin. Jos Blood of Heroes oli minulle illan musiikillinen kohokohta, niin Twilight Cabaret toimi illan viihdyttävimpänä hetkenä.
Bastard Son of Odin palasi hetkeksi vuoteen 2017 ja Battle Beastin nykykokoonpanon ensilevytykseen Bringer of Pain keikan aloittaneen Sraight to the Heartin tavoin. Steelbound pääsi puolestaan vielä esille Angel of Midnightin ja nimikappaleen muodossa. Kierrosluvut nousivat ja täytyy sanoa, että Steelboundilla yhtye on jalostanut soundinsa äärimmilleen. Tarttuvat melodiat jäävät väkisinkin soimaan jo ensikuulemalta päähän, jota voi tietenkin pitää joko hyvänä tai huonona asiana riippuen kuulijan musiikillisesta preferenssistä.
Eden sai luvan toimia sekä kyynelkanavien avaajana että yleisön kovimpana laulattajana. Louhimo vuodatti ennen kappaletta onnenkyyneleitä ja kiitti ääni väristen yleisöä ikimuistoisesta illasta. Näkemystä oli kompannut Sipilä jo hetkeä aiemmin, että jatkossa hän tietää kysyttäessä ”mikä on se ikimuistoisin keikka”. Yleisö osallistui yhteislauluun täysin palkein, mikä toimi soveliaana päätöksenä Battle Beastin ja yleisönsä yhteisölliselle matkalla illan alusta setin loppuun.
Edenin lopussa yleisö osoitti rakkauttaan Battle Beastille äänekkään laulun lisäksi myös valkoisin sydämin. Ville Laine
Kipinäsuihku päätti setin näyttävästi. Ville Laine
Encoreita ilman ei tietenkään tarvinnut yleisön poistua ja yhtye palasi lavalle sammuttamaan hevikansan metallinjanoa pätkillä Steelboundin instrumentaalikappaleen The Long Road osilla, joka päästi vielä kerran pääosaan illan kepittäjät Soinion ja Björkrothit. Instrumentaaliosuuden lopuksi Star Warsista tuttu Imperial March toivotti myös Louhimon tervetulleeksi takaisin mukaan. Kaikki saivat olla vielä hetken kuninkaita, kun yhtyeen yksi tunnetuimmista hiteistä King for a Day villitsi vielä kerran yleisöä, lopulta Wings of Lightin päättäessä koko kaksituntisen voima- tai voimaantumismetalli-illan.
Eero Sipilä tarjoaa Janne Björkrothille auttavan käden, ettei jano pääse yllättämään kesken keytarsoolon. Ville Laine
Yleisö ja Noora Louhimo jakoivat toisilleen varauksetonta rakkautta. Ville Laine
Myös encore huipentui kipinäsuihkuun, lähtöalustana tällä kertaa Noora Louhimo. Ville Laine
Battle Beast herättää varmasti vahvoja tunteita joko puolesta tai vastaan jo pelkästään metalliväen keskuudessa, johtuen yhtyeen flirttailusta genrerajojen yli. Yhtye on kuitenkin sinnikkäästi puskenut valitsemaansa suuntaan hioutuen entisestään albumi albumilta. Oli yhtyeen musiikista mitä mieltä tahansa, niin tämän illan show tuskin jätti ketään kylmäksi, liekkien keskellä ihan kirjaimellisestikin.
Aika näyttää, mihin Battle Beastin vetovoima kantaa ja onko seuraava askel täysi Nokia-areena. Sitä ennen tie jatkuu kuitenkin vielä kuukauden verran Euroopan areenoilla jatkaen näin suomalaisten metalliyhtyeiden maineikasta taivalta maamme rajojen ulkopuolella. Välihuomautuksena voinkin tähän liittyen suositella tutustumaan Kimmo Aroluoman tuoreeseen Viimeinen kiertue -kirjaan, jossa kiertuearkea on kuvattu elävästi henkilökunnan näkökulmasta muun muassa HIMin ja The Rasmuksen maailmankiertueilla.
Battle Beast: Juuso Soinio, Eero Sipilä, Pyry Vikki, Noora Louhimo, Janne Björkroth ja Joona Björkroth sekä vierailevat perkussionistit Joonas Kaikko ja Patrik Fält. Ville Laine
Battle Beastin tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta Nokia-areenan musiikillinen tulevaisuus nostaa kysymysmerkkejä. Hallia täyttävät jatkossa ainakin Ellinoora, Kolmas Nainen, Haloo Helsinki! ja UMK, mutta kansainväliset vieraat loistavat toistaiseksi kalenterista poissaolollaan. Toivottavasti areenalla nähdään jatkossakin myös kansainvälisiä isoja nimiä, eivätkä kaikki keskittyisi vain uudelleen avattuun Helsingin Veikkaus-areenaan. Esimerkiksi viikolla julkaistut Lenny Kravitz ja ZZ Top olisivat varmasti maistuneet tässäkin suunnassa.
Aika näyttää, kuinka tämän suhteen käy. Sitä odotellessa voi kuitenkin nauttia täysin rinnoin laadukkaista kotimaisista keikoista, joihin tämäniltainen Battle Beastin keikkakin mitä suuremmin lukeutuu.
Battle Beast+support Dynazty, Nokia-areena, perjantaina 21.11.2025