Senni Frid, 30, kasvoi lestadiolaisyhteisössä, jossa ei pystynyt olemaan oma itsensä. Lopulta hän teki rohkean päätöksen, vaikka pelkäsi jäävänsä yksin.
”Synnyin Oulussa 12-lapsisen perheen kymmenentenä lapsena. Kasvoin lestadiolaisyhteisössä, ja vaikka kotona riitti seuraa ja leikkikavereita, vietin paljon aikaa omien kavereideni kanssa. Äiti sanoi, että olen kyläluuta, koska olin aina menossa jollekin kaverille kylään.
Sunnuntaisin kävimme seuroissa. Lapsuuskesien kohokohta oli Suviseurat, jossa oli paljon tuttuja. Olin alakoulussa musiikkiluokalla, ja se mahdollisti minulle enemmän vapauksia musiikin suhteen. Sain kuunnella ja laulaa viihteellisempää musiikkia virsien ja Siionin laulujen ohella. En silti uskaltanut kuunnella vapaasti musiikkia, sillä yleensä jos radiossa alkoi soida rytmikkäämpi musiikki, se pistettiin saman tien kiinni, sillä sellaisen kuunteleminen ei kuulu yhteisön tapoihin. Kuuntelin musiikkia salaa kuulokkeillani ja haaveilin vapaammasta elämästä.”
Vaikeat nuoruusvuodet
”Lapsena suurinta hupiani oli penkoa vanhempien ja sisarusten vaatekaappeja, pukeutua hassuihin vaatteisiin ja esiintyä muulle perheelle. Esityksissäni ei ollut päätä eikä häntää, mutta janosin esiintymistä. Vaikka olin iloinen hassuttelija, olin samalla kiltti ja ujo. Temperamenttia löytyi myös. Teini-iässä haaveilin salaa näyttelijän ja laulajan urasta, mutta se tuntui saavuttamattomalta. Ihailin laulaja Suvi Teräsniskaa, katsoin televisiosta Uusi päivä -sarjaa ja unelmoin, että saisin olla mukana esiintyjäkaartissa.
Jatkoin musiikkilukioon, mutta minusta ei ollut käymään lukiota loppuun. En tiennyt, mitä haluaisin ryhtyä tekemään, joten hyppelin opistosta ja lukiosta toiseen. Olin henkisesti tosi hukassa enkä viihtynyt kotona. Se ei johtunut vanhemmistani, sillä he varmasti tekivät kaikkensa eteeni. En pystynyt olemaan kotona oma itseni, ja se sai minut masentumaan. Kävin samaan aikaan elämässä myös muita vaikeita asioita läpi.
Pakenin pahaa oloa lähtemällä isoveljeni luokse. Hän oli jo muuttanut kotoa ja otti minut luokseen asumaan. Sen jälkeen majailin ystäväni luona ja kävin välillä kotona. Olin 18-vuotias, kun muutin omaan asuntooni. Seurustelin tuolloin ensimmäisen poikaystäväni kanssa ja kaipasin omaa tilaa.”
Pitkä kamppailu yhteisöstä irtautumisen kanssa
”Kamppailin pitkään lestadiolaisyhteisöstä irtautumisen kanssa. Olin jo vuosia tiennyt, ettei se ollut minun paikkani. Lähteminen oli silti vaikeaa, sillä pelkäsin, että minut hylättäisiin ja jäisin yksin. Vasta kun muutin omilleni, uskalsin alkaa elää omaa elämääni. Vanhempani suhtautuivat asiaan lopulta hyvin, vaikka olisivat toivoneet, että asiat olisivat menneet eri tavalla. Isoveljeni oli aiemmin päätynyt samaan ratkaisuun, joten se teki lähtemisestäni helpompaa. Nykyään pystyn puhumaan vanhemmilleni tunteistani ja kokemuksistani avoimemmin.
Tapasin nykyisen puolisoni loppuvuodesta 2014 lähdettyäni ystäväni kanssa Nivalaan viettämään iltaa. Päätimme käydä paikallisessa Myllypubissa laulamassa karaokea. Tuleva puolisoni Mikko oli siellä, ja lauloimme yhdessä Juha Tapion kappaleen Tykkään susta niin että halkeen. En olisi arvannut, että löydän tulevan mieheni ja lasteni isän tuona iltana. Vähän ennen karaokebaariin siirtymistä olin todennut ystävälleni turhautuneena, että lähdetään pois täältä junttilasta.
Aloin saada elämästäni kiinni vasta, kun olin tavannut Mikon. Muutimme seuraavana vuonna Kokkolaan, ja aloitin lähihoitajaopinnot. Pian sen jälkeen aloin odottaa esikoistamme, joka syntyi vuonna 2016.
Minusta tuli äiti juuri, kun olin täyttänyt 21. Olen vasta myöhemmin tajunnut, miten lapsi olin itsekin. Jouduin aikuistumaan väkisin ja laittamaan omat tarpeeni taka-alalle. Haaveilimme toisestakin lapsesta, mutta kesti pitkään ennen kuin onnistuimme siinä. Minulla todettiin PCOS-monirakkulaoireyhtymä, enkä pystynyt tulemaan raskaaksi ilman lääkitystä. Sain keskenmenon raskaudesta, joka oli edennyt pidemmälle. Se oli tosi kurja kokemus. Onneksi saimme lopulta toisen lapsen vuonna 2022.
Olen ollut Mikon kanssa yli vuosikymmenen yhdessä. Tapasimme toisemme niin nuorina, että olemme kasvaneet valtavasti suhteemme aikana. Olen meistä rauhallisempi, kun Mikko taas olisi jatkuvasti menossa. Ehkä erilaisuutemme on hyväkin asia ja tasapainotamme toisiamme.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Essi, 27, jätti lestadiolaisuuden – yhteisön opit saivat mielenterveyden järkkymään
Intohimo laulamiseen puhkesi kukkaan
”Olen ollut pitkään töissä päiväkodissa ja toimin myös henkilökohtaisena avustajana. Kun tapasin puolisoni, aloimme musisoida yhdessä. Intohimoni laulamista kohtaan puhkesi kukkaan. Osallistuin The Voice of Finland -laulukisaan vuonna 2019. Kilpailu oli jännittävä kokemus, ja etenin kaksintaisteluvaiheeseen. Olen julkaissut kaksi singleä, joista viimeisin Hyvä isä kertoo lestadiolaisyhteisöstä irtautumisesta. Olen saanut nuorena musiikista paljon, ja sanoitukset olivat tärkeä voimavara.
Haaveenani olisi saada vielä joskus perheenlisäystä, jos se meille suodaan. Mutta nyt haluan keskittyä musiikkiin.
Äitiys on ollut iso osa naiseksi kasvamistani. Haluan olla äiti, jolle lapset voivat näyttää tunteensa ja olla avoimesti sellaisia kuin ovat. Isosiskoni ovat olleet tärkeitä esikuvia. Olen kaikkien kanssa hyvissä väleissä, mutta läheisimpiä minulle ovat sisarukset, jotka ovat irtautuneet yhteisöstä. Heidän kanssaan jaan lähes kaiken.”
Hyvää elämää
OLEN YLPEÄ lempeästä ja avuliaasta luonteestani.
INSPIROIDUN puolisostani ja hänen rohkeudestaan. Hän laulaa ja soittaa kitaraa, ja ihailen sitä, että hän jaksaa treenata joka päivä.
RAKKAIN RUTIININI on oma hetki iltaisin, kun lapset on saatu nukkumaan. Katson usein jotain hyvää sarjaa tai elokuvaa. Tarvitsen rauhallisen hengähdyshetkeni.
ARVOSTAN ihmisiä, jotka auttavat muita. Uskon, että auttaessani toisia hyvä kiertää takaisin ja saan itsekin apua, kun sitä tarvitsen. Yksin ei tarvitse yrittää jaksaa.
HAAVEILEN ulkomaanmatkasta. Olen käynyt ulkomailla kymmenen vuotta sitten. Yritän upottaa arkeeni kivoja pieniä juttuja, että aina olisi jotakin odotettavaa. Arkea jaksaa paremmin, kun tiedossa on jotain hauskaa – tyttöjen ilta tai jotkut juhlat.
Juttu on julkaistu Matka naiseksi -sarjassa Annassa 46/2025.
Tunnetko naisen, jonka elämäntarinan haluaisit lukea?
Lähetä vinkki meille sähköpostilla anlukija@otava.fi tai kirjeitse Anna, Uudenmaankatu 10, 00015 Otavamedia (kuoreen merkintä ”Matka naiseksi”). Emme valitettavasti voi vastata kaikkiin viesteihin henkilökohtaisesti.
Sinua voi kiinnostaa myös:
