Kristine Stavås Skistadin kilpailu lauantaina Beitostölenissä huipentui erikoiseen selkkaukseen. Hän yritti taktikoida keltaisen kortin Rukan maailmancupia ajatellen.

Avaa kuvien katselu
Kristine Stavås Skistad Salpausselän kisoissa 2025. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
Yhden hiihtomaailman kovimmista sprinttereistä, Norjan Kristine Stavås Skistadin kikkailu kauden avauksessaan Norjan Beitostölenissä ei mennyt kovin nappiin.
Muun muassa NRK kertoo, että Skistad sai perjantaina voittamassaan sprinttikisassa keltaisen kortin estämisestä.
Hän ilmoitti, että yrittää ottaa lauantaina 10 kilometrin perinteisellä toisen keltaisen kortin, jotta hänen varoitustilinsä nollautuisi ennen Rukan maailmancupia.
Toisesta keltaisesta kortista seuraisi hylkäys. Beitostölenin kisa on virallinen FIS:n kisa, joten varoitukset seuraavat maailmancupiin.
Skistad luisteli lauantaina ennen maalia. Hän saikin tuomaristolta suoran punaisen kortin. Aiempi keltainen kortti jäi näin ollen edelleen hänen tilastoonsa.
– Se ei mennyt suunnitelmien mukaan. Se oli vähän tyhmää.
NRK kysyi, mitä tämä tarkoittaa suunnitelmille maailmancupin osalta.
– Katsotaan. Ehkä minun täytyy ilmoittautua huomiseen kisaan, katsotaan. No, vitsailen vain. Minun on tutustuttava sääntöihin.

Avaa kuvien katselu
Sunnuntaina Beitostölenissä kisataan 10 kilometriä vapaalla. Kristine Stavås Skistad on ilmoittautunut, mutta ei vastauksensa perusteella välttämättä ole lähtöviivalla. Kuva: EPA-EFE
Norjan mieshiihtäjät hämmästelivät, että Skistad oli niin röyhkeä ja kertoi etukäteen haluavansa keltaisen kortin.
Johannes Hösflot Kläbo totesi, että hänen ensimmäinen neuvonsa taktikointia yrittävälle olisi, että älä ainakaan sano sitä ääneen.
– Oli tahditonta ilmoittaa siitä niin kovaäänisesti, Emil Iversen tuumi.
Kilpailunjohtaja Torbjörn Broks Pettersen kertoikin, että luistelupotkujen lisäksi tuomiossa vaikutti sääntö epäurheilijamaisesta käytöksestä ja lajin hengen vastaisesta toiminnasta.
NRK:n asiantuntija Pål Golberg tuki tuomariston päätöstä. Hän piti sitä ennakkopäätöksenä vastaavaa toimintaa kohtaan.

Avaa kuvien katselu
Kristine Stavås Skistadin ja ruotsalaisten välillä on nähty kiivaita yhteenottoja. Esimerkiksi maaliskuussa 2024 puhuttivat sprintin voittaneen Skistadin eleet ruotsalaisyleisölle Falunissa. Kuva: EPA-EFE / AOP
Ruotsin tähtihiihtäjät ovat vuosien varrella olleet enemmän tai vähemmän teatraalisesti napit vastakkain Skistadin kanssa.
Nyt Moa Lundgren Aftonbladetin mukaan nauroi ”norjalaisen tyhmyydelle”. Lundgren totesi, että pilkka osuu helposti omaan nilkkaan, sillä vastaavaa kikkailua on yrittänyt moni.
– Se oli ehkä vähän tarpeetonta, Ebba Andersson nauroi ja kertoi, ettei ole yrittänyt samaa, mutta on saanut usein keltaisen kortin, kun on vähiten sitä halunnut.
Beitostölenissä miesten sprintin kärkikolmikko oli Kläbo, Ansgar Evensen ja Erik Valnes, naisissa Skistad, Hedda Bakkemo ja Ane Appelkvist Stenseth.
10 kilometrin perinteisellä miesten parhaat olivat Kläbo, Valnes ja Didrik Tönseth, naisissa Heidi Weng, Kristin Austgulen Fosnäs ja Julie Bjervig Drivenes.