Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen kertoo viestipalvelu X:ssä tavanneensa Unkarin pääministeri Viktor Orbanin perjantaina Budapestissa.

Päivityksessä Päivi Räsänen kertoo osallistuneensa konferenssipäivään, johon sisältyi yllättäen kutsu tunnin mittaiseen keskusteluun Orbanin kanssa. Päivitykseen Räsänen on liittänyt kuvan, jossa hän poseeraa yhdessä Viktor Orbanin kanssa.

Räsänen kertoi aiemmin tällä viikolla osallistuneensa Budapestissa Red Wednesday -tapahtumaan. Tapahtumalla tuetaan vainottuja kristittyjä. Räsänen kertoi osallistuneensa tapahtumassa paneelikeskusteluun.

Keskusteluun osallistui myös kansainvälisen Alliance Defending Freedom International -järjestön toiminnanjohtaja Paul Coleman. Järjestö keräsi vuonna 2022 varoja Räsäsen oikeudenkäyntiä varten ja on myös myöhemmin pitänyt Räsäsen oikeusjuttua näkyvästi esillä. Coleman on myös ollut paikalla Räsäsen oikeudenkäynneissä Helsingissä.

Yhdysvalloista Eurooppaan laajentunut kristilliskonservatiivinen oikeusapujärjestö sanoo olevansa sitoutunut suojelemaan muun muassa uskonnon- ja sananvapautta, avioliittoa ja elämän pyhyyttä. Käytännössä se vastustaa esimerkiksi aborttia, eutanasiaa ja vihapuheen kriminalisointia. Sen mukaan vihapuhelakeja käytetään ihmisiin, jotka eivät jaa tiettyjä näkemyksiä poliittisista aiheista, kuten abortista, maahanmuutosta ja samaa sukupuolta olevien suhteista.

ADF International on lobannut isolla rahalla EU:ssa. Vuosina 2009–2018 järjestö kulutti Eurooppaan yli 20 miljoonaa euroa.

Orban osoitti tukensa