Toni Stenström: Puola ja Suomi. Yhteistyön historia (Rosebud Books 2025). | MTV UutisetHyppää pääsisältöönSisällöt
- Tomi Einonen
Vastaava päätoimittaja - Ilkka Ahtiainen
Uutispäätoimittaja - Mona Haapsaari
Toimituspäällikkö - Teemu Niikko
Toimituspäällikkö, urheilu
Liiketoiminta
- Iina Eloranta
VP, Channels and Digital Consumption
SuomiAreena
- Jeremias Kontio
Vastaava tuottaja
EtusivuVideotTuoreimmatLuetuimmatOdota
Toni Stenström: Puola ja Suomi. Yhteistyön historia (Rosebud Books 2025). 346 s.
Vuonna 1981 Puola-Solidaarisuus ry piti meteliä sotatilassa olleesta kommunistisesta Puolasta.
Ry-kirjaimista huolimatta se ei saanut rekisteröintilupaa. Ulkoasiainministeriön korkea-arvoiset virkamiehet Heikki Talvitie ja Matti Tuovinen nimittäin eväsivät sen. Kahden herran mielestä järjestön henkilöluettelo oli epätäydellinen.
Jälkeenpäin he selittelivät, että Lech Walesan ja kumppaneiden johtamaa Puolan Solidaarisuus-liikettä tukenut yhdistys oli vaaraksi Neuvostoliiton ja Puolan lähetystöjen turvallisuudelle.
Nuorille muistutettakoon, että Puola ei kuulunut Neuvostoliittoon, mutta kuului Varsovan liittoon, joka oli Neuvostoliiton rautakourassa.
Ry:n kokouksissa oli istuskellut salaperäinen ”sähkömies”, jonka arvellaan laatineen jäsenistä mustan listan, joka päätyi ulkoministeriöön.
”Puolan asia ei ole Suomen asia”
Toimittaja Raimo Laakian äänekäs solidaarisuustoiminta oli hikinen paikka niin sosiaalidemokraattiselle valtiojohdolle, kuin kokoomuslaiselle oppositiolle. Heidän mielestä Puolan asia ei ollut Suomen asia, vaan se oli Puolan sisäinen asia – siten myös Neuvostoliiton.
Maolainen Laakia ei ollut yksinäinen susi. Puolan Solidaarisuus-toimintaa kannattivat muiden muassa Pekka Haavisto, Heidi Hautala, Ben Zyskowicz, Liisa Jaakonsaari, Tarja Halonen ja Jaakko Itälä.
Laakia ei siis saanut yhdistystään rekisteriin, ja sen rahankeruulupa kiellettiin 11.11. 1983, Puolan itsenäisyyspäivänä. Heikki Talvitie teki sittemmin uran suurlähettiläänä muun muassa Tukholmassa ja Moskovassa. Talvitie on profiloitunut Kremlin murheiden ymmärtäjänä.
Yllä olevan suomettuneisuus-episodin palauttaa mieliin Toni Stenström kirjassaan Puola ja Suomi. Hän on Venäjän ja itä-Euroopan tutkimuksen maisteri, ja asunut muun muassa Puolassa ja Venäjällä.
Makoisaa luettavaa kommunismin ajasta
Kirja on sujuva katsaus Suomen ja Puolan suhteisiin kuluneen vuosisadan aikana. Kommunismin aika on sen makoisinta luettavaa. Esimerkkejä hissuttelusta kirjassa on paljon erityisesti 1980-luvulta. Yleisesti ottaen suhteet olivat kuitenkin hyvät, olosuhteet huomioiden.
Suomi kun joutui olemaan virallisesti suu supussa Neuvostoliiton kyyläkatseen alla, vaikka kansalaisten keskuudessa varmasti oli paljon solidaarisuutta Puolaa kohtaan. Se kun on kärsinyt Moskovasta paljon enemmän kuin me.
Helsingistä puhutaan kuhisevana vakoilijoiden pesänä kylmän sodan aikana. Puolallakin oli sormiaan pelissä.
Stenström nostaa esiin tapaus Widomskin. Puolasta Suomeen rakkauden siivin muuttanut Stefan Widomski eteni Nokiassa korkeisiin tehtäviin, ja toimi myös Urho Kekkosen henkilökohtaisena tulkkina. Puolalaisarkistojen mukaan Puolan tiedustelu rekrytoi hänet 1967. Muistelmissaan Widomski sanoo pitäneensä yhteyttä Supon vastavakoiluun.
Suomettuneisuudelle, ja erityisesti sen ylilyönneille, päätä puistellessa on hyvä varoa, ettemme ole turhan notkeapolvisia Atlantin läntisen puolen suuntaan.
Suomi suuntasi Pohjolaan, Puola reunavaltioihin
Vuosisata sitten Puola halusi Suomen osaksi Euroopan itäosan nuorten valtioiden reunavaltiopolitiikkaa neuvostokommunismia vastaan. Suomi kuitenkin suuntautui Pohjoismaihin ja puolueettomuuteen.
Sata vuotta sitten Puolassa oli skeptisyyttä myös Suomen Saksa-suuntaukseen. Berliini on aina nostattanut kulmakarvoja Varsovassa. Preussi/Saksa kun on tehnyt synkän osansa Puolan murjomiseksi.
Puolassa on yhä syvää epäluuloa ja katkeruutta Saksaa kohtaan erityisesti poliittisella tasolla. Suomi taas pitää Saksaa tärkeänä suurena eurooppalaisena maana, jo vientimarkkinoiden takia. Puola oli siinä oikeassa, että Suomi ja Saksa näkivät Vladimir Putinin Venäjän pumpulisissa kehyksissä.
Nyt yhteistyötä EU:ssa ja Natossa
Mutta nyt olemme sotilasliitto Natossa ja tilanteessa, jota puolalaiset sata vuotta sitten tavoittelivat. Yhteistyö maidemme välillä on tiiviimpää kuin koskaan – Venäjä, Venäjä, Venäjä.
Olemme nykyään myös EU-kumppaneita. Kun Puolan hallitus oli katolis-konservatiivis-nationalistisen ja Saksa-vastakarvaisen Laki ja oikeus -puolueen johtama, Suomi muiden mukana kyseli Puolan oikeusvaltioperiaatteen perään. Ryppyjä siis on.
Vaikka olemme pienen Itämeren rantavaltioita, ja yhteistä historiaa on Ruotsin vallan ajalta asti, Mannerheimia unohtamatta, valtiosuhteet ovat suhteellisen ohuet eivätkä aina mutkattomat. Kulttuurivaihtoa on kuitenkin ollut, ja nykyään business Puolassa vetää suomalaisia firmoja.
Kirjassa onkin paljon Euroopan 1900-luvun poliittista historiaa, mikä luontevasti taustoittaa maiden välejä.
Joitakin pieniä lapsuksia on. Helsinki, Lontoo ja Moskova eivät suinkaan olleet Euroopan ainoat miehitykseltä välttyneet pääkaupungit Euroopassa. Ne olivat sitä sotaa käyneistä maista.
EU:ssa ei ole presidenttiä, vaan kyseinen toimi on Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja. Muutama suomalainen erisnimi on hieman väärin.
Puolasta syvästi kiinnostuneen kirjoittajan kirja, jonka lukee mielellään.