Jos Eurooppa olisi ollut yhtenäisempi, emme olisi nyt tilanteessa, jossa lehtivuoto pääsi yllättämään suurimman osan Euroopan johtajista, kirjoittaa politiikan toimittaja Iida Hallikainen.
Suurimmat ratkaisemattomat kysymykset Ukrainan rauhanehdotuksessa ovat yhä auki: muun muassa alueluovutukset, Ukrainan kielto hakea Nato-jäsenyyttä sekä se, miten saadaan kuntoon muotoilu siitä, että Yhdysvallat ja Venäjä eivät yritä keskenään päättää EU:n ja Naton päätäntävallassa olevista asioista.
On saatu läpi pieniä asioita. Rauhanneuvottelujen etenemiseksi Ukrainan, Yhdysvaltojen ja Venäjän täytyy kuitenkin olla samalla sivulla, eikä aitoja merkkejä tästä ole vielä nähty. Rintamatilanne sodassa on tällä hetkellä sellainen, että osapuolten ei olisi edes pakko taipua neuvotteluihin.
Viime viikolla kuitenkin käynnistyi outo tapahtumasarja, kun julkisuuteen vuodettiin 28-kohtainen Venäjän ja Yhdysvaltojen suunnitelma, jonka sisältö vaikutti hyvin Venäjä-mieliseltä ja keskeneräiseltä. Valkoinen talo ei kommentoinut suunnitelman sisältöä hetkeen ja myös Kreml vaikutti olevan asiasta vaitonainen.
Viikonloppuna yhdysvaltalaismedioissa kuhistiin myös senaattoreiden lausunnoista, joiden mukaan Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio olisi sanonut heille, että vuotaneessa paperissa oli kyse Venäjän toivelistasta, eikä Washingtonin aidosta ehdotuksesta Ukrainan sodan päättämiseksi. Lisäksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti, että kyseessä ei ole heidän viimeinen ehdotuksensa Ukrainan sodan lopettamiseksi.
Oli totuus mikä tahansa, hetken radiohiljaisuuden jälkeen Trumpin hallinto katsoi parhaaksi ryhtyä ajamaan kovemmalla kädellä rauhaa Ukrainaan Trumpille ominaiseen liikemiehen tyyliin: ensin annetaan kovia linjauksia, sitten katsotaan mikä on diilin toisen osapuolen vastaehdotus.
”
Vaikka koko 28-kohtainen suunnitelma ei olisi ollut tarkoitettu vakavasti otettavaksi, siitä tuli sellainen, kun uskottavaa eurooppalaista vaihtoehtoa ei löytynyt etukäteen.
Taustakeskusteluissa lähteet arvioivat IS:lle, että rauhansuunnitelman kokonaisuuden valmistuminen Yhdysvaltain kaavailemaan torstaihin mennessä näyttää tällä hetkellä hyvin epätodennäköiseltä.
Lähteiden mukaan muun muassa Yhdysvallat on vakuutellut lännen suuntaan, että Nato ja EU päättävät itse niitä koskevista asioista – eli 28-kohtaisen paperin kauhuskenaario ei toteutuisi. Näitä ovat muun muassa suunnitelmassa mainitut Ukrainan Nato-jäsenyys, Venäjän jäädytettyjen varojen kohtalo, pakotteet ja se, kuka päättää Euroopan turvallisuudesta.
Viikonlopun synkkien tunnelmien edistysaskelista huolimatta on tunnustettava, että jos Eurooppa olisi ollut yhtenäisempi, emme olisi nyt tilanteessa, jossa lehtivuoto pääsi yllättämään suurimman osan Euroopan johtajista.
Jo viime kuussa uutisoitiin siitä, että Euroopassa kiersi 12 kohdan suunnitelma sodan lopettamiseksi. Jos Eurooppa olisi julkistanut suunnitelman ajoissa ja yhtenäisenä, ei Venäjän unelmalista olisi nyt vallannut tilaa julkisuudessa yhtä massiivisella otteella.
Euroopan 12-kohtaisessa suunnitelmassa keskeisiä elementtejä olivat muun muassa tulitauon perustaminen nykyisiin rintamalinjoihin, uskottavat turvatakuut Ukrainalle, rahoitus jälleenrakennukselle, pikaväylä EU-jäsenyyteen, venäläisten kaappaamien lasten palauttaminen Ukrainalle, vankien vaihtaminen, neuvottelut miehitettyjen alueiden hallinnasta, sanktioiden asteittainen lieventäminen ja rauhanneuvoston perustaminen, jota johtaisi Trump. Myös Venäjän jäädytettyjen varojen käyttämiselle oli suunnitelma Ukrainan jälleenrakennuksen kannalta. Viime viikolla julkisuuteen vuodetussa 28-kohtaisessa listassa suurin osa näistä pyyhkäistiin pois – tai ainakin päinvastaisiksi.
Vaikka koko 28-kohtainen suunnitelma ei olisi ollut tarkoitettu vakavasti otettavaksi, siitä tuli sellainen, kun uskottavaa eurooppalaista vaihtoehtoa ei löytynyt etukäteen.
”
Suomen roolin suhteen kannattaa laittaa jäitä hattuun, sillä meidän ei tule olla kokoamme isompi toimija. Tämä on yksi niistä hetkistä.
Sittemmin 28-kohtainen paperi on ehtinyt muuttua jo moneen kertaan.
Euroopan tuoreessa vastaehdotuksessa on muun muassa linjattu, että Ukrainan itsemääräämisoikeus on vahvistettava, Ukrainan alueluovutuksia ei ole määritelty, Ukrainan asevoimien maksimivahvuus on 800 000 sotilasta, ei 600 000 sotilasta, Ukraina ei sitoudu luopumaan etukäteen Nato-jäsenyydestä, Ukraina jälleenrakennetaan täysin ja sille maksetaan sotakorvauksia sekä Ukraina saa Naton viidettä artiklaa muistuttavat turvatakuut.
Vastaehdotus noudattelee Euroopan aiempia toiveita, mutta siinä pyritään myös vastaamaan 28-kohtaiseen suunnitelmaan.
Tästä hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi alueluovutuskeskustelun siirtäminen (todennäköisesti) tulitauon jälkeiseen aikaan sekä lähtökohta sille, että Ukrainan omat vahvat asevoimat ovat sen paras suoja. Vaikka Ukraina ei suostu etukäteen luopumaan Nato-jäsenyydestä, todetaan sen riippuvan Nato-maiden yksimielisyydestä, jota ei tällä hetkellä ole. Myös Puolaan sijoitettavat hävittäjät on mainittu, tosin sana ”eurooppalaiset” on jätetty pois.
Turvatakuita koskevassa erillispaperissa turvatakuiden myöntäjien joukossa mainittiin harvoina maissa Suomi. Asiasta ei ollut IS:n tietojen mukaan keskusteltu Suomen kanssa. On myös vaikeaa uskoa, että Suomi suostuisi tällaiseen, sillä yleensä uskottavassa roolissa turvatakuiden antajana ovat ensisijaisesti strategiset ydinasevaltiot.
On myös syytä muistaa, että Venäjä ei ole osallistunut viikonlopun aikana ja sen jälkeen käytyihin keskusteluihin vielä millään tavalla. Esimerkiksi Genevessä sunnuntaina kokoustivat Ukrainan ja Yhdysvaltojen valtuuskunnat. Venäjä ei ole edelleenkään ilmaissut Vladimir Putinin, Sergei Lavrovin tai Dmitri Peskovin suulla vastaantuloa.
Varsinaiset rauhanneuvottelut käydään lopulta Ukrainan ja Venäjän välillä.
Suomen roolia asiassa on myös puitu julkisuudessa.
Miten suuressa roolissa tasavallan presidentti Alexander Stubb on ollut kokonaisuudessa? Miksi hän ei ole tehnyt enemmän estääkseen katastrofin? Matkustaako hän jo Washingtoniin?
Suomen roolin suhteen kannattaa laittaa jäitä hattuun, sillä meidän ei tule olla kokoamme isompi toimija. Tämä on yksi niistä hetkistä.
Esimerkiksi IS:n haastattelussa syyskuussa Stubb kommentoi rooliaan seuraavasti:
– Siinä on kyse tilannetajusta ja tunneälystä. Ja riippuu tietysti ollaanko puhelimessa tai vierekkäin. Se on toisen henkilön viestin tulkitsemista oikealla tavalla, jotta asiat eivät suistu raiteiltaan. Meillä on Washington-ryhmässä selkeä työnjako. Ensin aloittavat isot pojat ja tytöt. Jos se ei onnistu, tulee väliin Giorgia Meloni. Ja jos hänkään ei onnistu, niin sitten väliin tulen minä.