Marko Anttila satutti jalkansa Tanssii tähtien kanssa -kauden aikana.
Ex-jääkiekkoilija Marko ”Mörkö” Anttila joutui jättämään Tanssii tähtien kanssa -kauden kesken ikävän loukkaantumisen takia. Anttila ja hänen tanssiparinsa Kia Lehmuskoski ilmoittivat 2. marraskuuta, että Anttila on loukannut jalkansa.
Anttila kertoo Iltalehdelle TTK-finaalissa 23. marraskuuta voivansa tällä hetkellä ”ihan hyvin”.
– Paranemaan päin, aikataulussa ainakin tällä hetkellä mennään. Vielä vähän hitaasti eteenpäin, mutta kyllä tuo paranee, Anttila sanoo viitaten jalkaansa.
Kuluneet viikot ovat menneet pureskellessa sattunutta tapaturmaa ja viettäessä aikaa perheen kanssa.
– Pitkän syksyn treenasimme, se vei paljon aikaa ja uhrauksia myös perheeltä. Minulla on ollut nyt aikaa maksaa ne takaisin, vaikka ei nyt ihan kaikkiin kotitöihin pystykään. Parhaani mukaan autan ja he ovat sen ansainneet.


Marko Anttila joutuu kävelemään kyynärsauvojen kanssa. Atte Kajova
Anttila kertoo myös tarkemmin jalkansa tilanteesta. Anttila saapui livelähetykseen kyynärsauvoihin tukeutuen. Hänellä on oikeassa jalassa mojova ortoosi.
– Siellä oli pari murtumaa jalkapöydässä. Tarkempi tieto selviää ehkä ensi viikolla, että miten se on lähtenyt parantumaan. Mutta nyt on tällä monolla menty kolme viikkoa, mikä oli se alkuperäinen suunnitelma. Annetaan jalan rauhoittua ja toivottavasti se on parantunut, Anttila kuvailee.
– Ainakin hyvä fiilis on nyt, että ei se ehkä niin hellänä ole kuin kolme viikkoa sitten, joten eiköhän se siitä parane, hän jatkaa.
Tulevat viikot Anttila aikoo ottaa kuitenkin rauhassa. Joulunaika on Anttilalle erityistä rauhoittumisen aikaa varsinkin nyt, kun hän ei enää pelaa työkseen jääkiekkoa.
– Ilveksen pelejä on sovittu tähän ja niissä hommissa olen. 26. päivä joulukuuta on tullut pelattua aika monta vuotta tässä putkeen, nyt ei tarvitse pelata, eli ehkä saattaa vähän enemmän rauhoittumista olla. Tapsan tansseille sitten! Anttila letkauttaa.
Tanssii tähtien kanssa -kausi on katsottavissa MTV Katsomossa. Katso kaikki ohjelmatiedot ja lähetysajat Telkusta.