Kuumat väitteet on Jatkoajan ikioma väittelysarja, jossa verkkolehden toimittajat ottavat kantaa erilaisiin ajankohtaisiin NHL-aiheisiin. Tällä kertaa väittelemässä ovat mielipideautomaatti Mikko Järvinen, karjalan kunnailla kukkiva Jyrki Kiiski, jääkiekon vihaaja Juha Oinonen ja numeroita nypläävä hevari Teemu Utriainen.
Tom Wilsonin valinta olympialaisiin olisi häpeäksi jääkiekolle
Oinonen: Ymmärrän ajatuksen väitteen takana, mutta olen eri mieltä. Jos väite pitäisi paikkansa, jääkiekko ja olympialaiset olisi häväisty lopullisesti jo vuonna 2006, kun Kanada valitsi kokoonpanoonsa Todd Bertuzzin.
Siis sen hyökkääjän, joka pari vuotta aiemmin oli hyökännyt takaapäin Colorado Avalanchen Steve Mooren kimppuun. Moore sai päällekarkauksesta aivotärähdyksen sekä nikamavammoja ja joutui lopettamaan peliuransa törkeän väkivaltaisuuden seurauksena. Bertuzzi sai loppukauden pelikiellon ja maksoi myöhemmin Moorelle vahingonkorvauksia.
Wilsonin törkyilyä NHL-kaukaloissa ei todellakaan ole syytä vähätellä, mutta Bertuzzin yksittäisen ääriväkivaltaisen teon tasolle edes Wilson ei ole vajonnut. Sen sijaan 31-vuotias voimahyökkääjä pelaa NHL-uransa tehokkainta kautta, aiempi yhden kauden piste-ennätys puolestaan syntyi viime kaudella.
Bertuzzin valinta ei erityisesti auttanut Kanadaa urheilullisesti, sillä vaahteralehdet putosivat jo puolivälierissä Venäjää vastaan. Roolipelaajia on kuitenkin ollut mukana myös Kanadan voittaessa olympiakultaa, kuten Michael Peca vuonna 2002 ja Brenden Morrow vuonna 2010.
Yhdysvallat on lähtökohtaisesti Kanadan ykköskilpailija olympiakullasta, ja Wilsonin kaltainen fyysinen ja henkinen pelote on perusteltu valinta tasapainottamaan tähtisikermää.
Järvinen: 4 Nations Face-Off -maajoukkueturnaus näytti, että arvokisoissa tarvitaan myös fyysisempiä pelaajia. Wilsonin pelityylistä voi täysin oikeutetusti olla montaa mieltä, mutta en pidä häntä niin likaisena pelaajana, etteikö matka Italiaan olisi mahdollinen.
Vaikea hänen yläpuolelleen nokkimisjärjestyksesä tuohon rooliin on ketään suoraan nostaa. Tehojensa puolestakin hän pelaa uransa toistaiseksi parasta kautta.
Sarjasikailija Mikko Rantaselle olisi pitkä pelikielto paikallaan
Kiiski: Eri mieltä. Heti alkuun on todettava, etten millään lailla puolusta Rantasen ulosajoihin johtaneita taklauksia, joiden johdosta ainakin Aleksandr Romanov voi olla jopa kuusi kuukautta sivussa.
Hänen kohdallaan mukana oli kuitenkin mukana rutkasti epäonnea, sillä videolta on nähtävissä, kuinka Islanders-puolustaja Scott Mayfield koukkaa Rantasta juuri ennen taklausta. Huonon tasapainon vuoksi koko tilanne oli suomalaisen kannalta epäedullinen. Toiseen ulosajoon johtanut Matt Coronaton taklaaminen oli puolestaan silkkaa tyhmyyttä, jota ei voi puolustaa millään lailla. Kyseisessä pommissa olisi voinut käydä vaikka kuinka pahasti.
NHL:n protokollan mukaisesti lätkäisemä yhden ottelun pelikielto kahdesta peräkkäisestä ulosajosta riittää toivottavasti Rantaselle rangaistukseksi. Kun hän palaa Oilers-ottelun huilimisen päätteeksi kaukaloon, luvassa saisi olla paluu vanhaan ja tuttuun tuloksentekoon. Mikäli voimavarat kuitenkin suuntautuvat sillonkin törkykäytökseen, tulisi pidempiä pelikieltoja harkita.
Järvinen: Komppaan Kiiskeä tässä. Ensimmäisen ulosajon aiheuttanut tilanne oli monen harmillisen sattumuksen summa, enkä ainakaan minä näe sitä järin rumana. Coronaton ajelu oli sen sijaan ruma turhautuneen pelaajan aivopieru. Yhden ottelun pelikielto on mahdollisuuksien rajoissa, mutta suuremmat sanktiot eivät vielä ole aiheellisia.
Ensiksi kuitenkin pitäisi keskittyä syihin, miksi Dallasin peli on yskähdellyt viime otteluissa. Dallasin tekemät maalit kuudessa ottelussa ennen kapteeni Jamie Bennin paluuta: 5, 5, 2, 3, 7, 5 ja voittoja viisi. Jamie Bennin paluun jälkeen kolmesta ottelusta kaksi tappiota, maaleja 2, 4, 2. Tilastollisesti vielä melko olematon otanta, mutta ei tuossa montaa mollivoittoista ottelua enää tarvita, ennen kuin on pakko nostaa pöydälle kysymys, olisiko kapteenin syytä tehdä mikkokoivut viimeisellä kaudellaan?
Edmonton Oilersia ja Winnipeg Jetsiä ei nähdä pudotuspeleissä
Kiiski: Täysin mahdollista. On mielestäni ok katsella laajempaa kokonaiskuvaa, kun runkosarjaa on pelattu joukkueesta riippuen 21–24 ottelua. Itäisessä konferenssissa tilanne on erittäin tasainen, mutta lännen puolella hajontaa alkaa jo olla. Ei toki paljoa, mutta kuitenkin.
Oilersin leirissä moni osa-alue on pielessä. Ensinnäkin maalivahtikaksikko Stuart Skinner–Calvin Pickard ei ole sellainen, jolla pötkitään sellaisenaan pitkälle. Joukkue on päästänyt eniten maaleja koko liigassa, 87 kappaletta. Tämä tekee yli 3,6 maalia ottelua kohden.
Samaan aikaan alelapulla Albertaan jatkon tehnyt Connor McDavid esiintyy lehdistön edessä kuin hän katuisi vasta viime kuussa tekemäänsä jatkosopimusta. Kaksi pitkää kautta finaalitappioon päättänyt Oilers näyttää kaikin puolin sielunsa menettäneeltä, vaikkakin McDavid on yhdessä Leon Draisaitlin takonut pisteitä totuttuun tapaan. Joukkuepeli vaatii kuitenkin enemmän kuin kahden hyökkääjän panoksen, tulosta vaaditaan myös alemmilta ketjuilta.
Kolme ottelua vähemmän pelannut Jets painii puolestaan omien ongelmiensa kanssa Connor Hellebuyckin jouduttua sivuun viikoiksi. Hän on kuitenkin pelannut vaihtelevasti ennen loukkaantumistaan, joten paikkaaja Eric Comriella voi olla käsissään nyt näytön paikka. Kummallakin joukkueella on kuitenkin mahdollisuus kääntää kurssinsa, mutta sen aika on oltava nyt, ei joulun tienoilla.
Järvinen: Oilersilla on menossa välikausien välikausi. Ensi kaudeksi on mahdollisuus rakentaa joukkue, jonka mahdollisti McDavidin suurta johtajuutta osoittanut ”cup ja morjes” -sopimus. Paljon pitäisi silti jo tämän kauden siirtotakarajalla tapahtua, että tämä toteutuisi.
Kapteeni on ykköslaiturinsa kanssa näyttönsä ja mahdollisuuden sikariportaalle antanut. Pystyykö GM Stan Bowman ja kumppanit järjestämään seuraavien kausien jahtiin oikeat pelaajat? Viisaampia ollaan helmikuussa. Tällä kaudella ei ole mahdollisuuksia kannujahtiin ja Edmontonissa ei mikään muu enää riitä.
Jetsin pudotuspelipaikasta en oikein mielipidettä osaa muodostaa, eikä se oikein jaksa edes kiinnostaa aiheena. Olen jo niin turtunut vuosittaiseen pudotuspelisulamiseen, etten varmaan edes huomaisi joukkueen puuttuvan pudotuspeleistä. Hellebuyck voisi olla mainiota kauppatavaraa olympialaisten jälkeen jollekin mestaruuskandidaatille, mutta eipä taida hänkään mihinkään liikkua.
Detroit Red Wings ja New York Islanders nähdään pudotuspeleissä
Järvinen: Islanders nähdään varmasti pudotuspeleissä. Peli-ilme on raikas ja iloinen ja joukkue on hyvin rakennettu. En oikein osaa nähdä niin kovaa romahdusta mahdollisena, että ulos jäisivät. Ja jos runko pysyy terveenä, voi nippu olla aika ikävä vastustaja kenelle tahansa.
Enpä olisi uskonut tätä kirjoittavani, mutta olen jopa pitänyt tällä kaudella joukkueen pelien katsomisesta. Perinteisesti pelityyli on kuitenkin ollut varsin hajuton, mauton ja väritön. No, eipä ole ollut tällä kaudella. Ja olisihan se hienoa, jos Matthew Schaefer Calderin lisäksi voittaisi myös Conn Smythe -palkinnon.
Red Wingsillä on hyvin samanlainen tilanne. Nuoremmat tähdet Lucas Raymond ja Moritz Seider näyttävät ehkä tällä kaudella jo lunastavan lupauksiaan ja kokeneemmat Dylan Larkin ja Alex DeBrincat ovat sopivasti parhaassa peli-iässä ja varsin nälkäisiä. Eikä sovi unohtaa Patrick Kanen kokemusta, kun peli menee tiukemmaksi. Toivotaan nyt, että kroppa kestäisi ainakin tämän kauden vielä ja saisimme nauttia mestarin otteista vielä kerran pudotuspeleissä.
Suurin kysymysmerkki on mielestäni maalivahtikaksikko Cam Talbot ja John Gibson. Pelit ovat tällä kaudella jakautuneet heille tasaisesti ja suorittaminen on ollut hyvällä tasolla, mutta kestääkö molempien tai edes jomman kumman pää koko kauden? Uskoisin, että pudotuspelipaikan varmistamiseksi ainakin kestää.
Utriainen: En olisi vielä valmis näkemään kumpaakaan joukkueista pudotuspeleissä, vaikka alkukausi onkin sujunut odotuksia paremmin.
Aloitetaan Atlantin divisioonan kärkijoukkue Red Wingsistä. Äkkiseltään katsoen peli näyttää hyvältä, mutta pinnan alta raaputtamalla selviää, ettei joukkue ole pärjännyt ilman kaksikkoa Larkin ja Seider oikeastaan yhtään.
Kun Larkin tai Seider ovat olleet tasaviisikoin kentällä, niin Punasiivet ovat voittaneet pelinsä maalein 27−18, joka on aivan mukiinmenevä lukema. Molempien istuessa penkillä on tilanne kuitenkin nurinkurinen, ja maalit ovat noiden minuuttien aikana murskaavasti 10−30.
Oikeastaan mikään muu joukkue ei ole ollut yhtä paljon yksittäisten pelaajien onnistumisten varassa kuin Red Wings. Larkin on alkukauden otteillaan pätevä ehdokas jopa Hart Trophyyn, jos Red Wings lopulta pudotuspeleihin asti selviää.
Itse en vielä jaksa siihen uskoa. Tämä sama kuvio nähtiin jo peräkkäisinä kausina 2022−2023 ja 2023−2024: erinomainen alkukausi, mutta lopulta tahti hyytyy ja materiaaliltaan laajemmat kilpailijat menevät ohi. Toistaiseksi uskon samoin tapahtuvan myös tällä kaudella.
Islanders on esittänyt raikkaita otteita ja alkukauden tappioiden jälkeen tahti on kääntynyt. Viimeisimmästä yhdeksästä ottelustaan saarelaiset ovat hävinneet ainoastaan kahdesti ja samalla joukkue on noussut Metropolien divisioonan kakkoseksi.
Maalivahdit ovat olleet erinomaisia, ja Ilja Sorokinilta sitä saattoi jopa odottaakin. David ”Big Save Dave” Rittich on surkean viime kauden jälkeen yllättänyt positiivisesti ja pystynyt tarjoamaan Sorokinille lepovuoroja ilman pelkoa tuloksien romahtamisesta.
Puolustuksessa Romanovin loukkaantuminen oli paha menetys, mutta Schaeferin johdolla leveys ja laatu on riittänyt siitä huolimatta. Myös hyökkäyksessä ovat pullat hyvin uunissa, ja oikeastaan kaikki neljä hyökkäysketjua ovat täyttäneet paikkansa.
Kilpailu pudotuspelipaikoista on kuitenkin äärimmäisen kovaa, ja Islanders on voittanut tähän mennessä peräti 75 % yhden maalin erolla päättyneistä otteluista. Pitkällä tähtäimellä sama tahti tuskin jatkuu. Sitä vastoin joukkue on hävinnyt kauden aikana jo viidesti vähintään kolmen maalin erolla, ja noissa otteluissa voitto ei ole ollut lähelläkään.
Uskon lopulta ainakin New Jersey Devilsin ja Washington Capitalsin nousevan Islandersin edelle, ja saarelaiset mittelevät viimeisistä villin kortin paikoista jääden lopulta pudotuspelien ulkopuolelle. Joka tapauksessa Islanders on ollut kilpailukykyinen sekä viihdyttävä ja se luo uskoa tulevaisuuteen.