Lassi Kuisma
Myllätty Olympiakomitea toivottavasti mahdollistaa jatkossa sen, että yksikään suomalainen urheilija ei jatkossa kärvistele nälässä palautushousuissa, kirjoittaa Iltalehden urheilutoimittaja Lassi Kuisma.
Tänään klo 10:49
Petteri Kilpinen valittiin loppuvuodesta 2024 Olympiakomitean puheenjohtajaksi. Pete Anikari
Pariisin kesäolympialaisten historiallisen huonon nollan mitalin saldon jälkeen kovaan pyöritykseen joutunut Suomen olympiakomitea järjestää tiistaina syyskokouksen, jonka asioina ovat muun muassa suomalaisen urheilun ja Olympiakomitean strategian hyväksyminen sekä Olympiakomitean toiminta- ja taloussuunnitelman vahvistaminen.
Vuosittain miljoonia euroja julkista rahaa saavan Olympiakomitean strategiatyössä vilisee luotaantyöntävää konsulttikieltä, kuten sanat yhteistyö, inspiraatio, vaikuttava, vetovoimainen ja ihmislähtöinen.
Lieneekin paikallaan suomentaa, mistä on kyse ja mihin suuntaan Olympiakomiteaa ollaan viemässä.
Monen mielestä Olympiakomitean suurin ongelma viime vuosina on ollut, että järjestö on keskittynyt sekä liikunnan että huippu-urheilun edistämiseen. Liikunta ja huippu-urheilu kun liittyvät vain näennäisesti toisiinsa. On aivan eri asia saada painista olympiamitali kuin saada lappajärveläinen Martti, 65, sauvakävelemään.
Tähän on Olympiakomiteassa nyt tartuttu. Raflaavasti sanottuna mutta monen mielestä oikeansuuntaisesti Olympiakomiteaa ei enää kiinnosta, eikä se voikaan ottaa kontolleen, kuinka moni järjestäytyneen urheilutoiminnan ulkopuolelle jättäytynyt, tavallinen työssä käyvä hilpaisee ruuan jälkeen verensokeria laskevalle kävelylle.
Urheilu sen eri tasoilla, junioritoiminnasta olympiatasolle, sen sijaan nähdään Olympiakomiteassa itseisarvona ja yhteiskunnan kannalta tärkeänä. Olympiakomitean johdossa pyritään edistämään sitä, että Suomessa on toimivat urheiluseurat vapaaehtoisineen, kuluttajille mielekkäitä urheilutapahtumia ja että eri lajien maailmancupeissa, MM-kisoissa ja olympialaisissa saavutetaan menestystä.
Tähän päästäkseen Olympiakomitea haluaa jatkossa olla entistä enemmän urheilun toimijoiden apuri, ei norsunluutornista käskyjä jakeleva pomo.
Tuloksia mittareista helpoimmalla, olympiamitaleilla, voidaan tarkastella mielekkäästi 2030-luvulla.
Olympiamitalistit esitetään mediassakin helposti myyttisinä erikoishahmoina, jotka ovat menestystä saavuttaakseen löytäneet jonkin yksittäisen jipon, josta kenelläkään muulla ei ole mitään tietoa. Parhaiten tämä tiivistyy kenties ikonisimpaan suomalaiseen urheilukuvaan, otokseen Mika Myllylästä harjoittelemassa Tervanevan suolla.
Loppujen lopuksi fyysisten ominaisuuksien kehittäminen on varsin yksinkertaista. Urheilijan pyhään kolminaisuuteen kuuluvat laadukas treeni, ruoka ja lepo. Vaikeaa ei ole treenata paljon ja niin, että tulee paha olo, vaan palautuminen ja sen mahdollistama seuraava, laadukas treeni.
Tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan, mutta paikoin urheilijat ja valmentajat sortuvat perustavanlaatuisiin virheisiin tai nyanssitason nyhväämiseen.
Wilma Murto ajettiin hiilihydraattien ja kalorien pelossa syömishäiriön partaalle. Sami Jauhojärvi oppi syömään arvokisamitalistille sopivalla tavalla 32-vuotiaana. Asiallisia puuroannoksia syömään alkanut Murto voitti myöhemmin EM-kultaa ja MM-pronssia, Jauhojärvi olympiakultaa.
Sami Jauhojärvi on maastohiihdon parisprintin olympiakultamitalisti vuodelta 2014. Mika Kanerva
Viime vuonna Suomen ennätyksen tehnyt Lotta Harala ponnisti uudelle tasolle vanhemmalla iällä löytämällä paremman suhteen treenille ja levolle.
Huolestuttavaa ja kuvaavaa on, että Jauhojärvi olisi todennäköisesti saanut samansuuntaiset ruokaohjeet Jari ”Bull” Mentulan tavallisille suomalaisille suunnatuilla verkkovalmennuksilla kuin vuonna 2013 Lapin urheiluakatemian ravintovalmentajalta. Kuten sanottua, tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan mutta suomalainen urheilu on ollut kierteessä, jossa lähes jokainen uusi urheilija–valmentaja-pari toistaa samoja virheitä.
Miten tämä liittyy Olympiakomiteaan? Siten, että ilahduttavasti myös Olympiakomiteasta tihkuneiden tietojen mukaan menestystä pyritään jatkossa saamaan mahdollistamalla urheilijoille laadukas arki ja valmennus. Priorisointia on jouduttu tekemään ja jatkossa tukea pyritään jatkossa jakamaan haulikon sijaan harkitummin.
Toivottavasti yksikään suomalainen menestyspotentiaalinen urheilija ei jatkossa kärvistele kalorivajeessa palautushousuissa ja kuvittele, että yksittäinen nyanssitason parannus on avain onneen. Väärille poluille eksymistä ehkäisee, jos potentiaalinen urheilija voi taloudellisesti keskittyä urheilemiseen ja osaava valmentaja valmentamiseen.
Kaiken toiminnan ja elämisen mahdollistaa lopulta raha. Olympiakomitean vuoden 2026 menoiksi arvioidaan 10,3 miljoonaa ja tuloiksi 9,9 miljoonaa, eli budjetti on 400 000 euroa alijäämäinen.
Helmikuun Milano–Cortinan olympialaiset ovat Olympiakomitealle noin kahden miljoonan euron paukku. Alijäämää pyritään paikkaamaan ei-olympiavuosina.
Olympiakomitean suurin tulonlähde on Opetus- ja kulttuuriministeriön 6,545 miljoonan euron yleisavustus. Oma rahoitus on reilut 3,2 miljoonaa ja siitä varainhankinnan osuus reilut 1,5 miljoonaa.
Varainhankinnan osuutta pyritään Olympiakomiteassa tulevina vuosina nostamaan. Suomalaisen urheilijan ulkomaanleiri ei keikauta valtion vaakaa puolellensa, jos toiselle puolelle laitetaan puolustus- ja sotemenot.
Jan Vapaavuori, Matti Heikkinen ja Leena Paavolainen kommentoivat elokuussa 2024 Pariisissa Suomen heikkoa olympiamenestystä. Kukaan heistä ei enää vaikuta Olympiakomiteassa. PASI LIESIMAA