Jääkiekko|Jokisen menetelmät saavat kovaa kritiikkiä Oliver Johanssonilta.
Jääkiekon SM-liigassa surkeaa kautta pelaavan Helsingin IFK:n päävalmentaja Olli Jokinen on joutunut kovan kritiikin kohteeksi, ja nyt hänen alaisuudessaan pelannut Oliver Johansson on kertonut silmätikuksi joutumisesta.
Jokisen valmentama HIFK on tukevasti SM-liigan viimeisenä kerättyään 24 ottelusta vain 20 pistettä. Pudotuspelipaikka on karannut jo 13 pisteen päähän.
Jokinen saapui Helsinkiin täksi kaudeksi ruotsalaisesta Timråsta. Ruotsin pääsarjassa Jokisen valmennusmenetelmiin pääsi tutustumaan myös ruotsalainen Johansson.
Johansson, 22, kertoi epämiellyttävistä kokemuksistaan Sundsvall Tidning -lehdelle.
”Hän oli kova minua kohtaan. Sain paljon paskaa häneltä joka päivä”, Johansson sanoo ajastaan Jokisen joukkueessa.
”Minut nostettiin negatiivisesti esiin usein ennen harjoituksia videopalavereissa koko joukkueen edessä. Jos katsoimme kymmenen klippiä, niin minä olin kahdeksassa.”
Johansson kertoo tottuneensa tilanteeseen jonkin ajan kuluttua, mutta motivaatioon ja hyvinvointiin Jokisen käytös vaikutti.
”Lopulta se oli aivan liikaa. En voinut hyvin. Kun tulen hallille ottelun jälkeen ja tiedän joutuvani katsomaan videoklippiä, jossa hän huutaa minulle. Ei olisi joka päivä tehnyt mieli mennä sinne.”

Olli Jokisen valmennusmenetelmät eivät uponneet Oliver Johanssonille. Kuva: Jussi Eskola
Johansson siirtyi lopulta Timråsta Linköpingiin, sillä Jokisella oli vielä vuosi jäljellä sopimusta. Jokinen kuitenkin purki sopimuksen ja siirtyi HIFK:n penkin taakse.
Jokinen ei näe käytöstään samalla tavalla kuin Johansson. Jokisen mielestä Johanssonia ei nostettu esiin erityisen usein.
”Sanoisin, että kaikki pelaajat olivat videoilla. Esimerkiksi Jonathan Dahlén oli mielestäni useammin, koska kärkipelaajamme pelasivat enemmän kuin muut”, Jokinen kommentoi Sundsvall Tidningille.
”Meille klipit olivat opettavaisia. Jos ei ollut oikeassa paikassa tai tehnyt oikeita asioita, näytimme tietysti sen. Siinä ei ollut mitään henkilökohtaista, vaan tarkoitus oli oppia. On ikävää, että hän koki sen noin”, sillä se ei ollut tarkoitus.
Jokinen on saanut myös HIFK:n valmentajana kritiikkiä julkisesti antamastaan kovasanaisesta palautteestaan pelaajille.
”Pitäisi olla paljon maltillisempi omissa kommenteissani. Omia mielipiteitä ei välttämättä ihan niin vahvasti pitäisi tuoda julki. Parempi pitää suu kiinni”, hän kommentoi Sanomalle keskiviikkona.
Jokinen korosti, että hänellä on hyvät välit HIFK:n pelaajiin.
HIFK on kolmen ottelun tappioputkessa, jonka aikana se on tehnyt yhteensä kolme maalia ja päästänyt 17. Putken katkaisemiseen on seuraava mahdollisuus keskiviikkona, kun joukkue kohtaa vieraissa Rauman Lukon.