Kuvataide
Kati Lehtonen: Painauma. Taidehalli Häme 14.12. saakka.
Hämeenlinnalaistaiteilija Kati Lehtosen (s.1979) teokset saavat usein aiheensa maiseman katsomisesta ja kokemisesta.
– Ihmisen aikaansaannosten ja luonnon väliset rajapinnat synnyttävät jälkiä ja painaumia maisemaan, Lehtonen kuvailee.
Maisemaa ajallisuuden, havainnon rajallisuuden ja olemassaolon näkökulmista tutkiva taiteilija työskentelee käyttäen piirustuksen, maalauksen, grafiikan ja valokuvan tekniikoita.
Lehtonen palaa usein ajan teemaan hetkellisyyden, muistojen ja paikkaan kiinnittymisen kautta.
– Emme voi nähdä kovin kauas, emmekä asioiden taakse tai läpi. Myös muistimme on rajallinen ja aika hapertaa niitäkin palasia, joita olemme saaneet mukaamme menneestä, hän tiivistää.
Vapaan taiteensa lisäksi Lehtonen työskentelee opettajana muun muassa visuaalisten taiteiden Aimo-koulussa sekä Aalto-yliopistossa. Hänen teoksiaan löytyy esimerkiksi Helsingin taidemuseon Hamin sekä Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmista.
Painauma-näyttely kuluvan vuoden aikana syntyneine teoksineen muodostaa visuaalisesti harkitun kokonaisuuden Taidehallin näyttelytilaan.
Lehtosen erilaisia tekniikoita ja materiaaleja hyödyntävät teokset tarkentavat luontoon – paikoin esittävämmin ja paikoin viitteellisemmin.
Reliefimuotoisen Unohdetut- ja moniosaisen Mieleen painautuneet -installaation luontoviittaukset on piilotettu teosluettelon materiaalitietoihin ja seinälle kiinnitettyyn piirrokseen. Teosten ei-esittävät pinnat muistuttavat viime vuosisadan informalismista, jota taidehistorioitsija E.J. Vehmas (1902–1980) määritteli sanoin: “ei luonnon mukaan vaan niin kuin luonto”.
Kati Lehtosen Maisema jäämereltä. Pekka Rautiainen
Pienikokoinen ja moniosainen Maisema jäämerelta edustaa selkeintä viittausta alkuperäiseen visuaaliseen lähtökohtaan: teoskokonaisuuden sisältämään kiveen.
Sen viereen ripustettu herkkä lyijykynäpiirros toistaa kiven pinnasta löytyviä kuvioita ja sävyjä. Lehtonen osoittaa vähäeleisesti mutta puhuttelevasti, miten kauneus voi löytyä vaatimattomastakin luontokappaleesta.
Taiteilijan luonnosta suoraan lainaava ilmaisu palauttaa sekin ajatukset informalismiin, jossa subjektiivisten luontokokemusten kuvaus ja vapautunut ei-esittävä ilmaisu muodostuivat yhtä olennaisiksi.
Näyttelyn esittävät teokset, Mitä vielä muistan II ja Aidalla I-III, edustavat keskenään erilaisia näkökulmia puihin.
Ensin mainitun akvarelliserigrafiasarjan teokset kuvaavat puiden oksistoja, jotka muodostavat maalauksellisia ja paikoin jo lähes hävinneitä, muistonkaltaisia jälkiä paperin pinnalle.
Jälkimmäisen toteutus edustaa Lehtosen aiemmasta tuotannosta tuttua taidokasta fotorealismia. Lyijykynäpiirrossarjassa rajojensa yli kasvaneet puut toimivat taiteellistieteellisinä dokumentteina luonnosta, joka itsepäisesti pitää tilansa tai jopa ottaa jotain kertaalleen menettämäänsä takaisin.