Timo Jutila pudotti nopeasti painoa osallistuessaan Olet mitä syöt -ohjelmaan keväällä. Nyt hän kertoo, miten elämä jatkui ohjelman jälkeen.
Kiekkolegenda Timo Jutila osallistui viime keväänä Olet mitä syöt -sarjan kuvauksiin. Siinä hänen ruokavalionsa laitettiin kertarysäyksellä uusiksi
Nyt, reilut puoli vuotta myöhemmin Jutila kertoo, että elämäntapamuutos on tullut pysyäkseen. Vaikka ohjelma on ohi, ovat elämäntavat yhä mallillaan.
– On porkkanaa ja paprikaa mennyt. Tuli viesti perille. Se, mitä ohjelmassa alettiin toteuttaa, on pysynyt. Eli pienempiä aterioita useamman kerran päivässä, hän kuvailee.
– Ollaan menty kohti asetettuja tavoitteita. Että rakentaa myös sitä ravintopäiväkirjaa eikä vaan omia menoja ja duunijuttuja.
Tv-ohjelma laittoi poikki myös pitkäaikaisen epäterveellisen tavan, johon moni voi varmasti kiireisessä arjessa samaistua.
– Aamiaista ei ole pariin kymmeneen vuoteen tullut syötyä, niin nyt sekin rytmi on muuttunut. Ohjelma oli hyvä wake up call ja toi hyvän päivityksen tilanteeseen.
Olet mitä syöt -ohjelmassa yhtenä pulmakohtana esiin nousivat Jutilan yöunet. Jutila kertoi uniapneasta sekä siitä, että hän on melko herkkäuninen, etenkin uniapneaan tarkoitetun laitteen kanssa nukkuessaan.
Tässäkin asiassa on tapahtunut positiivista kehitystä.
– Mieli on virkeä ja unenlaatukin on parempi, hyvällä mallilla mennään, hän summaa.
Ohjelman lääkäri Pippa Laukka oli jo ennen elämäntapamuutosta mielissään siitä, että Jutilan lihaksisto on hyvässä kunnossa ja verisuonten ikä vastaa Jutilan todellista ikää.
Liikkuminen onkin kiinteä osa Jutilan arkea.
– Koiran kanssa mennään kaksi lenkkiä päivässä.
– Ja sitten vedän Hyroxia vielä. Kaksi kertaa viikossa ohjatut tunnit ja vielä muutama omatoiminen aikataulujen mukaan viikossa.
Jutilan mukaan Hyrox on maailmalla suosittu ja siihen liittyen järjestetään monia tapahtumia ja kilpailuja. Suomessakin laji on nousussa.
– Siinä tulee tehokas ja reipas tunti, ei vedetä röökiä tai kaiveta nenää, vaan tehdään. Sopii mulle kuin nenä päähän.
Virkeällä mielellä ja hyvällä ololla onkin hyvä suunnistaa joulua kohti.
– Kohtahan on joulu ja pannaan tonttulakit päähän. Tää on hienoa aikaa, vielä kun sataisi lumi maahan niin pääsee Petteri liikkeelle Korvatunturilta, Jutila haaveilee.