Anne Kyllönen ja Kerttu Niskanen saivat kylmää kyytiä Koillismaalla.
Kuusamo
Anne Kyllönen on ajautunut karmaisevan syvään kuoppaan ennen kuin kansainvälinen hiihtokausi on ehtinyt edes kunnolla alkaa.
Kyllönen, 37, romahti perjantain 10 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailussa sijalle 55. Ero voittaja Frida Karlssoniin oli lohduton 2.55,8.
– Se oli vähän samaa kuin koko alkukausi on ollut: sykkeet jäävät tosi matalalle eikä pääse kisavauhdille. Tänäänkin keskisyke oli vauhtikestävyyden puolella. Sieltä ei vain lähde mitään irti tällä hetkellä, Kyllönen synkisteli.
Matalalle jäävät sykkeet viittaavat yleensä alipalautumiseen, mutta kokenut hiihtäjä kokee olevansa ennemmin ”alikunnossa”.
– Syksyllä olin pitkällä vuoristoleirillä, niin ehkä se söi kuntoani liikaa.

Anne Kyllönen putosi täksi kaudeksi maajoukkueesta. Se näkyi myös perjantain kisa-asussa. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Perjantain sukellus ajoi Kyllösen lohduttomaan tilanteeseen. Rukan suoritusten perusteella jaetaan yleensä paikkoja joulukuun maailmancupeihin, joissa taas pystyy osoittamaan kelpoisuutensa helmikuun olympiavalintoja ajatellen.
Nyt Kyllönen voi vain haaveilla näistä kisoista.
– Uskon parempaan, koska harjoituskaudella tuli hyviä onnistumisia. Kyllä se kunto on olemassa, mutta valitettavasti se ei vain ole nyt esillä.
Haaveiletko yhä olympialaisista?
– Haaveilen, jos olen hyvässä kunnossa, mutta tällaisessa vireessä en missään nimessä. Haluan ensin onnistumisia, minkä jälkeen voin katsoa talvea eteenpäin.
Suomen kiintotähden Kerttu Niskasen kausi alkoi jotakuinkin siten, miten se yleensä tapaakin alkaa.
Niskanen oli kisassa vasta neljänneksi paras suomalainen (19:s.).
– Huonostihan se meni. Oli vaikeaa menoa, Niskanen summasi.
Niskanen, 37, ei ole koskaan pitkällä urallaan hiihtänyt palkintokorokkeelle Rukan maailmancupissa.
– Kuten aina tympeästi ennen näitä kisoja sanon, en lataa hirveitä odotuksia itselleni. Harvoin nämä ensimmäiset kisat täällä ovat tuntuneet hyviltä.

Kerttu Niskasella riittää parannettavaa. Kuva: Antti Hämäläinen/IS
Heikoista kauden avauksistaan huolimatta Niskanen on perinteisesti alkanut löytää kuntoaan vasta joulukuun puolivälin haminoilla. Huolissaan hän ei ole nytkään.
– Pitää kisata, että pääsee kuntoon.
– Lihaksistoni ei toimi vielä alussa. Ne, joilla alkutalvesta on lihaksisto paremmassa kuosissa, ovat vahvoilla tällä Rukan jyrkkäpiirteisellä radalla, ja eroa tulee herkästi esimerkiksi haarakäynnissä.
N 10 km (p)
-
Frida Karlsson, Ruotsi 25.31,8
-
Heidi Weng, Norja +10,5
-
Moa Ilar, Ruotsi +18,3
-
Ebba Andersson, Ruotsi +21,2
-
Jessie Diggins, USA +27,6
-
Kristin Fosnäs, Norja +37,2
-
Teresa Stadlober, Itävalta +40,6
-
Karoline Simpson-Larsen, Norja +43,0
-
Krista Pärmäkoski, Suomi +45,4
-
Jasmi Joensuu, Suomi +49,3
(17. Johanna Matintalo +1,03,9, 19. Kerttu Niskanen +1.08,2, 23. Vilma Nissinen +1.20,9, 32. Nora Kytäjä +1.59,7, 35. Anni Alakoski +2.07,6, 36. Vilma Ryytty +2.09,3, 43. Oona Kettunen +2.32,7, 45. Hanna Ray +2.39,6, 55. Anne Kyllönen +2.55,8, 61. Elsa Torvinen +3.18,1)
Fakta
Rukan maailmancupin ohjelmaPerjantai
-
11.30 N 10 km (p), väliaikalähtö
-
14.15 M 10 km (p), väliaikalähtö
Lauantai
-
9.55 M/N Sprintin (p) karsinta
-
12.25 M/N Sprintin (p) erävaihe
Sunnuntai
-
11.00 M 20 km (v), yhteislähtö
-
12.45 N 20 km (v), yhteislähtö