Aika-avaruus kaareutuu painovoimakentän vaikutuksesta.
Valmistaudu hieman tavallista villimpään teoriaan siitä, millainen todellisuuden luonne on.
Yhdysvaltalaisen University of Alaska Fairbanksin tutkija Gunther Kletetschka on esittänyt uuden teorian, jonka mukaan aika, eikä aika-avaruus, saattaa olla ainoa perustavanlaatuinen ominaisuus, jossa kaikki fyysiset ilmiöt tapahtuvat. Tämä teoria haastaa perinteisen käsityksen, jossa aika ja avaruus muodostavat yhdessä todellisuuden.
Kletetschkan teoria esittää, että aika koostuu kolmesta ulottuvuudesta, eikä vain yhdestä, jonka koemme jatkuvana eteenpäin suuntautuvana liikkeenä. Avaruus puolestaan ilmenee ajan toissijaisena ilmentymänä, teoria esittää.
”Nämä kolme ajan ulottuvuutta ovat kaiken perusta, kuin maalauskankaan kangas”, Kletetschka sanoo tiedotteessa. ”Avaruus on edelleen olemassa kolmine ulottuvuuksineen, mutta se on kuin maali kankaalla, ei itse kangas.”
Tämä ajatus eroaa merkittävästi yleisesti hyväksytystä fysiikasta, joka pitää yhtä ajan ulottuvuutta ja kolmea avaruuden ulottuvuutta todellisuuden perustana. Tämä yli vuosisata sitten kehitetty käsitys tunnetaan aika-avaruutena.
Kletetschkan matemaattinen kaava koostuu kuudesta ulottuvuudesta. Siinä kolmiulotteinen aika on teoria, jossa aika sisältää useita itsenäisiä suuntia.
Tiedote ”havainnollistaa” asiaa näin: Kuvittele käveleväsi suoraa polkua pitkin liikkuen eteenpäin ja kokien ajan sellaisena kuin sen tunnemme. Nyt kuvittele toinen polku, joka risteää ensimmäisen kanssa. Jos voisit astua tälle sivuttaiselle polulle ja pysyä samassa ”normaalin ajan” hetkessä, saattaisit huomata, että asiat voisivat olla hieman erilaisia. Liikkuminen tätä kohtisuoraa toista polkua pitkin voisi antaa sinun tutkia päivän eri lopputuloksia menemättä ajassa taakse- tai eteenpäin sellaisena kuin sen tunnemme.
Ajan toinen ulottuvuus olisivat nuo rinnakkaiset todellisuudet. Keino liikkua yhdestä todellisuudesta toiseen olisi kolmas ulottuvuus, tiedote maalailee.
Kletetschkan tutkimus julkaistiin huhtikuussa Reports in Advances of Physical Science -julkaisussa. Hän kirjoittaa, että hänen matemaattinen kehikkonsa kolmiulotteiselle ajalle parantaa muiden ehdotuksia. Hänen kehikkonsa toistaa tarkasti tunnettujen hiukkasten, kuten elektronien, myonien ja kvarkkien, massat ja selittää myös, miksi näillä hiukkasilla on nämä massat.
Kyseessä on tietysti vain yksi teoria, eikä tutkimus vastaa tiedeyhteisön vallitsevaa käsitystä todellisuuden luonteesta. Kletetschka kuitenkin uskoo, että hänen kolmiulotteisen ajan teoriansa voi auttaa jopa kvanttimekaniikan ja painovoiman yhdistämisen yhdeksi kvanttigravitaation teoriaksi.
”Tämä teoria osoittaa, kuinka ajan kolmiulotteisena näkeminen voi luonnollisesti ratkaista useita fysiikan pulmia yhden yhtenäisen matemaattisen kehyksen kautta.”
Tilaa nyt TM:n uusi Tiede & teknologia -uutiskirje, niin saat kerran viikossa tärkeimmät tieteen ja teknologian uutiset!