Kuvataide|Taidehistorioitsija Tuula Karjalainen kertoo Tove Janssonin myyneen lähes kaikki teoksensa yksityisille henkilöille. Siksi niitä on edelleen paljon yksityisperheissä.
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Helsinkiläisessä Bukowskisin huutokaupassa myydään aiemmin tuntematon Tove Janssonin maalaus Näkymä Töölönlahdesta.
Vuonna 1941 valmistunut teos on kulkenut perintönä helsinkiläisen perheen hallusta, eikä sitä ole aiemmin tuotu julkisuuteen.
Taidehistorioitsija Tuula Karjalainen kertoo, että Tove Jansson myi lähes kaikki teoksensa yksityisille henkilöille, ja siksi niitä on edelleen paljon yksityisperheissä.
Helsinkiläisessä Bukowskisin huutokaupassa myydään ennestään tuntematonta Tove Janssonin maalausta. Vuonna 1941 valmistuneen maalauksen nimi on Näkymä Töölönlahdesta. Teoksen lähtöhinta on 4 000–50 000 euroa, ja perjantaihin mennessä maalauksesta oli tarjottu 30 000 euroa. Huutokauppa päättyy sunnuntaina.
Huutokauppaan maalaus päätyi helsinkiläisen Mia Ravanderin perheen hallusta. Ravander kertoo teoksen kulkeneen vuosikymmenien aikana hänen suvussaan perintönä eteenpäin.
”Äidin isotäti Thyra Sofia Hanemann osti maalauksen Tovelta silloin, kun he molemmat asuivat Katajanokalla. Thyra testamenttasi taulun äidilleni vuonna 1964”, Ravander kertoo.
Ravanderin mukaan taulua ei ole aiemmin nähty julkisuudessa siitä syystä, että hänen äitinsä ei suostunut antamaan sitä lainaksi mihinkään näyttelyyn.
”Yritettiin kyllä, varsinkin tyttäreni yritti.”
Kun Tove Janssonin syntymästä tuli vuonna 2014 kuluneeksi 100 vuotta, Ateneumissa järjestettiin juhlanäyttely, joka esitteli Janssonin mittavaa uraa eri taiteenlajien parissa. Näyttelyssä oli mukana runsaasti aikaisemmin näkemättömiä teoksia useista yksityiskokoelmista – mutta ei Ravanderin äidin kodin seinällä ollutta Töölönlahti-näkymää.
”Äitini ei halunnut sitä luovuttaa, koska maalaus oli tärkeä perintölahja Thyra-tädiltä, joka oli hänelle niin arvossaan.”
Ravander ja hänen veljensä perivät teoksen viime keväänä heidän äitinsä kuoleman jälkeen. Viime vuodet maalaus oli ripustettuna muistisairaan äidin huoneen seinällä palvelutalossa.
”Kyllä hirvitti, kun se roikkui siellä. Ajattelin montaa kertaa sanoa veljelle, että pitäisikö ottaa vakuutus.”
Kumpikaan sisaruksista ei äidin kuoleman jälkeen halunnut lunastaa maalausta itselleen.
”Ei sen arvoakaan oikeastaan tiennyt. Millä hinnalla toinen sen lunastaisi? Huutokaupassa saadaan sille nyt arvo.”
Ravanderin mukaan perukirjassa luki maalauksen kohdalla 50 euroa.
”En tiedä, onko se ollut arvio- vai hankintahinta.”
Ravander myöntää, että maalauksesta luopuminen tuntuu haikealta, sillä se on aina kuulunut heidän kotiinsa.
Jansson (1914–2001) kuvaa maalauksessaan Töölönlahti-näkymää hyvin värikkäästi. Taidehistorioitsija Tuula Karjalainen kertoo Janssonin maalanneen paljonkin kaupunkinäkymiä.
”Hän teki hyvin paljon kukkasia, ystäviänsä ja omakuvia ja sitä maisemaa, missä hän milloinkin oli eli Helsinkiä ja saaristoa. Helsinki on aika hienosti kuvattuna hänellä”, Karjalainen sanoo.
Kun nyt huutokaupattavana oleva teos valmistui, Jansson oli hieman alle 30-vuotias.
”Hänellä oli tuossa vaiheessa jo pitkä kokemus ja koulutus, koska hän aloitti sen 16-vuotiaana.”
Huutokaupassa on parhaillaan myynnissä toinenkin Tove Janssonin teos, Sotilas talvimaisemassa. Sen kerrotaan liittyvän sarjaan, johon kuului ainakin seitsemän erilaista sota-aikaista aihetta, jotka Jansson teki Oy Taidekorttikeskus ab:lle 1940-luvulla. Sen lähtöhinta on 4 000–5 000 euroa.
”
””Toven teoksia on edelleen paljon yksityisperheissä.”
Karjalainen on Helsingin taidemuseon sekä Kiasman entinen johtaja, joka toimi Janssonin juhlanäyttelyn kuraattorina vuonna 2014.
”Näyttelyssä oli hirveän paljon yksityishenkilöiltä saatuja teoksia. Se oli aika iso työ juuri sen takia, että niitä töitä ei ole niinkään museoissa. Suurin osa teoksista tuli yksityisiltä siksi, että museot eivät ostaneet niitä”, Karjalainen kertoo.
”Tove myi melkein kaikki teokset yksityisille joko näyttelyistä tai suoraan.”
Juuri siksi on Karjalaisen mukaan hyvinkin mahdollista, että Näkymää Töölönlahdesta ei löydy mistään virallisista teosrekistereistä.
”Toven teoksia on edelleen paljon yksityisperheissä. Se ei ole mitenkään erikoista. Sitten kun ne tulevat myyntiin, ne tulevat julkisuuteen”, Karjalainen sanoo.
”Vain se on tärkeää, että teos on Toven ja se on aito. Sillä ei ole merkitystä, onko teos ollut julkisuudessa vai ei. Aina on hyvä, kun lisää Toven töitä löytyy.”