MATTI MATIKAINEN

Rap-artisti on löytänyt itsestään uusia puolia.

Rap-artisti eli , 38, edusti yllättävässä ympäristössä, kun miehen saattoi bongata Helsingin Apollon Salacabaree – Erittäin salainen -burleski-illassa. 

Videolla Junon tähdittämän Myyrä-kauden kilpailijat kertoivat valehtelutaidoistaan

Junon sai paikalle ystävä ja kollega , jonka kanssa artisti julkaisi kesällä Hiillos-kappaleen. Kaksikko esiintyi yhdessä myös illan yleisölle.

Meiju ja Juno nostattivat tunnelmaa vankalla ammattitaidolla.

Meiju ja Juno nostattivat tunnelmaa vankalla ammattitaidolla.
Matti Matikainen

– On burleski taiteena itseasiassa tuttua, faijan tutut harrastivat sitä lapsuudessani. Ehkä pitäisi ensi vuonna kokeilla itsekin, Juno naureskeli.

Spontaani ostos

Juono on keikkaillut samalla kokoonpanolla jo 12 vuotta ja elämässä on myös vahva perhevivahde, sillä artisti on neljän lapsen isä. Ensikertaa hän tuli isäksi vain 22-vuotiaana. 

Juno julkaisee pian uutta musiikkia ja myös keikkailee.

Juno julkaisee pian uutta musiikkia ja myös keikkailee.
Matti Matikainen

Viime ajat Juno on saanut opiskella myös remppamiehen hommia, sillä hän hankki oman mökin Mäntyharjulta.

– Olin tekemässä Thaimaassa musaa ja mietin, että oma mökki olisi hieno. Sitten tuli hyvä diili, joka mahdollisti ostamisen ja toiminkin aika äkkiä, Juno kertoo.

Itseoppinut remontoija

Viimeaikoina käytännön kautta oppiminen remontoinnissa on ollut valttia. Home- tai muita ongelmia ei ole onneksi ilmennyt.

– Onpahan rahat sijoitettu, toivottavasti oli hyvä kauppa. Mukavaa, kun ei tarvinnut ottaa lainaa, Juno hymyili.

Joulunaika on jännittävää myös musiikkimielessä, sillä uusi Koko city -albumi ilmestyy 12. joulukuuta.

Myös JVG:n kanssa työskennellyt Juno oli luonnollisesti mukana kokoonpanon elokuvaensi-illassa 2022.

Myös JVG:n kanssa työskennellyt Juno oli luonnollisesti mukana kokoonpanon elokuvaensi-illassa 2022.
Seiskan arkisto

Naisasiat puhuttivat

Juno aloitti soolouransa jo 2000-luvun alussa ja hän on tuttu myös useiden kokoonpanojen solistina. Näyttelijänä hän on kunnostautunut muun muassa palkitussa jengidraamassa Pahan kukat.

Junon naisasiat ovat olleet tapetilla myös useamman kerran. Kohu nousi, kun Juno avioitui vuonna 2015 muusikko Janna Hurmerinnan kanssa. Liitto ehti kestää vain puoli vuotta, kunnes Janna haki eroa. 

Jannan ja Junon häitä tanssittiin 2015.

Jannan ja Junon häitä tanssittiin 2015.
Seiskan arkisto

Samaan aikaan aikansa kohukaunotar Cheyenne Järvinen kertoi tapailleensa Junoa.

Artisti ehti olla aikanaan myös kihloissa Amanda Harkimon kanssa. Kaksikko on edelleen hyvissä väleissä ja kesällä he julkaisivat vertailukuvan kahden vuosilta 2012 ja 2025. Amanda huuteli tuolloin kadonneiden vatsalihastensa perään.