Tapaus on herättänyt tulikivenkatkuista keskustelua verkossa.

Tietotekniikkalehdistö on uutisoinut tällä viikolla surkuhupaisasta tapauksesta, joka sattui Kiinassa. Työntekijä ei arvannut, minkälaiseen myllyyn hän joutuu työmatkallaan voittamansa näytönohjaimen vuoksi.

Nvidia järjesti Shanghaissa tapahtuman, johon lähti työmatkalle myös nimeämättömän yrityksen harjoittelussa oleva työntekijä. Palkollisella kävi tuuri, ja hän onnistui voittamaan tapahtumasta GeForce RTX 5060 -näytönohjaimen.

Ilo vaihtui kuitenkin hämmennykseen, sillä MyDriversin mukaan yrityksen johto painosti työntekijää luovuttamaan voittonsa firmalle. Vaatimuksen terävöittämiseksi henkilöstöhallinto usutettiin työntekijän kimppuun, ja häntä uhattiin irtisanomisella, mikäli näytönohjainta ei ala kuulua.

Työntekijä teki omat johtopäätöksensä ja irtisanoutui sen sijaan, että hän olisi luovuttanut uuden aarteensa. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua kiinalaisessa mediassa, ja Wccftechin mukaan yrityksen toimintaa on pidetty epäoikeudenmukaisena.

Keskustelun voi tiivistää siihen, kuuluvatko työajalla voitetut palkinnot työntekijälle vai yritykselle. Monien kommentoijien mielestä työntekijä ei tehnyt mitään väärin pitäessään näytönohjaimen itsellään.