Iivo Niskanen vetäytyi viime hetkellä Rukan kilpailusta. Nyt hän kertoo syyn ratkaisulle.
Olympiavalinnat puhuttavat Rukalla.
Kuusamo
Olympiavoittaja Iivo Niskanen vetäytyi viime hetkellä sunnuntain 20 kilometrin (v) yhteislähtökilpailusta Rukalla.
Niskanen oli ilmoittautunut kilpailuun, ja hän oli mukana lähtölistalla vielä pyhäaamuna.
Niskanen teki vetäytymispäätöksen juuri ennen kisaa.
– Ei ole homma ihan balanssissa, en osaa sanoa enempää vielä, hän kommentoi IS:lle.
– Kävin kyllä verryttelemässä, mutta ei tuntunut hääviltä. Pitää seurailla tilannetta, Niskanen jatkoi.

Iivo Niskanen kuvattuna perjantaina. Kuva: Antti Hämäläinen/IS
Niskanen sijoittui viidenneksi perinteisen 10 kilometrin kilpailussa perjantaina. Pito-ongelmista kärsinyt suomalainen hävisi voittaja Martin Löwström Nyengetille 12 sekuntia.
Niskanen vakuutti perjantaina, että hänen kuntonsa on kohdillaan.
– Kunto on aika sama kuin vuosi sitten. Ei se silloinkaan ollut ihan parhaimmillaan niin kuin ei kenelläkään.
Viime viikonloppuna Rukan Suomen Cupissa Niskanen sijoittui kahdeksanneksi 20 kilometrin vapaan yhteislähdössä.
Maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Norjan Trondheimissa. Perjantaina ohjelmassa on perinteisen sprintti, lauantaina 20 kilometrin yhdistelmähiihto ja sunnuntaina vapaan 10 kilometrin väliaikalähtö.