Tuhat ja yksi yötä. Tampereen Filharmonian 95-juhlakonsertti Tampere-talossa 28.11.2025. Kapellimestari Matthew Halls.
Kun suomalaisorkesteri viettää tasavuosia, juhlakonsertissa kuullaan helposti Sibeliusta, Melartinia ja Rautavaaraa. Vaan ei tällä kertaa. Tampere Filharmonian 95-vuotisillassa soivat intialainen sitar ja itämaiset rytmit. Silti liikuttiin länsimaisen taidemusiikin ytimessä.
Konsertin solistina esiintyi brittiläinen, vuonna 1991 syntynyt sitaristi ja säveltäjä Jasdeep Singh Degun. Hän kantaesitti Arya-sitarkonserttonsa helmikuussa 2020. Tampereella teos kuultiin ensi kertaa Suomessa.
Degunin saamisesta näinkin pian Tampere-talon lavalle saamme varmasti kiittää kapellimestari Matthew Hallsin tietämystä ja kontakteja.
Teosvalinta oli hieno avaus helposti lähestyttävän nykymusiikin suuntaan. Se osoitti jälleen kerran myös sen, miten nuorta yleisöä houkutellaan katsomoon ja kasvatetaan muunkin taidemusiikin kuuntelijoiksi. Seuraava tilaisuus tähän on Thomas Adésin hieno viulukonsertto Concentric Paths joulukuun 12. päivän konsertissa.
Ja älkää huoliko: alussa mainittuja suomalaisklassikkoja pääsee kuulemaan TF:n itsenäisyyspäiväkonsertissa 6. joulukuuta.
Hypnoottinen vaikutus
Kolmiosainen Arya noudattaa klassista solistikonserton rakennetta. Yhteisiä piirteitä ovat myös osien pitkät kadenssiosuudet, jossa Degun ottaa kaiken irti sitarin monipuolisesta ja kaikuefektiä hyödyntävästä ilmaisuvoimasta.
Sitaria soitetaan istuen maassa, ei tuolilla kuten kitaraa tai luuttua. Degunin lisäksi lavalla nähtiin korokkeella toinenkin solisti, tabla-rumpuja soittanut Gurdain Rayatt.
Degunin tyyli heijastelee pohjoisintialaista klassista ja laulavaa soittotapaa. Siihen kuuluu laaja vapaa improvisaatio, jolla on kuitenkin tarkat säännöt.
Konserton nimi on intialais-länsimainen sanaleikki. Arya viittaa italian kielen aariaan ja tarkoittaa sanskritissa kallisarvoista ja jaloa.
Villejä vihellyksiä
Sävellyksenä Arya on kiehtova synteesi intialaista virtuoosista soitinmusiikkia ja klassisen laveaa, tutunomaista orkesterisäestystä. Konserton ensimmäisessä osassa ote on vielä tunnusteleva, mutta toisessa Raag Gujri Todi -osassa sitar ja lopulta myös tabla pääsevät todella irti.
Degun on selvästi säveltänyt teoksen osoittaakseen, millainen solistinen voima sitariin kätkeytyy. Sitarin rytminvaihdot ja juoksutukset ovat huimia, ja kun tabla liittyy mukaan, yhteisvaikutelma on lähes hypnoottinen. Tuon taituruuden päätteeksi kuulija huokaa helpotuksesta, kun konsertto päättyy seesteiseen ja lähes meditatiiviseen Raag Charukeshi -osaan.
Arya-konsertto on todellista uuden ajan klassista maailmanmusiikkia ja tekee sitarista vakavasti otettavan solistisoittimen mille tahansa konserttilavalle.
Salin nuoremman polven yleisö tervehti teosta ja solisteja villein vihellyksin ja taputuksin. Väliajalla tosin oli aistittavissa, että monelle vanhemmalle konserttivieraalle sitarille sävelletty konsertto oli jättänyt enemmän pureskeltavaa.
Tampere Filharmonia vei juhlakonsertin kuulijat satujen maailmaan. Kuva: Rami Marjamäki
Musiikkia murrosajalta
Juhlakonsertin muu ohjelma tuki oivasti sitä sadun- ja tarunomaista tunnelmaa, johon Arya-konserttokin kuulijansa houkutteli.
Alkusoittona kuultu Claude Debussyn sävelruno Faunin iltapäivä soi kesäisen iltapäivän raukeaa levollisuutta. Tämä impressionismin merkkiteos kantaesitettiin joulun alla 1894 Pariisissa. Konsertista muodostui eräs modernin musiikin murroskohdista. Teos sinetöi Debussyn aseman musiikin uuden koulukunnan kärkihahmona.
Nikolai Rimski-Korsakov sävelsi neliosaisen sinfonisen Šeherazade-sarjansa kuusi vuotta aikaisemmin, 1888. Sävellys perustuu Intian, Persian ja Egyptin tarustoista koottuihin Tuhannen ja yhden yön tarinoihin.
Keskushenkilö on prinsessa Šeherazade, joka kertoo tarinoita miehelleen kuningas Šahryārille. Tämä on tappanut kaikki edelliset vaimonsa heti hääyön jälkeen, mutta prinsessa keksii juonen: hän jättää tarinan aina jännittävimpään kohtaan, joten kuninkaan on pakko jättää vaimo henkiin ja jatkamaan tarinaa. Lopulta rakkaus voittaa ja Šeherazade säästyy.
Turboahdettu Šeherazade
Tampere Filharmonian tulkinta tästä ehkä maailman kauneimmasta satumusiikista oli omaan makuuni turhan turboahdettu. Vauhti ja volyymit olivat hurjat, ja Matthew Hallsilla tuntui olevan tarve ottaa kaikki irti loisteliaan ja värikkään orkesterimusiikin suomista ilmaisullisista mahdollisuuksista. Sen orkesteri yhtä loistokkaasti ja ihailtavan yhtenäisesti toki tekikin.
Rauhallinen suvanto kesti sen hetken, kun Nuori prinssi ja nuori prinsessa -osa (Andantino quasi allegretto) soi romanttisen leveästi ja tunnevoimaisesti. Mitä jousten juhlaa!
Šeherazade tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia orkesterin yksittäisille soittajille. Esiin nousevat vuoroin huilu, harppu, fagotti, eri lyömäsoittimet sekä ennen kaikkea viulu, jonka tehtävänä on kuvata tarinoita kertovan Šeherazaden mielenliikkeitä.
Ensimmäinen konserttimestari Johannes Põlda pääsi solistiosuuksissa viettelemään Tampere-talon yleisön yhtä varmasti kuin satujen prinsessa kerran kuninkaansa.
On se vaan niin hienoa, että meillä on tällainen orkesteri.
Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi