Seminaarissa käsiteltiin Israelin asevoimien taistelukokemuksia Gazan ja Libanonin sodissa kahden viime vuoden aikana.

Avaa kuvien katselu
Seminaarissa kerrottiin muun muassa taistelukokemuksista Gazassa. Kuva: Mohammed Saber / EPA
Kaksi suomalaisupseeria osallistui viime viikolla Israelin asevoimien (IDF) järjestämään seminaariin, jossa Israel kertoi asevoimiensa taistelukokemuksista Gazan ja Libanonin sodissa viimeisen kahden vuoden aikana.
Toinen seminaariin osallistunut suomalaisupseeri, Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen pääopettaja everstiluutnantti Markus Wahlstein kertoo STT:lle olleensa seminaarissa Puolustusvoimien lähettämänä. Hän kertoo, että kutsu seminaariin oli tullut Pääesikuntaan Israelin Suomessa toimivalta puolustusasiamieheltä.
Wahlsteinin mukaan kutsu oli lähetetty myös Maavoimien esikuntaan, koska seminaari oli maavoimapainotteinen.
Seminaariin osallistui IDF:n mukaan yli 100 upseeria 19:stä eri maasta. Wahlsteinin lisäksi seminaariin osallistui myös Suomen Israelin-puolustusasiamies, eversti Oula Asteljoki.
Wahlstein ei tiedä, onko esimerkiksi Pääesikunnassa keskusteltu tai ovatko hänen omat esimiehensä keskustelleet seminaariin osallistumisesta.
– Minulle tarjottiin mahdollisuutta, ja ajattelin seminaarin olevan mielenkiintoinen opetuksen kannalta. En ruvennut sitä kyseenalaistamaan.
Wahlsteinin mukaan vastaavanlaisiin seminaareihin osallistuminen ulkomailla on normaalia.
Moraalisista näkökulmista ei keskusteltu
Wahlsteinin mukaan seminaarissa ei varsinaisesti pohdittu Gazan siviiliuhreja.
– Ammatillisesta näkökulmasta asiasta keskusteltiin, mutta ei moraalisesta näkökulmasta. Israel tietysti korosti, että he ovat länsimainen valtio ja kunnioittavat sodan oikeussääntöjä.
YK:n riippumaton tutkintakomissio on katsonut, että Israel on syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Komission mukaan Israel on pyrkinyt tuhoamaan Gazan palestiinalaiset muun muassa näännyttämällä ja estämällä humanitaarisen avun pääsyn Gazaan. YK:n erityiskomitea on niin ikään arvioinut, että Israelin sodankäynnin menetelmät Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.
Wahlsteinin mukaan seminaarissa ei käsitelty Israelin politiikkaa, kuten siirtokuntakysymyksiä.
– Niitä ei sivuttu lainkaan, sillä se oli sotilaille tarkoitettu seminaari. Hyvä niin, koska tiesin asian olevan sensitiivinen.
IDF kirjoitti verkkosivuillaan kaikkien seminaariin osallistuneiden ulkomaisten upseerien olevan Israelin lähettiläitä kotimaissaan.
– En koe olevani Israelin lähettiläs. Olin sotilaana hakemassa oppia ja sellaisia asioita, joita voisi Suomen puolustukseen hyödyntää, Wahlstein sanoo.