Yhdysvaltalainen pornotähti Devyn Michaels, 47, on todettu syylliseksi aviomiehensä murhaan.

Las Vegasissa asunut pornotähti tuomittiin elinkautiseen. Kuvituskuva. AOP

Valamiehistö totesi 15. marraskuuta yhdysvaltalaisen aikuisviihdenäyttelijä Devyn Michaelsin, 47, syylliseksi 46-vuotiaan aviomiehensä Johnathan Willetten ensimmäisen asteen murhaan.

Las Vegas Review Journal -ja New York Post -lehtien mukaan Michaelsia odottaa elinkautinen vankeustuomio. Tammikuussa selviää, onko vankeustuomio ehdollinen vai ei. Syyttäjät eivät vaatineet Michaelsille kuolemantuomiota.

Michaels tunnusti viime vuonna syyllisyytensä toisen asteen murhaan osana sopimusta, joka olisi tehnyt hänestä oikeutetun ehdonalaiseen 15 vuoden vankeustuomion jälkeen. Kesällä hän kuitenkin väitti olevansa syytön.

Valamiehistö katsoi poliisin todisteiden valossa, että Michaels mestautti aviomiehensä tämän kodissa ja sitten heitti tämän pään roskikseen. Willetten äiti löysi poikansa päättömän ruumiin huopiin käärittynä ja kemikaaleihin kastettuna elokuussa 2023 kodistaan Hendersonissa, Nevadassa.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa kuvat Michaelsista ja Willetestä täältä.

Michaels tunnusti aiemmin poliisille lyöneensä aviomiestään kynttilänjalkaa muistuttavalla esineellä antaessaan tälle hierontaa makuuhuoneessa. Murha-asetta ei ole löydetty.

Syyttäjien mukaan murhan motiivina oli muun muassa Michaelsin kateus siitä, että Willett sai heidän kahden lapsensa yksinhuoltajuuden. Lisäksi murhan kerrotaan olleen osa Michaelsin juonta päästä Willetestä eroon, kun pornotähti meni naimisiin tämän pojan Devieren, 29, kanssa.

Michaels oli mennyt naimisiin Willetten kanssa vuonna 2012, mutta suhde päättyi avioeroon vuonna 2018. Myöhemmin Michaels aloitti seksisuhteen poikapuolensa kanssa ja New York Postin mukaan he päätyivät naimisiin. Oikeustodistuksessa Michaels kuvaili avioliittoa Devieren kanssa ”lumeavioliiton seuraukseksi”.

Syyttäjän mukaan Michaels halusi eroon Willetestä, joka suunnitteli muuttoa takaisin pornotähden ja poikansa Devieren luokse. Syyttäjän mukaan Willetten muutto olisi tullut Michaelsin rakentaman ”fantasian” tielle.

Deviere on kiistänyt osallisuutensa isänsä kuolemaan. Michaelsin puolustusasianajaja väitti Devieren murhanneen isänsä, mutta mitään todisteita ei löydetty osoittamaan, että poika olisi ollut lähistöllä rikoshetkellä.