Ano Turtiainen muutti syksyllä Moskovaan.
Entisen kansanedustajan Ano Turtiaisen (vkk) entiset puoluetoverit Juvan perussuomalaisissa kertovat Helsingin Sanomille yllättyneensä Turtiaisen Venäjä-kytköksistä. Turtiaisen politiikkaan mukaan kannustanut Reijo Paunonen sanoo HS:lle, että Turtiaisen Venäjä-kytkökset eivät näkyneet kuntapolitiikassa Juvalla.
Paunonen arvioi HS:lle, että Turtiainen turhautui politiikkaan, mikä sai hänet kääntymään Venäjän puoleen.
Juvan perussuomalaisten aiempi valtuutettu Johanna Huisko muistaa Turtiaisen äkkiväärästä käytöksestä. Hän toteaa HS:lle, ettei Turtiainen kestänyt erimielisyyttä ja halusi olla esillä, mikä saa Huiskon vertaamaan ex-kansanedustajaa Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin.
Huiskon mukaan politiikka nousi Turtiaisella päähän. Huisko kertoo tapauksesta, jossa hän ei ollut Turtiaisen kanssa samaa mieltä paikallisyhdistyksen varapuheenjohtajasta, mikä sai tämän hermostumaan.
– Hyvä ettei turpaan tirvaissut, Huisko sanoi HS:lle.
Turtiainen valittiin perussuomalaisten riveistä Juvan kunnanvaltuustoon vuonna 2017. Eduskuntaan hän nousi seuraavissa eduskuntavaaleissa vuonna 2019.
Turtiainen erotettiin perussuomalaisista vuonna 2020 sen jälkeen, kun hän oli julkaissut sosiaalisessa mediassa alatyylisen kuvan poliisiväkivallan uhrina kuolleesta George Floydista.
Turtiainen perusti oman Valta kuuluu kansalle -puolueen (vkk) ja putosi eduskunnasta vuoden 2023 vaaleissa. Turtiainen tunnetaan koronatoimien vastustamisesta ja Venäjä-mielisyydestään.
Turtiainen kertoi aiemmin syksyllä muuttaneensa Moskovaan. Hän hakee Venäjältä ilmeisesti turvapaikkaa. Turtiaisella on Suomessa mittavat ulosottovelat.