AOP

Lisa Riley joi kolme pulloa viiniä joka ilta.

Emmerdale-sarjasta tuttu näyttelijä , 49, on puhunut avoimesti elämäntapamuutoksestaan, joka johti 76 kilon painonpudotukseen.

Arkistovideo: myös masennus heittelee painoa

Emmerdalessa Lisa esittä Mandy Dingleä, isoilla tunteilla elävää, räiskyvää mutta aina hauskaa klaaninsa tukipilaria. 

Lisa oli myös tauolla sarjasta peräti 18 vuoden ajan vuosituhannen alussa.

Myös Lisan painonpudotus sijoittuu tuohon aikaan.

Jättipudotus johti leikkaukseen

Painonpudotus oli niin suuri, että vartalo ei täysin pysynyt mukana. Lisa joutui käymään poistattamassa löysää nahkaa ja kudosta vatsan alueelta leikkauksella.

Muutoksen suuruudesta hän kertoi viime kuussa The Standardissa avoimesti ja painonnousun syitä piilottelematta.

– Olen nyt kokoa L tai joskus XL, mutta suurimmillani kokoni oli 4XL. Olin painonnousuun täysin syyllinen, olin vuosia sokea annoskoolleni.

Lisa kertoo muutoksen myötä esimerkiksi lopettaneen napostelun kokonaan ja hakeneensa apua ruoka-annosten koon ja koostumusten ymmärtämiseen.

Ruokailun palauttaminen normaaliksi on tehokas keino ja painonhallinnan perusta, mutta Lisan tapauksessa kyse oli muustakin.

Järkyttävä riippuvuus

Parhaillaan Lisaa nähdään brittitelevisiossa Olen julkkis… Päästäkää minut pois täältä -selviytymisrealityssä. Puhuessaan painostaan hän paljastaa ohjelmassa, että hänellä on myös tyypillisiä painonhallintaan liittyviä vahingollisia ennakkoluuloja.

– En siis ole laiska, en ole koskaan laiska, hän puolustautuu.

Ohjelmassa , joka on ollut raitis jo vuosikymmenen, kysyy, onko Lisa jättänyt myös alkoholin.

– Oli aika, jolloin join jopa kolme pulloa Malbecia joka ilta ja poltin kaksi askia tupakkaa, koska tarvitsin niitä. Se oli riippuvuuteni pahinta aikaa, Lisa tunnustaa.

Syöpäkuolema johti luisuun

Nyt hän kuvaa riippuvuuden aikaisia tapojaan kolmine viinipulloineen hulluiksi.

Alamäkeen ajautumiselle oli melko tyypillinen syy, oman elämän kovat murroskohdat.

Vuonna 2012 ollessan tauolla Emmerdalesta, Riley pistäytyi Scott & Bailey-sarjassa. Tuolloin elämässä oli juuri alkanut pahin lipsumisvaihe.

Vuonna 2012 ollessan tauolla Emmerdalesta, Riley pistäytyi Scott & Bailey-sarjassa. Tuolloin elämässä oli juuri alkanut pahin lipsumisvaihe.
ITV Channel 3 / Matt Squire

– Äiti kuoli 2012 rintasyöpään. Hän oli 57-vuotias, ja syöpä oli levinnyt lantioon, munasarjoihin ja haimaan. Aloin menettää otteeni silloin.

Voima ratkaisuun löytyi itsestä

Kertoessaan realityohjelmassa juomisensa lopettamisesta, Riley kertoo, että Emmerdaleen töihin lähtiessään hän nosti hymyn kasvoilleen, koska rooli ja työ vaativat sitä.

Sisältä hän sanoo olleensa murenemassa.

Monista muista poiketen Riley oli onnekas, sillä hän löysi sisältään voimaa joka oli vielä suurempi kuin riippuvuus. Ruoka ja alkoholi oli aika pistää omalle sijalleen elämässä.

– Se oli päätös, jonka tein monista syistä, mutta tein sen itseäni varten, kun tiesin, että nyt riittää ja minun oli otettava täysi hallinta elämästäni.

Vuonna 2018 Lisa oli pudottanut noin 75 kiloa. Elimistö oli myös ollut kovilla, ja vartalon toipumistahtia edistettiin leikkaushoidolla.

Vuonna 2018 Lisa oli pudottanut noin 75 kiloa. Elimistö oli myös ollut kovilla, ja vartalon toipumistahtia edistettiin leikkaushoidolla.
Alamy

Riley on puhunut avoimesti raittiudestaan aiemminkin. Hän kertoi Loose Women -ohjelmassa vuonna 2018, että hänen oli lopetettava juominen havaittuaan ”muutoksia” itsessään.

Daily Mailille hän kertoi vuonna 2019, miten painon pitäminen alaluvuissa on onnistunut. 

Motivaatiota toi sekin, miten hänen Emmerdale-hahmonsa muutti pukeutumistaan näyttelijän painon pudottua.

Syksyllä Usherin oireyhtymää vastaan järjestettyyn hyväntekeväisyystapahtumaan osallistunut Lisa tietää myös repsahduksista. Niiden vuoksi ei kuitenkaan lopeteta, vaan jatketaan taas oikeaan suuntaan siitä tilanteesta, jossa silloin on.

Syksyllä Usherin oireyhtymää vastaan järjestettyyn hyväntekeväisyystapahtumaan osallistunut Lisa tietää myös repsahduksista. Niiden vuoksi ei kuitenkaan lopeteta, vaan jatketaan taas oikeaan suuntaan siitä tilanteesta, jossa silloin on.
AOP

Matkalla on ollut myös kompastuksia ja repsahduksia.

– Niitä ei kannata nähdä epäonnistumisina, se voi johtaa luovuttamiseen. Kompastelun jälkeen kannattaa vain vetää viiva tapahtuneen päättymisen merkiksi ja jatkaa rauhassa eteenpäin.

Hallintaa helpotti, kun hän sai hyväksyttyä vastuunsa omasta hyvästä olostaan.