HS:n haastattelema hotellin tarjoilija kertoo, että Ano Turtiaisella on ollut usein venäläistä seuraa. Turvapaikkaa Venäjältä hakenut Turtiainen on kielitaidoton.


Ano Turtiainen on kertonut sosiaalisessa mediassa julkaisemillaan videoillaan, että kielitaidottomuus on hankaloittanut hänen elämäänsä Venäjällä, jonne hän on lähtenyt turvapaikanhakijaksi. Petteri Paalasmaa
Venäjältä turvapaikkaa hakenut Ano Turtiainen majailee tätä nykyä Moskovassa.
Helsingin Sanomat yritti löytää Turtiaista moskovalaisesta Izmailovo-hotellista, jossa Turtiainen on somevideoidensa perusteella asunut puolisonsa Minna Turtiaisen kanssa.
HS:n haastattelema tarjoilija tunnistaa Turtiaisen kuvasta. Tarjoilija kertoo, että Turtiaisella ja tämän vaimolla on ollut hotellissa usein venäläistä seuraa. Tarjoilija kertoo lisäksi, että Turtiaiset eivät puhu venäjää mutta ovat osanneet kiittää venäjäksi. Lisäksi he ovat jättäneet reilusti tippiä.
Edellisen kerran tarjoilija on nähnyt Turtiaiset hotellin aamiaisella, mutta heillä oli mukanaan matkalaukut. Turtiainen kertoi marraskuun alussa vuokranneensa Moskovan läheltä asunnon.
HS:n haastattelema Karjalan tasavallan Kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskuksen johtaja Andrei Redkin ei tunne Turtiaista. Redkin kuitenkin ehdottaa syytä siihen, miksi Turtiainen on tahtonut Suomesta Venäjälle.
– Oikeasti Suomessa on tosi tylsää ja ankeaa elää. Venäjällä sellaista ei ole: meillä on sellainen jatkuva juhla, hän sanoo.
Ano Turtiainen on perussuomalaisten entinen kansanedustaja. Hänet kuitenkin erotettiin ensin puolueen eduskuntaryhmästä ja sittemmin koko puolueesta.
Erottamisensa jälkeen Turtiainen perusti oman Valta kuuluu kansalle -puolueen (VKK).
Turtiainen on viime vuosina tullut tunnetuksi varsin Venäjä-mielisistä kannoistaan. VKK erotti Turtiaisen puolueesta maaliskuussa 2024.