Venäjän Orenburgin alueella tapahtui perjantaina voimakas räjähdys, joka johtui mannertenvälisen ballistisen RS-28 Sarmat -ohjuksen epäonnistuneesta testistä.

Testistä kuvatulla videolla näkyy, miten ohjus nousee lentoon siilostaan, kääntyy ilmassa ympäri ja putoaa palavana maahan. Ohjus räjähtää ja jättää jälkeensä violetin sienipilven.

Venäjän ydinasevoimiin perehtynyt analyytikko, YK:n aseistariisuntatutkimuksen keskuksen vanhempi tutkija Pavel Podvig sanoo kaikkien merkkien osoittavan, että testissä käytetty ohjus on RS-28 Sarmat.

Sarmat, joka tunnetaan myös lempinimellä Saatana 2, on yksi Venäjän presidentti Vladimir Putinin vuonna 2018 esittelemistä kuudesta ”superaseesta”. Venäjän valtiollisessa mediassa on hehkutettu ohjuksen olevan niin massiivinen, että sillä voisi tuhota Ranskan kokoisen alueen.

Myös useat aiemmat testilaukaisut ovat epäonnistuneet. Esimerkiksi syyskuussa 2024 Sarmat räjähti siilossaan, ja jätti jälkeensä valtavan kraaterin.

Ensimmäinen onnistunut testilaukaus tapahtui huhtikuussa 2022.

Aiemmin marraskuussa Putin määräsi, että ohjuksen tulee olla valmis taistelukäyttöön vuoden loppuun mennessä.

Asiasta on kertonut The Moscow Times.