Toyotan tallipäällikkö Juha Kankkunen kertoi mielipiteensä Dirtfishille.
Rallikausi päättyi Toyotan tallin suurjuhliin, sillä talli voitti valmistajien mestaruuden ja konkari Sebastien Ogier kuljettajien mestaruuden.
MM-titteli oli 41-vuotiaalle Ogierille jo uran yhdeksäs. Ranskalainen jakaa kaikkien aikojen tilastoykkösen paikan maanmiehensä Sebastien Loebin kanssa.
Toyotan vt. tallipäällikkö Juha Kankkunen ei säästellyt kehujaan Ogierista Dirtfishin haastattelussa.
– On suuri kunnia, että hän [Ogier] on tiimissämme, ja että hän jatkaa myös ensi kaudella tärkeänä tekijänä. Nyt hänet voi arvioida rallin MM-sarjan historian suurimmaksi kuljettajaksi. Loeb voitti kaikki mestaruutensa samassa tallissa, mutta aivan kuten minä, Seb [Ogier] on voittanut mestaruutensa kolmessa eri tallissa. Siksi hän on mielestäni kaikkien aikojen paras, Kankkunen sanoi.
Loeb voitti kaikki mestaruutensa Citroenilla. Ogier on saavuttanut mestaruutensa Volkswagenilla (4), Fordilla (2) ja Toyotalla (3).
Kankkunen voitti neljästä maailmanmestaruudestaan yhden Peugeot’lla, kaksi Lancialla ja yhden Toyotalla.
Ogierin tämän kauden maailmanmestaruus ratkesi viikonloppuna kauden viimeisessä osakilpailussa Saudi-Arabiassa. Hän sijoittui kisassa kolmanneksi, mikä riitti kauden kokonaiskisan voittoon.
Toyotan kuskit miehittivät MM-pisteissä myös toisen ja kolmannen sijan. Elfyn Evans oli kakkonen ja Kalle Rovanperä kolmonen.