Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa mukana ollut Julia on saanut katsojilta positiivista palautetta, mutta kritiikin määrä on yllättänyt hänet.
Julia avioitui Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa Artun kanssa, mutta pari erosi kesken kauden. Julia avautui ohjelmassa useampaan kertaan siitä, kuinka Arttu arvosteli hänen ulkonäköään. Julia on herkkä ulkonäköön liittyviin kommentteihin jouduttuaan kiusatuksi ulkonäöstään päiväkodista lukiolaiseksi saakka.
Julian ja Artun suhde on herättänyt katsojien keskuudessa paljon keskustelua. Myös Julia on saanut kommentteja katsojilta, jotka ovat eläneet mukana Ensitreffit-parin käänteissä.
– Palaute on ollut oikeastaan positiivista ja on tullut myös siitä, että pidit pääsi ja olit oma itsesi sekä tiedostit, mitkä ovat hyväksi ja mikä ei, mutta kyllä se kritiikin määrä on ollut aika yllättävää, Julia kertoo MTV:n haastattelussa.
Julia kertoo yllä olevalla videolla, millaista kritiikkiä on saanut ja miltä se on tuntunut.
Tällä hetkellä Julia sanoi unelmoivansa omien sanojensa mukaan ”tylsistä asioista”.
– Vähän että arki tasoittuisi, pysyisi tasaisena ja totta kai olen miettinyt sitä kumppania edelleen. Tavallaan unelmoin siitä, että se löytyisi jotenkin vanhanaikaisesti, ei sovellusten tai telkkarin kautta.
Julialle on vahvistunut, että kumppanilla täytyy olla vahva kommunikaatiotaito.
– Se on korostunut entisestään ja sitten ehkä se, että löytyy yhteinen huumori. Totta kai haluan, että on vähän samanlaiset ajatukset tulevasta ja oikeastaan nykyhetkestäkin.
Hae mukaan ohjelman uudelle kaudelle!