Liverpoolin ruotsalaistähti Alexander Isak viimeisteli kauden ensimmäisen maalinsa jalkapallon Englannin Valioliigassa.

Jättimäisellä 125 miljoonan punnan eli noin 143 miljoonan euron summalla Newcastlesta siirtyneelle Isakille ottelu oli kuudes liigapeli Liverpoolin paidassa. Myöskään tämän kauden Mestarien liigassa Isak ei ole maalinteossa onnistunut, mutta Englannin liigacupissa ruotsalaishyökkääjä on tehnyt yhden maalin Liverpoolille.

Sunnuntaina Isak sijoitti pallon suoraan syötöstä tyylikkäästi West Hamin verkkoon, kun ottelua oli takana tunti. West Ham hävisi kotikamppailunsa 0–2, sillä Cody Gakpo lisäsi Liverpoolin karkumatkaa ottelun lopussa.

West Hamin urakka vaikeutui 84. minuutilla, kun Lucas Paqueta protestoi ensin itselleen keltaisen ja jatkoi purnaamistaan niin pitkään, että erotuomari Darren England nosti hänelle punaisen kortin.

Liverpool oli hävinnyt ennen West Ham -voittoaan kolme tuoreinta otteluaan kaikki kilpailut mukaan lukien. Arne Slotin valmentaman Liverpoolin vaisusta kaudesta kertoo, että 12 edellispelistään se oli hävinnyt peräti yhdeksän.

Liverpoolin egyptiläistähti Mohamed Salah istui koko West Ham -ottelun vaihdossa.

Liverpool on sarjataulukossa kahdeksantena ja heikon kauden pelannut West Ham sijalla 17.

Muissa tänään jo päättyneissä otteluissa kotijoukkueista Crystal Palace hävisi Manchester Unitedille 1–2, Aston Villa voitti Wolverhamptonin 1–0 ja Nottingham Forest taipui Brightonille 0–2.