Nuori nainen huijasi työnantajaltaan parissa vuodessa yli 12 000 euroa.


S-marketin myyjänä työskennelleen naisen työsuhde purettiin maaliskuussa 2022. Kuvituskuva. Sami Kuusivirta
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut parikymppisen naisen ehdolliseen vankeusrangaistukseen kavalluksesta ja varkaudesta.
Lohjalaisessa S-marketissa myyjänä työskennellyt nainen huijasi työnantajaltaan parissa vuodessa yli 12 000 euroa.
Nainen muun muassa lunasti rahaa jo kertaalleen käytetyistä pullonpalautuskuiteista. Hänen kotoaan löytyi pullonpalautuskuitteja usealta vuodelta.
Lisäksi nainen ”palautti” myymälän tuotteita aiheettomasti. Hän laati korjauskuitteja muun muassa alkoholi- ja tupakkatuotteista ja keräsi kassasta käteiset omiin taskuihinsa.
Nainen myös varasti useita tupakka-askeja viikossa. Anastamistilanteet tallentuivat myymälän valvontakameroihin: videoilla näkyy, kuinka nainen kyyristyy piiloon tupakka-aski kädessään ja nousee ylös ilman sitä.
Naisen kotoa löytyi kosolti käytettyjä pullokuitteja. Osa oli ”varattu” uudelleenkäytettäväksi tulevaan työvuoroon. oikeudenkäyntiaineisto
Nainen aloitti petollisen toimintansa heti aloitettuaan työt lohjalaisessa ruokakaupassa helmikuussa 2020. Hän oli tuolloin 23-vuotias. Työsopimus purettiin maaliskuussa 2022 vilpin ilmettyä.
Nuori nainen jäi kiinni kaupan kuittitietojen taustatarkastuksissa ilmenneiden epäkohtien vuoksi. Lopulta hän sai syytteen varkaudesta.
Nainen sai kuitenkin sovittua asian entisen työnantajansa kanssa ennen oikeudenkäyntiä. Sopimuksen mukaan naisen on korvattava anastamansa summa eli reilut 12 200 euroa viivästyskorkoineen.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi tätä nykyä 28-vuotiaan naisen kavalluksesta ja varkaudesta viiden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja puolentoista vuoden koeajalle.
Tuomio on lainvoimainen.