Kiinassa vuoden tärkein autonäyttely on vuorovuosin Pekingissä ja Shanghaissa järjestettävä Auto China.
Mutta kovin paljon sen jälkeen ei jää sen enempää merkitykseltään kuin kooltaan vuoden lopulla ovensa medialle ja yleisölle avaava Guangzhoun autonäyttely. Osallistuimme lehdistömatkalle, emmekä ehtineet tutustua tiukan aikataulun takia kuin kolmannekseen osastoista. Silti uutuuksia ehti nähdä uuvuttavan paljon ja uusimmat trendit nousivat esiin.
Varsinkin suurimmissa kaupungeissa kiinalaiset viettävät viikoittain helposti yli kymmenen tuntia työmatkojen ruuhkissa, minkä takia automaattinen ajaminen ja sisätilojen mukavuus korostuvat. Tila on ollut vuosikymmenien ajan kiinalaisten arvostama asia, mistä kertoo tuttujen mallien sikäläisille markkinoille pidennetyt versiot.
Uusimpia muotiasioita ovat todella upeasti säädettävät etuistuimet ja toisen rivin istuimet. Tietenkin asiat ovat vielä paremmin, jos hankkii suuren katumaasturin tai tila-auton, missä on etuistuinten lisäksi vain kaksi erillistä istuinta takana niin sanotusti kaikilla herkuilla.
Kiinalaisilla ei ole ollut mitään ongelmia näyttää varallisuuttaan muille. Nykyisin se todistetaan auton Maybachin tyylisellä kaksivärisyydellä. Vanteiden on syytä olla suuret ja mielellään kromatut. Samaa ainetta saa korissa olla muutenkin runsaasti. Eurooppalaisten ajattelu, jossa kromaukset jätetään kokonaan pois ympäristöä ajatellen, vaikuttaa kiinalaisessa mielen maisemassa aivan vieraalta.

Ehkä tärkein anti Guangzhoun annissa oli vakava varoitus kaikille ulkomaisille autonvalmistajille. Kiinalaiset autot ovat muotoilultaan ja tasoltaan nousseet sellaiselle tasolle, ettei muun maalaisten apua enää tarvita. Päinvastoin, Euroopassa ja muuallakin on odotettavissa myrskyvaroitus, kun kiinalaiset merkit pääsevät viennissä täyteen vauhtiin.
Sama koskee myös Yhdysvaltoja, kunhan keltainen vaara etenee jossain vaiheessa sinnekin. Tuohon kiinalaismallien tulvaan viittasi Xpengin pääjohtaja Wang Fengying, joka lupasi Eurooppaan vuoden 2026 aikana kolme uutta mallia nykyisen kaksikon rinnalle.

Xpengillä ei ollut esitellä uutta automallia, ellei sellaiseksi lasketa tähän saakka pelkästään sähköautoihin keskittyneen merkin ladattavaa versiota X9-tila-autosta. Edistyksellistä tekniikkaa kehittävä yhtiö painotti humanoidirobottiaan, joka on hyvin taitava. Kun Iron esiintyi kiinalaisessa televisio-ohjelmassa, Xpengin edustajien piti leikata siltä vaatteet pois. Yleisö ei uskonut sirosti liikkuvan Ironin olevan robotti.

Olemme kertoneet moneen kertaan Xiaomi SU7 Ultrasta, joka kiihtyy nollasta sataan kahdessa sekunnissa, mutta vasta nyt näimme sen luonnossa. Ihan tavalliselta muotoilusarjalla varustetulta perheautolta näyttävä SU7 Ultra on yksi niistä syistä, minkä takia Kiinassa viranomaiset rajoittavat autojen kiihtyvyyttä. Mikäli haluaa ehtiä nollasta sataan alle viidessä sekunnissa, pitää joka kerta erikseen kytkeä tuo toiminto päälle.

Suomalaisittain näyttelyn ehkä tärkein uutuus on Mazdan EX-60-sähkökatumaasturi. Se on tulossa myyntiin Euroopassa vuonna 2026, mihin mennessä se nimetään uudelleen. Vahva veikkauksemme on CX-5e, mutta varmuus asiaan saadaan lähiviikkojen aikana.

Mazda on edennyt samaa reittiä kuin Mazda6e:n kanssa eli lähtökohtana on kiinalaisen yhteistyökumppanin Changanin malli, joka on muutettu ulkonäöltään ja sisustukseltaan japanilaismerkin muotokieleen sopivaksi. Näyttelyhallissa tehdyn pikaisen katselun perusteella autosta on vaikea löytää moitittavaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on aerodynamiikkaa parantava ilman läpivirtauksen mahdollistava aukko keulapellissä.

Kuvaaminen oli haastavaa, sillä kiinalaisissa autonäyttelyissä on nykyisin sadoittain ellei tuhansittain nettiin materiaalia tekeviä influenssereita eli vaikuttajia. Kiinassa autoista innostuneet ovat yllättävän suuressa määrin nuoria naisia. Työhön ei tarvita kuin jalusta ja pari puhelinta, niin videota syntyy vauhdilla.

Eurooppaan mahdollisesti saapuvien uutuuksien joukkoon kuuluu myös Lynk & Co:n tähän asti myynnissä olleita malleja pienempi Z20. Mikäli autosta löytää jotain tuttuja piirteitä, voi oikeastaan onnitella itseään. Geely-konserniin kuuluvan Lynk & Co:n uutuus on hyvin pitkälti sama auto kuin meillä kohtuullisen hyvin kohtuukokoisten sähköautojen sarjassa menestynyt Volvo EX30.

Stelato on Kiinan ulkopuolella ainakin toistaiseksi tuntematon automerkki, jonka taustalta löytyy elektroniikkajätti Huawei. Malli S7:n matkustajan istuin on tässä esimerkkinä siitä, miten mukavaksi auto voidaan Kiinassa tehdä. Tuossa ei enää matkusteta business-luokassa, vaan ensimmäisessä luokassa.

Samaa voidaan sanoa Zeekr 009:n parhaan varustetason takaistuimista. Vaikka tilaa olisi kahdelle riville ja edessä istuvien lisäksi neljästä kuuteen matkustajalle on tässä versiossa vain kaksi paikkaa takana. Siellä reissataan omassa eriössä, missä istuimen saa muutettua vuoteeksi, mikäli kyllästyy katsomaan jättimäisen näytön viihdetarjontaa.

Kenellekään ei jää epäselväksi, että Zeekr 009 on vähän tavallista ylellisempi auto. Kromia on käytetty vähätellen sanoen runsaasti. Mistään varsinaisesta uutuudesta ei ole kyse, sillä 009 on ollut tuotannossa jo vuodesta 2023 alkaen. Kookkaampi Grand seurasi perässä seuraavana vuonna.

IM LS9 on SAIC-konserniin kuuluvan merkin 5,3 metriä pitkä huippumalli, joka kuuluu siis samaan yhteisöön kuin Euroopassa myytävä MG. Mantereellamme ensimmäiset tuon merkin mallit ovat tulleet myyntiin, tosin MG-merkin alla. Uusi LS9 on tähän saakka sähköautoihin keskittyneen merkin toinen lataushybridi. Eurooppaan se tuskin on odotettavissa, sillä kaikkein suurimpien katumaasturien markkinat ovat pienet ja sinne uusien merkkien on vaikea päästä. Sen sijaan pienempiä IM-malleja voidaan tulevaisuudessa tuoda Suomeenkin.
Kiinalaisen ylellisyyden huipentuma on JAC:n ja Huawein yhdessä kehittämä Maextro S800, jonka saa joko lataushybridinä tai sähköautona. Kori on aina kaksivärinen, ja kilpailijoiksi nimetään Mercedes-Benz sekä Rolls-Royce. Kesäkuusta 2025 tuotannossa olleessa jättimäisessä 5,5 metriä pitkässä nelivetoisessa ylellisessä edustusautossa on aina vähintään 390 kilowattia tehoa. Pelkästään takavalot ovat kuin taideteos.
Vaikka S800:n hinnat alkavat Kiinassakin melkein 100 000 eurosta, tilattiin niitä heti ensimmäisen tunnin aikana toista tuhatta kappaletta.
