Venezuela|The New York Times uutisoi puhelusta lauantaina. Trump ei tarkentanut puhelun yksityiskohtia.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vahvistaa käyneensä puhelinkeskustelun Venezuelan itsevaltaisen presidentin Nicolás Maduron kanssa.
Trumpilta kysyttiin sunnuntaina presidentin Air Force One -lentokoneessa, onko hän keskustellut Maduron kanssa.
”En halua kommentoida sitä. Vastaus on kyllä”, uutistoimisto Reuters kertoo Trumpin vastanneen.
”En sanoisi, että se meni huonosti. Se oli puhelu.”
The New York Times kertoi lauantaina lähteisiinsä nojaten, että Trump ja Maduro keskustelivat puhelimessa toissa viikolla. NYT:n mukaan kaksikko puhui mahdollisesta tapaamisesta Yhdysvalloissa.
NYT:n lähteen mukaan tapaamisen järjestelyt eivät kuitenkaan ole käynnissä.
Puhelussa oli mukana myös Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio, NYT kertoi.
Yhdysvaltain ja Venezuelan välit ovat erittäin jännitteiset. Yhdysvallat on syksyn aikana keskittänyt joukkojaan Venezuelan lähialueille Karibianmerellä.
Yhdysvallat on myös tehnyt ainakin 21 iskua väitettyihin huumeveneisiin Karibialla ja Tyynellämerellä. Iskuissa on kuollut ainakin 82 ihmistä.
Trump väittää, että Maduro edistää huumeiden salakuljetusta Yhdysvaltoihin.
Lauantaina Trump kirjoitti Truth Social -palvelussa, että Venezuelan ilmatila tulee katsoa suljetuksi. Perjantaina hän lupaili, että sotilastoimet Venezuelan maaperällä alkavat ”pian”.
Venezuela kutsui Trumpin lauantaista viestiä ”kolonialistiseksi uhkaukseksi”.