Kauppareissu lasten kanssa on kuin juoksu, jossa maaliviiva siirtyy aina yhden hyllyn eteenpäin. Helppous ja rentous näissä hetkissä ovat kaukana, mutta niihin on monen lapsen äitinä toki jo tottunutkin. Vaan on yksi asia, mihin en koskaan totu ja mikä ärsyttää eniten.
Ei se, että lähdön hetkellä eteisessä neljävuotias vetää itsensä meritähdeksi eteiseen, koska juuri tänään haalari olikin väärän värinen. Ei se, että lapsia autoon lastatessa huomaan vauvan tarvitsevan vaipanvaihdon.
Ei se, että kaksivuotias haluaa hartaasti yrittää laittaa turvavyötään itse kiinni, koska minä itte. Ei se, että lapset yrittävät varastaa kaupasta irtokarkkeja suuhunsa ja tappelevat siitä, kuka saa punnita banaanit.
Pahin hetki odottaa harmittavan usein kaupan pihalla. Se on hetki, kun huomaan lapsiperheille suunnattujen parkkipaikkojen olevan varattuja – ja jokaisessa niissä seisoo auto ilman turvaistunta, puoliksi syötyä maissinaksua tai yhtäkään pehmolelua.
Sinne ne ovat parkkeeranneet ne autuaan lapsivapaat ihmiset. Myös se yksin asioiva, joka kauppareissun jälkeen energiajuoma kädessään istahtaa autoonsa vielä muutamaksi minuutiksi somettamaan.
Ei ole kauaa aikaa kun huomautin perheparkkiin pysäköimisestä pariskunnalle, jolla oli mukana arviolta 15-vuotias lapsi.
– Meillä on lapsi mukana, kuului vastaus.
Mulkaisin pahasti keski-ikäistä miestä, joka perheparkista käveli yksin kauppaan, ja huomautin taas seuraavalle, rouvashenkilölle.
– Juu kun mää äkkii vaan kävin.
Aivan. Voi kun itsekin vain äkkiä kävisi. Mutta sitä se ei ole – varsinkaan kun ei pääse parkkeeraamaan leveään perheparkkiin, josta mahtuisi hyvin, kolhimatta muita autoja, ottamaan pois lapsen turvakaukaloa. Pitäisi olla käärme. Perheparkit ovat myös lähellä kaupan ovea ja siihen on syynsä. Vaahtosammuttimien mittaiset lapset ovat juuri sopivan kokoisia jäämään auton alle.
Pysäköintiä perheparkkiin ei oman kokemukseni mukaan valvota, eikä siitä ymmärtääkseni ole sakotettukaan. Invapaikat kyllä, onneksi, jätetään rauhaan, sillä niihin tarvitaan erillinen lupa.
On myös totta, että perheparkki määritelmänä on hyvin laaja. Tähän kaipaisin kaikilta maalaisjärkeä. Itse tekisin ruokakauppojen pihoille erikseen myös jo hyvin ikääntyneille vanhuksille suunnattuja ruutuja. Parkkiruutujen leventämistä voisi miettiä jokaisen ruudun kohdalla.
Joka kerta kun joku jättää perhepaikan vapaaksi juuri silloin kun sitä oikeasti tarvitaan, hymy karkaa huulilleni. Se on pieni ele siitä, että lapsiperheitä arvostetaan. Ele siitä, että ihmiset osaavat myös ajatella toisiaan.
Siihen asti, kunnes maailma vielä enemmän valaistuu, jatkan parkkipaikoilla pientä sisäistä tragediaani. Ja jos satut näkemään minut tuskastuneena parkkipaikalla hiki otsalla, kaksi lasta sylissä ja viisi kintuissa, ja tunnet piston sydämessäsi, niin muista: minulla ei ole suuria toiveita, vain yksi ainoa. Jätä se perheparkki niille, joilla yksi lapsi yrittää syödä kauppalistaa ja toinen juosta juuri ruudusta lähtevän auton alle.
Kirjoittaja on salolainen lapsiperheen äiti