PEIKKO 2
Ensi-ilta: 01.12.2025
Alkuperäisnimi: Troll 2
Ohjaus: Roar Uthaug
Käsikirjoitus: Espen Aukan
Pääosissa: Ine Marie Wilmann, Kim S. Falck-Jørgensen, Mads Sjøgård Pettersen, Sara Khorami, Jon Ketil Johnsen & Gard B. Eidsvold
Pituus: 102 minuuttia
Ikäraja: K13 (Netflixin oma suositus)
Tasan kolme vuotta sitten Netflixissä ensi-iltansa saanut norjalainen Troll – Peikko -monsterimekastus oli positiivinen yllätys.
Kriitikko Tuukka Hämäläinen toivoi tuolloin Muropaketin arvostelussaan 50-metrisen jättipeikon riehumiselle jatkoa, kaivaten elokuvan esittelemän maailman viemistä vielä pidemmälle. Trollista tuli jättimenestys ja Netflixin kaikkien aikojen katsotuin ei-englanninkielinen elokuva. Sitä on tuijotettu yli 103 miljoonassa kotitaloudessa.
Kakkososa oli näin itsestäänselvyys.
Ohjaaja Roar Uthaug ja käsikirjoittaja Espen Aukan vastaavat myös jatko-osasta, joka on harmillisen mitäänsanomaton toisinto originaalista. Kaikki on tietysti aiempaa suurempaa. Samalla ensimmäisen elokuvan kotikutoinen viehätys on kadonnut liki kokonaan.
Troll 2 yrittää laajentaa teemojaan ja mytologiaansa. Elokuva ottaa jopa hitusen kantaa. Syvälliset mietteet jäävät mäiskinnän jalkoihin kuin laskettelukeskuksen bilettäjät peikon jättikoiven alle.
Jatko-osa on dollarinkuvat silmissä tehty, värittömän tylsä ja visuaalisesti perinteisen halju Netflix-tuotos. Ensimmäisen osan komeat norjalaismaisemat ja erikoistehosteet hukkuvat johonkin CGI-sotkun ja Neflixin 4K-laadullakin aivan liian kompressoidun kuvanlaadun sekaan.
Ensimmäisen osan sekoitus norjalaismytologiaa ja kaiju-hirviöelokuvia ei ollut mestariteos, mutta oikein mukiinmenevä hömppäseikkailu. Se näytti pikkubudjetillaan huomattavasti paremmalta kuin satojen miljoonien dollarien Hollywoodin tehosteryskeet.
Kakkososan tarkka budjetti ei ole tiedossa, mutta se on moninkertainen alkuperäiseen verrattuna. Ohjaaja Uthaug on kertonut leffansa olevan kaikkien aikojen kallein pohjoismaalaistuotanto.
Kuva: Netflix © 2024
Halvempi oli näyttävämpi
Tuotantobudjetin on veikattu olevan jossain 40 miljoonan dollarin tienoilla. Hollywood-asteikolla summa on tehostepainotteiseksi monsterielokuvaksi pieni, mutta norjalaiseksi kaiju-mekastukseksi valtava.
Jättipeikkohahmot itsessään näyttävät tälläkin kertaa paremmilta kuin älyttömän hintaisten amerikkalaiselokuvien tietokonetehosteet. Peikot ovat komeita kivestä, sammaleesta ja muista kasveista koostuvia pottuneniä. Otuksissa on huima määrä yksityiskohtia ihailtavaksi.
Peikot olivat silti vakuuttampia reippaasti halvemmassa ensimmäisessä elokuvassa. Yhtenä syynä lienee se, että leffa kadottaa omituisesti monstereiden suoran kytkyn ympäröivään luontoon. Ykkösosan olio sulautui näyttävästi näkymättömäksi osaksi vuorenrinteitä. Se riehui postikorttimaisen norjalaisluonnon lisäksi myös Oslossa, muttei tuntunut moderninkaan maailman keskellä päälleliimatulta.
Budjettirahasäkin paino on kasvanut, mutta monstereiden todentuntuinen massa osittain kadonnut.
Peikoilla on yhä poikkeuksellisesti painoa CGI-tehosteiksi. Silti erityisesti nykypäivän maisemien päälle lätkäistyt tehosteluomukset näyttävät aiempaa irrallisemmalta. Pilkkopimeässä peikkojen kuvittelisi toimivan parhaiten. Toisin on, sillä esimerkiksi öiseen Trondheimiin sijoittuvan loppuhuipennuksen illuusio särkyy toistuvasti.
Tornitalon korkuisen muinaishirviön aiheuttamasta kaaoksesta kertovassa spektaakkelissa juoni ja ihmishahmot ovat tietysti toissijaisia. Leffan käsikirjoitus on laiska – ensimmäistä vielä reippaasti pöljempää pakkopullaa.
Kuva: Netflix © 2024
Peikkoja on nyt kaksi
Ensimmäisen Peikko-elokuvan tutut ihmishahmot on pakotettu turhaan mukaan. Kantava kertomus lähtee liikkeelle kiitettävän vauhdikkaasti. Sen jälkeen paria kohtausta lukuun ottamatta pääosakolmikolle ei keksitä järkevää tekemistä. He tuntuvat sivuosahahmoilta omassa elokuvassaan. Kässäri laittaa köörin suoltamaan kammodialogia ja tekemään toistaan tyhmempiä asioita.
Aivottomassa viihde-elokuvassa moinen ei ole suuri synti. Mutta esimerkiksi peikkotutkija Noran (Ine Marie Wilmann) muutos kohtauksesta toiseen kuin eri ihmiseksi on.
Nora on suurilta osin ensimmäisestä elokuvasta tuttu luonnosta ja sen suojelusta syvästi välittävä asiantuntija, jonka kytky muinaisolentoihin on kiehtova. Yliluonnollinen side peikkoihin unohtuu toistuvasti. Nainen muuttuu kohtauksen sitä vaatiessa pommeja paiskovaksi toimintasankariksi. Hetkeä myöhemmin Nora on jälleen rationaalisen rauhallinen tutkija, joka painottaa, ettei armeija pysty tuhoamaan peikkoja asearsenaalillaan.
Pääministerin alaisuudessa työskentelevä Andreas (Kim Falck) on edelleen Star Trekiä siteeraava nörtti. Hahmo toimii silkkana koomisena kevennyksenä, vaikka ideana on tuoda inhimillistä tarttumapintaa tarinaan.
Myös Mads Sjøgård Pettersen palaa kapteeni Krisin rooliin, jonka ainoa funktio on laukoa muutama kehno one-lineri. Uudet hahmot kuten Sara Khoramin esittämä tutkija ja Anne Krigsvollin näyttelemä historioitsija yhdistävät osittain onnistuen muinaisuskon ja mytologian moderniin maailmanmenoon.
Myös ensimmäisen Trollin scoren säveltäneen Johannes Ringerin musiikki toimii yllättävän hyvin, vaikkei pateettisessa paisuttelussa ole muuta omaperäistä kuin hitunen kansanmusiikkimausteita.
Kuva: Netflix © 2024
Vertauskuvana pintaraapaisu
Unestaan herää vielä aiempaa massiivisempi megapeikko. Otuksen tuhoamisvimmalle on sentään hyvä syy. Kaiken tieltää paskaksi paiskova jätti haluaa kostaa Norjaa vuosina 995–1000 hallinneelle Olav I -kuninkaalle, joka aloitti maan käännyttämisen kristinuskoon.
Vastavoimaksi ihmisten puolelle löytyy nuorempi ja heikompi vuorenpeikko, jolla on tietysti kytky ykkösosan mekastajaan.
Leffan mukaan muinaisuskon hävittäjäkuninkaan syytä on myös peikkojen karu kohtalo. Troll 2 sisältää mahdollisuuden reippaasti syvällisempiin allegorioihin. Mytologian sekä tarujen unohtumisen kristinuskon tieltä ja peikkokulttuurin katoamisen voi nähdä vaikkapa viittauksena nykyhetken väestönvaihto-salaliittoteoriaan. Ohjaaja Uthaug raapaisee pintaa, eikä vie vertauskuvaa pidemmälle.
Leffa yrittää olla myös muutakin kuin pelkkä kylmän pohjoisen myytteihin nojaava kaiju-mättö. Uthaug ja käsikirjoittaja Espen Aukan nakkaavat sekaan esimerkiksi National Treasure -seikkailua, Indiana Jonesia ja Steven Spielbergiä ylipäätään. Troll 2 palaa kiertoteiltään vauhdilla takaisin geneeriseen ryskeeseen.
Kuva: Netflix © 2024
Koomisista kohtauksista vain pari naurattaa
Tutun vanhanparin talo päätyy jälleen peikon tallomaksi. After ski -bilettäjät yrittävät napsia jätistä selfieitä sen repiessä hiihtokeskuksen katon auki. Otus puolestaan napsii heitä suuhunsa kuin herkkuja suoraan säilykepurkista.
Troll 2 on pakotetun oloinen spektaakkeli, joka tuntuu välisoitolta. Pari kaivattua rauhallisempaa osuutta vihjaa vielä suurempaan. Jos ja kun uutuus menestyy, niin ehkä luvassa on laajempaan Troll-universumiin sijoittuva elokuva, jonka budjettia ei tarvitse ainakaan kasvattaa.
Pakanauskosta ja norjalaismytologiasta löytyy ammennettavaa vaikka kuinka paljon. Mahdolliset jatko-osat eivät parane ainakaan syytämällä niihin vielä enemmän rahaa, vaan päinvastoin.
Ensimmäinen Troll oli jatkoaan parempaa genreviihdettä, jonka pikkubudjetti pakotti tekijät käyttämään mielikuvitustaan. Uutuus kadottaa edeltäjänsä julmetun kauniit luontokuvat ja inhimillisen otteen pelkän spektaakkelin alle.
Troll 2 on pettymys, mutta silti parempaa hömppäviihdettä kuin toinen toistaan kamalammat amerikkalaiset hirviötoiminnat, kuten uudemmat Godzilla-leffat tai täysin luokattomat Jurassic World -tehosturaukset. Toivotaan mahdollisen kolmososan tallustavan kaikella painollaan eri suuntaan kuin esikuvansa.
