Jääkiekon SM-liigan hallituksen puheenjohtaja Jyrki Seppä oli Yle Uutiset Sunnuntai -ohjelman vieraana.

Ensi kaudella pelataan niin sanottu superkausi, kun mukana voi olla jopa 18 joukkuetta, joista 14 pääsee A-liigaan.

Miksi on tärkeää, että Jokerit on mukana ensi kaudella?

– Jokerit on toiminnaltaan liigaseura – ihan organisaatiosta lähtien. Heillä on vankka ja iso kannattajakunta.

Ossi Väänänen kuuluu Jokerien hallitukseen.

Avaa kuvien katselu

Ossi Väänänen kuuluu Jokerien hallitukseen. Kuva: All Over Press

Sepän mielestä Helsinki tarvitsee toisen liigaseuran kamppailemaan kaupungin herruudesta.

– Ihan niin kuin Tampereellakin ovat Ilves ja Tappara olleet pitkään liigassa. Jokerit tuo ison lisän liigakokonaisuuteen. Heillä on nyt mahdollisuus osoittaa, että he kuuluvat A-liigaan, Seppä huomauttaa.

Joensuu ja Rovaniemi mainittu

Mestiksen viime kauden mestari Jokerit ja tämän kauden tuleva mestari voivat hakea liigapaikkaa.

Jos Jokerit voittaa myös tänä vuonna, Mestiksen kakkonen voi hakea paikkaa. Sen on kuitenkin täytettävä liigakriteerit.

Mitä muita nykyisistä Mestis-seuroista voisi nousta heti mukaan liigaan?

– En tunne niin hyvin kaikkia Mestis-seuroja. On siellä useampia organisaatioita, joilla on sen puolesta mahdollisuuksia.

– Joensuussa on uusi, hieno halli, ja Rovaniemellä on ilmeisesti riittävät olosuhteet.

– Seurat eivät voi vain satsata rahaa pelaajiin. Organisaatioiden pitää kasvaa liigamittoihin, ja niillä on oltava kyky kasvattaa seurahenkilöstöä, muistuttaa Seppä.

Jyrki Seppä kommentoi, mitkä Mestis-seurat voisivat täyttää liigakriteerit ja otti myös kantaa U20-liigaseurojen uhkakuvaan. Miten käy U20-joukkueiden?

Kaudella 2026–27 on selvää, että kaikki jopa 18 liigaseuraa haluavat käyttää rahansa tasokkaaseen edustusjoukkueeseen. Näin ne voivat pysyä 14 parhaan joukossa.

Entä miten käy alle 20-vuotiaiden pääsarjalle? Pitääkö liigaseuroilla olla myös tulevaisuudessa U20-joukkue?

– Aloitamme keskustelut Jääkiekkoliiton kanssa vasta uudistuksen jälkeen. U20-sarja on Jääkiekkoliiton alainen sarja. Liigaseurat kuitenkin pyörittävät sarjaa käytännössä ja maksavat kustannukset.

– Haluamme varmasti lisätä sinne kilpailullisuutta ja nostaa nuorten pelaajien tasoa, Seppä vakuuttaa.

Veeti Kuhta jäällä.

Avaa kuvien katselu

Veeti Kuhta on pelannut U20-sarjaa HIFK:ssa ja Pelicansissa. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

U20-joukkueiden vuosibudjetti on keskimäärin 150 000–300 000 euroa.

Kun joukkueet varustautuvat superkauteen, voivatko seurat halutessaan siirtää rahaa muualle. Onko tämä mahdollista?

– Teoriassa se on mahdollista. Jokainen seura arvioi rahojensa kohdentamista. Riski on tietysti olemassa.

Mitä se tarkoittaa nuorten pelaajien kehitykselle?

– Lyhyellä tähtäimellä, jos puhutaan ensi kaudesta, niin en usko, että U20-sarjaan tulee merkittävää vähennystä. Seurat haluavat pitää huolta omista junioreistaan.

Seppä on liigaroolinsa lisäksi Ilves-Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Pysyvätkö B-liigan seurat elinvoimaisina?

Kaudesta 2027–28 lähtien ylemmässä sarjassa pelaa 14 joukkuetta ja alemmassa 10 joukkuetta. SM-liiga Oy hallinnoi molempia sarjoja.

Uudessa mallissa tulojako muuttuu. Seurat saavat pitää pudotuspeleissä kaikki lipputulonsa, niin kuin ovat toivoneet.

Roki-kultakypärä Heikki Huttunen ja JoKP-kultakypärä Timotej Sille aloitustilanteessa.

Avaa kuvien katselu

Kuva RoKin ja JoKP:n välisestä pronssipelistä vuonna 2023. Kuva: Eeva Kuivas / Yle

Liiga velottaa seuroilta jatkossa runkosarjan jälkeisistä otteluista vain syntyneet kulut.

Tulojakosuhde A- ja B-liigojen välillä on 80–20. Miten tällä mallilla varmistetaan, että B-liiga pysyy elinvoimaisena?

– Tulonjako 80–20 koskee yhteistä tuloa, joka tulee yhteistyökumppaneilta – esimerkiksi medialta ja vedonlyöntisopimuksista, liigahallituksen puheenjohtaja täsmentää.

Sepän mukaan tätä pitäisi verrata nykyhetkeen. Eli mitä parannusta tulee jatkossa?

– Mestiksen seuroille ei tule paljon rahaa yhteisistä mediasopimuksista. Rahat menevät seuran pyörittämiseen. Uudessa mallissamme, kun sitä hallinnoidaan liigan alla, he saavat konkreettisesti rahaa omaan kassaansa. Summat ovat merkittäviä, ja rahat menevät oman toiminnan kehittämiseen.

– Puhutaan sadoista tuhansista euroista seuraa kohden. Rahat tulevat B-liigaan, Seppä paaluttaa.

Suomen suurin ammattilaissarja jääkiekon SM-liiga uudistuu historiallisella tavalla. Jyrki Seppä avaa uudistuksia Yle Uutiset Sunnuntai -ohjelmassa 30.11.2025.