Espanja taistelee sikaruttoa vastaan.


Espanjalaismedia kertoi sunnuntaina kahdeksasta uudesta sikaruttoepäilystä. REUTERS
Espanjassa on ilmennyt lisää mahdollisia ruttotapauksia, uutistoimisto Reuters kertoo espanjalaissanomalehti La Vanguardiaan nojaten.
Espanja taistelee parhaillaan afrikkalaista sikaruttoa vastaan, mikä uhkaa sen miljardien eurojen sikateollisuutta.
Espanjalaismedia kertoi sunnuntaina kahdeksasta uudesta ruttoepäilystä.
Katalonian maatalousministeriötä lähellä olevien lähteiden mukaan varmistettuja sikaruttotapauksia on tällä hetkellä kaksi. Tämän lisäksi ruttoepäilyjä on 12.
Katalonian hallitus ei ole suostunut vahvistamaan tapausten määrää. Hallitus on kuitenkin pyytänyt armeijan asiantuntijoilta apua tilanteen hillitsemiseksi.
Useat maat kieltäneet tuonnin
Useat maat ovat ryhtyneet toimiin sikaruton puhkeamisen vuoksi.
Espanjan maatalousministerin mukaan kolmasosa espanjalaisen sianlihan vientitodistuksista on jäädytetty sikaruton puhjettua.
Meksiko on keskeyttänyt sian tuonnin koko Espanjasta. Britannia kertoi puolestaan perjantaina, että se on lopettanut sianlihan tuonnin Kataloniasta. Kiina on kieltänyt sian tuonnin Barcelonan alueelta.
Espanja on EU:n suurin siantuottaja. Maan maatalousministeri Luis Planasin mukaan espanjalaisen sian viennin arvo on 8,8 miljardia euroa vuodessa.
Planasin mukaan hallitus tekee töitä, jotta vientitodistusten jäädytykset saadaan poistettua.
Afrikkalainen sikarutto ei ole vaarallinen ihmiselle, mutta se leviää nopeasti sikojen ja villisikojen keskuudessa.
Ruokaviraston mukaan kyseessä on helposti leviävä verenvuorotauti, joka on sioille tappava. Sen aiheuttaja on ASF-virus. Viraston mukaan tautia ei ole toistaiseksi koskaan tavattu Suomesta, mutta se muodostaa suuren taloudellisen uhkan suomalaiselle sikataloudelle ja lihateollisuudelle.
Ruokavirasto kertoi heinäkuun lopulla, että afrikkalainen sikarutto levisi ”huolestuttavasti” Suomen lähialueilla ja erityisesti Virossa, jossa tautia oli todettu luonnonvaraisten villisikojen lisäksi myös tuotantosioissa.
Afrikkalaisesta sikarutosta varoitettiin aiemmin tänä vuonna myös Saksassa, jossa sitä oli havaittu villisioissa. ZUMAWIRE/MVPHOTOS