Joukkorokotukset sujuivat lauantaina erinomaisesti, kertoo Keski-Suomen hyvinvointialue. Influenssa- ja koronarokotuksia annettiin Hankasalmella, Sairaala Novassa, Laukaassa, Saarijärvellä ja Äänekoskella sekä Palokan neuvolassa.
Influenssarokotuksia annettiin päivän aikana yhteensä 4559 ja koronarokotteita 2133. Lisäksi Palokan neuvolassa influenssarokotteita annettiin 582 kappaletta raskaana oleville ja alle 7-vuotiaille lapsille.
Keski-Suomen hyvinvointialue on saanut asiakkailtaan myönteistä palautetta eri rokotuspisteissä.
– Joukkorokotuspäivät ovat osoittautuneet sujuviksi ja tehokkaiksi tavoiksi rokottaa maksuttomiin rokotuksiin oikeutettuja asukkaita. Lisäksi sähköinen ajanvaraus ja puhelinajanvaraus toimivat nyt erinomaisesti, ylihoitaja Sanna Porkka-Hokkanen toteaa hyvinvointialueen tiedotteessa.
Joukkorokotuspäivät jatkuvat pienemmillä paikkakunnilla. Korpilahden, Tikkakosken, Huhtasuon, Keuruu-Multian ja Kinnulan sosiaali- ja terveysasemilla rokotetaan vain oman alueen asukkaita.
Ajanvarauksen rokotuksiin voivat tehdä nyt myös kaikki vähintään 18-vuotiaat riskiryhmäläiset sekä varusmiespalveluun tai vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat. Myös Jyväskylän ja Muuramen alueilla ajanvarauksen voi tehdä alle 7-vuotiaille lapsille ja raskaana oleville.
Joukkorokotukset
Annetut influenssa- ja koronarokotteet paikkakunnittain
Hankasalmi: 313 influenssa-, 149 koronarokotetta.
Sairaala Nova: 2874 influenssa-, 1251 koronarokotetta.
Laukaa: 411 influenssa-, 192 koronarokotetta.
Saarijärvi: 348 influenssa-, 177 koronarokotetta.
Äänekoski: 613 influenssa-, 344 koronarokotetta.
Palokan neuvola (raskaana olevat ja alle 7-vuotiaat): 582 influenssarokotetta.

