Yhdysvalloissa hallinto puolustautuu arvostelulta, joka liittyy asevoimien Karibianmerellä syyskuussa tekemään veneiskuun.

Washington Postin mukaan puolustusministeri Pete Hegseth oli määrännyt yksiselitteisesti asevoimat tappamaan kaikki veneessä olijat. Lehden mukaan määräystä noudattaakseen asevoimat teki toisen iskun, jolla pyrittiin tappamaan ensimmäisestä iskusta selviytyneet.

Useat lainsäätäjät pitävät tekoa mahdollisena sotarikoksena, kertoo New York Times.

Valkoinen talo sanoo, että päätöksen iskusta teki Yhdysvaltain erikoisoperaatioiden esikunnan johtaja, amiraali Frank Bradley. Valkoinen talo puolusti Bradleyn toimineen laillisesti.

– Hän toimi täysin toimivaltuuksiensa ja lain puitteissa ohjatessaan toimintaa veneen tuhoamiseksi ja Yhdysvaltoihin kohdistuneen uhkan eliminoimiseksi, sanoi Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt.

Kaksoisiskussa kuoli yhteensä 11 ihmistä. Syyskuun isku oli ensimmäinen Yhdysvaltain kuukausia jatkamista iskuista, joiden kohteina ovat olleet väitetyt huumeiden salakuljettajat. Iskuissa Yhdysvallat on tappanut yli 80 ihmistä.

Laitonta toimintaa sodassakin

Presidentti Donald Trumpin hallinto on rinnastanut huumekartellit terroristijärjestöihin, joita vastaan voidaan käyttää sotatoimia. Lakiasiantuntijoiden mukaan tämä perustelu on hutera.

Vaikka Trumpin hallinnon perustelut veneiskuille hyväksyisi ja huumekartelleja kohdeltaisiin kuin vihollisarmeijaa, olisi syyskuussa tehty isku silti ollut lainvastainen, kertoi Washington Postille entinen asevoimien asianajaja Todd Huntley.

– Teko vastaa määräystä olla ottamatta vankeja, mikä on sotarikos, Huntley sanoi lehdelle.

Määräys tappaa kaikki viholliset riippumatta siitä, ovatko he antautuneet tai muuten avuttomia esimerkiksi merihädän vuoksi, on kielletty Geneven sopimuksissa. Periaate on yksi kansainvälisen oikeuden ja sodankäynnin sääntöjen kulmakivistä.

Yhdysvaltain puolustusministeriön oma käsikirja sodankäynnin säännöistä käyttää määräystä hyökätä haaksirikkoutuneiden kimppuun esimerkkinä selvästi laittomasta käskystä. Käsikirjassa haaksirikkoutuneiden erityisasema mainitaan satoja kertoja.

Hegseth on kiistänyt julkisuudessa määräyksen antamisen, ja presidentti Trump on sanonut uskovansa puolustusministeriään, kertoi muun muassa USA Today.

Venezuela tähtäimessä

Yhdysvaltain veneiskut ovat olleet osa kiristyviä jännitteitä Latinalaisessa Amerikassa. Trumpin hallinnon hampaissa on ollut erityisesti Venezuela ja sen presidentti Nicolas Maduro.

Maanantaina Valkoisen talon lehdistösihteeri Leavitt vahvisti, että presidentti Trump on tapaamassa kansallisen turvallisuuden tiimiään keskustellakseen muun muassa Venezuelasta.

Trump on aiemmin varoittanut Yhdysvaltojen käynnistävän Venezuelassa mahdollisia maaoperaatioita väitetyn huumeiden salakuljetuksen kitkemiseksi.

Trump ilmoitti viikonloppuna haluavansa lentoliikenteen lakkaavan Venezuelan ja sen ympäristön ilmatilassa. Hän osoitti viestinsä kaikille lentoyhtiöille ja maan ilmatilan käyttäjille.

Lähteenä myös AFP.

Lähteenä myös AFP.