Kemialliset aseet|Sadat mielenosoittajat ovat kertoneet, että heidän mielenosoituksissa saamansa oireet kestivät yli kuukauden.
1.12. 21:21
Lue tiivistelmä
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Georgian viranomaiset ovat saattaneet käyttää ensimmäisen maailmansodan aikaista myrkkyä mielenosoittajia vastaan Tbilisissä.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan kyseessä on aine, jota Ranska käytti ensimmäisessä maailmansodassa.
Mielenosoittajat vastustivat Georgian hallituksen päätöstä keskeyttää Euroopan unionin jäsenyysprosessi.
Sadat ihmiset kertoivat kärsineensä yli kuukauden ajan oireista kuten hengitysvaikeuksista ja ihon polttavasta tunteesta.
Georgian viranomaisten epäillään käyttäneen ensimmäisen maailmansodan aikaista kemiallista asetta mielenosoitusten tukahduttamiseen Tbilisissä.
Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC, joka on kerännyt laajasti todisteita aineen käytöstä.
Mielenosoittajat vastustivat syksyllä 2024 Georgian hallituksen päätöstä keskeyttää Euroopan unionin jäsenyysprosessi. Eräs heistä kertoi BBC:n toimittajille, kuinka vesitykeillä ammuttu vesi tuntui polttavan. Polte ei lähtenyt edes pesemällä pois.
Monet mielenosoittajat kuvailivat saaneensa oireita, kuten hengitysvaikeuksia, yskää ja oksentelua, jotka jatkuivat useita viikkoja.

Georgian viranomaiset käyttivät vesitykkejä syksyllä 2024 Tbilisissä. Kuva: Irakli Gedenidze / Reuters
BBC:n tietojen mukaan kyseessä on aine, jolle Ranskan armeija antoi nimen ”camite”. Ranska käytti sitä Saksaa vastaan ensimmäisessä maailmansodassa.
1930-luvulla sen tilalla alettiin käyttää kyynelkaasua.
Lastenlääkäri Konstantine Tšakhunašvili on BBC:n mukaan yksi niistä, joka osallistui viime vuonna hallituksen vastaisiin protesteihin.
Hän kuvaili vesitykeistä päälleen saamansa ”veden” aiheuttaneen palavan tunteen iholle useiksi päiviksi. Jos hän yritti pestä ainetta pois, tuntemukset vain voimistuivat.
Tšakhunašvili etsi sosiaalisessa mediassa muita mielenosoittajia, jotka olivat saaneet outoja oireita. Hänelle vastasi lähes 350 ihmistä, jotka kertoivat mielenosoitusten jälkeen kärsineensä yli kuukauden ajan oireista.
Tšakhunašvili kirjoitti lopulta oireista tieteellisen artikkelin, joka on hyväksytty julkaistavaksi Toxicology Reports -tieteelliseen lehteen.
Myös georgialaisia toimittajia, kansalaisjärjestöjä ja lääkäreitä oli niiden joukossa, jotka epäilivät vesitykeissä käytetyn jotakin muuta kuin vettä.
Georgian mellakkapoliisin entinen aseosaston johtaja Lasha Šergelašvili arvioi, että aine oli samaa, jota hän oli huomannut käytetyn vesitykeissä jo vuonna 2009.
Šergelašvili kertoo BBC:lle, että hän suositteli aineen käytön lopettamista mielenosoitusten tai mellakoiden suitsimisessa. Hänen mukaansa sen käyttöä kuitenkin jatkettiin ainakin vuoteen 2022 asti, jolloin hän itse lähti maasta ja muutti Ukrainaan.
Georgian viranomaiset ovat sanoneet, että väitteet tällaisen aineen käytöstä vesitykeissä ovat ”naurettavia ja absurdeja”.